Tämä kirja analysoi taloudellisia virhekäsityksiä, jotka ovat lopulta niin vallitsevia, että niistä on tullut lähes uusi kaanon. Vain niiden omat sisäiset ristiriitaisuudet ovat estäneet virheistä muodostumasta uutta kaanonia, koska samat lähtökohdat hyväksyneet ovat hajaantuneet sadoiksi eri ”koulukunniksi” siitä yksinkertaisesta syystä, että käytännön elämää käsittelevissä asioissa on mahdoton olla yhdenmukaisesti väärässä. Ainoa ero koulukuntien välillä on, että jokin ryhmä herää muita aikaisemmin mielettömyyksiin, joihin virheelliset lähtökohdat vievät sen. Sillä hetkellä oppisuunta muuttuu epäyhtenäiseksi joko tiedostamattaan hylkäämällä väärät lähtökohdat tai hyväksymällä, että niistä tehdyt johtopäätökset eivät olekaan niin kuohuttavia tai upeita kuin terve järki vaatii.
Maailmassa ei kuitenkaan ole tällä hetkellä yhtään merkittävää valtiota, jonka talouspolitiikkaan ei vaikuta tai sitä lähes kokonaan määritä joidenkin näiden virhekäsitysten hyväksyminen. Ehkäpä lyhin ja varmin tapa taloustieteen ymmärrykseen tapahtuu ruotimalla tällaisia virheitä ja erityisesti käymällä läpi päävirhettä, joista ne kumpuavat. Se on tämän teoksen lähtökohta.
Teos on siten pääosin selittävä. Se ei väitä esille tuomiaan johtoajatuksia alkuperäisiksi. Paremminkin tarkoituksena on osoittaa, että monet innovatiivisilta ja edistyksellisiltä vaikuttavat ajatukset ovat tosiasiassa vain muinaisten virheiden uusintaesityksiä ja vahvistavat sanonnan että ne, jotka eivät tunne menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä.
Kirjoitus on, olettaisin, ujostelemattoman ”klassinen”, ”perinteinen” ja ”oikeaoppinen”: ainakin nämä ovat pilkkanimiä niiden tahoilta, joiden virheargumentteja tässä käsitellään ja joilla he epäilemättä pyrkivät sivuuttamaan väärät päätelmänsä. Kuitenkaan oppilas, joka on kovasti totuuden perään, ei kavahda tällaisia laatusanoja. Hän ei etsi loputtomasti taloustieteellisen ajattelun vallankumousta, tai ”uutta alkua”. Luonnollisesti hänen mielensä on yhtä avoin uusille kuin vanhoille ajatuksille, mutta hän voi tyytyväisenä sivuuttaa pelkästään uutuudenviehätykseen ja omintakeisuuteen pyrkivät tasapainottomat tai ekshibitionistiset ajatukset. Kuten Morris R. Cohen on todennut: ”Jos sivuutamme kaikkien aikaisempien ajattelijoiden näkemykset, ei ole perusteltua kuvitella, että oma työmme osoittautuisi minkään arvoiseksi muille.”[1]
Koska tämä on selittävä teos, olen sallinut itseni hyödyntää muiden ajatuksia vapaasti ja ilman yksityiskohtaisia viittauksia (muutamia harvoja alaviitteitä ja lainauksia lukuun ottamatta). Tämä on väistämätöntäkin, sillä monet maailman parhaista mielistä ovat työskennelleet näiden aiheiden parissa. Olen kuitenkin ainakin kolmelle kirjoittajalle aivan erityisessä kiitollisuudenvelassa, joten heidät minun on mainittava. Suurimmassa kiitollisuudenvelassa olen Frédéric Bastiatin esseelle Ce qu’on voit et ce qu’on ne voit pas, joka on lähes vuosisadan ikäinen. Perusteluni pohjautuvat tuon esseen selittävään viitekehykseen. Teostani voidaan itse asiassa pitää Bastiatin pamfletin lähestymistavan ajanmukaistuksena, laajennuksena ja yleistyksenä. Olen kiitollisuudenvelassa myös Philip Wickstedille, erityisesti palkkoihin liittyvät luvut ja yhteenvetoluku perustuvat paljolti hänen teokseensa Common Sense of Political Economy. Kolmanneksi olen kiitollisuudenvelassa Ludwig von Misesille. Sivuuttaen kaiken sen, mistä tämä perusteos saattaa olla kiitollisuudenvelassa hänen kirjoituksilleen yleensä, erityinen kiitollisuudenvelkani kohdistuu hänen selitykselleen rahallisen inflaatioprosessin leviämisestä.
