Jonathan toivoi olevan aika tavata Alisa uudelleen. Hän ajatteli Alisaa usein. Lisäksi hän odotti innolla kertoakseen hänelle kokemuksistaan. Hänen askeleensa jalkakäytävällä vilkastuivat odottamisesta.

Jäljittäessään reittiään takaisin Jonathan kuuli huutamista ja kiljahduksia suuresta ihmisjoukosta. Tyhjälle tontille vastapäätä KORTTELIA A, KORTTELIA B ja KORTTELIA C oli noussut pystyyn korkea neliön muotoinen koroke ja sitä ympäröivät köydet. Innostunut, huutava yleisö painautui sen lähelle. Hän huomasi jokaisen joukosta pitävän yllään leveää vyötä tai tukea selässään.

Korokkeen keskellä mies huusi keuhkojensa kyllyydestä. ”Tässä kulmassa – painaen 116 kiloa – viisi kuukautta lyömättömänä Työläisten kansainvälisen kilpailun mestarina – hirveä tiikeri – Karl ’murskaaja’ Marlow!” Väkijoukko villiintyi.

Toisella puolella arpikasvoinen mies istui huteran pöydän ääressä käyden näppärästi läpi pinoa papereita ja rahakasoja. Mies katsoi ylös Jonathania ja kivahti, ”Aseta panoksi, poika. Ainoastaan muutama sekunti ennen seuraava kierrosta.”

Innokas vanha nainen työnsi Jonathan kyynärpäällään syrjään ja läimäytti kourallisen seteleitä pöytään. ”Viisikymmentä mestarille, nopeasti!” hän vaati.

”Ok, leidi” sanoi virkailija. Hän leimasi lipun, repi kannan tilikirjasta ja ojensi sen hänelle.

Kuuluttaja siirtyi korokkeen toiselle puolelle ilmoittaen, ”Ja toisessa nurkassa – haastaja – painaen 122 kiloa pelkkää lihasta – rystysiä narskuttava ahtaaja…”

Kääntyen pöydän takana olevan miehen puoleen Jonathan kysyi, ”Jotain ongelmia tulossa? Onko täällä alkamassa tappelu?”

”Tappelu varmasti, mutta tuskin mitään ongelmia”, sanoi mies virnistellen. ”Ei ole koskaan ollut paremmin.” Kello kilahti ja mies huusi yleisölle ”Vedot suljettu!” Molemmat miehet hyppäsivät eteenpäin antaen iskuja ja väistellen toistensa lyöntejä.

”Poika kuules, ei ole mitään syytä olla huolissaan”, lohdutti virkailija. Voittaja ja häviäjä vievät molemmat tukun rahaa kotiin.”

Toinen tappelijoista rysähti kunnon iskusta äkkiä selälleen kanveesiin. Yleisö metelöi innostuksesta samaan aikaan, kun virkailija laski rahoja rautalaatikkoon.

”Molemmat voittavat palkinnon?” kysyi Jonathan.

”…viisisataa, kuusisataa…juu”, sanoi mies, lopettaen laskemisen hetkeksi. ”Tämä on saaren kaikkein suosituin tappelu. Joskus häviäjä tienaa paremmin kuin