Virhekäsityksiä analysoidessani olen suosinut nimeämistä vielä vähemmän kuin jakaessani tunnustusta muille. Virheiden tekijöiden nimeäminen vaatisi erityistä oikeudenmukaisuutta jokaista kritisoitua kohtaan tarkkoine lainauksineen, olisi tuotava esiin heidän erityiset sen tai tuon asian painotuksensa, heidän edellytyksensä, henkilökohtaiset monitulkintaisuutensa, epäjohdonmukaisuutensa ja niin edelleen. Siksi toivonkin, ettei kukaan ole liian pettynyt esimerkiksi sellaisten nimien kuin Karl Marx, Thorstein Veblen, C. H. Douglas, lordi Keynes ja professori Alvin Hansen puuttumisesta näiltä sivuilta. Kirjan tarkoitus ei ole tuoda esiin tiettyjen kirjoittajien erityisiä virheitä, vaan taloudellisia erheitä niiden kaikkein useimmin toistuvissa, laajimmille levinneissä tai vaikutusvaltaisimmissa muodoissa. Joka tapauksessa harhakäsityksistä tulee nimettömiä, kun ne saavuttavat yleisen suosion. Niiden leviämisestä päävastuun kantavien kirjoittajien yksityiskohdat tai epämääräisyydet pyyhkiytyvät pois. Opinkappaleesta tulee yksinkertaistettu ja harhakäsitys, joka on saattanut olla hautautuneena ansioiden, epämääräisyyksien tai matemaattisten yhtälöiden verkostoon, nousee esiin. Toivon, ettei minua syytetä epäoikeudenmukaisuudesta sillä perusteella, että suosittu opinkappale siinä muodossa kuin sen esitän, ei ole tismalleen se, jonka lordi Keynes tai joku toinen kirjoittaja on muotoillut. Teoksen kiinnostuksen kohteena ovat uskomukset, joista poliittisesti vaikutusvaltaiset ryhmät pitävät kiinni ja joiden perusteella valtiot toimivat, eivät näiden uskomusten historialliset alkuperät.
Lopuksi toivon myös, että minulle annetaan anteeksi, että viittaan tulevilla sivuilla hyvin vähän tilastoihin. Tilastollisten varmennuksien esittäminen viitattaessa tariffien, hintakontrollien, inflaation ja hyödykkeiden kuten hiilen, kumin ja puuvillan sääntelyn vaikutuksiin olisi paisuttanut teoksen paljon suunniteltua kokoa suuremmaksi. Toimittajana olen myös hyvin tietoinen, kuinka nopeasti tilastot vanhenevat ja korvautuvat uusilla luvuilla. Erityisistä talouden ongelmista kiinnostuneita lukijoita kehotetaan lukemaan niihin liittyviä ajankohtaisia ”realistisia” keskusteluja yhdessä tilastollisten tietojen kanssa: lukijat huomaavat, että tilastojen oikea tulkinta ei ole vaikeaa opittujen perusperiaatteiden avulla.
Olen pyrkinyt kirjoittamaan tämän teoksen mahdollisimman yksinkertaiseksi ja ilman teknisiä yksityiskohtia kohtuullisen tarkkuuden rajoissa, jotta sen sisältö olisi ymmärrettävä sellaisellekin lukijalle, jolla ei ole aiempaa kokemusta taloustieteestä.
Vaikka kirja on kirjoitettu yhdeksi kokonaisuudeksi, kolme lukua ovat jo ilmestyneet erillisinä artikkeleina, ja haluan kiittää The New York Timesia, The American Scholaria ja The New Leaderiä luvasta julkaista uudelleen heidän sivuillaan ilmestynyttä materiaalia. Olen kiitollinen professori von Misesille käsikirjoituksen lukemisesta ja hyödyllisistä kommenteista. Vastuu esitetyistä mielipiteistä on luonnollisesti kokonaan minun.
H.H.
New York
25. maaliskuuta 1946
[1] Reason and Nature (1931) s. x.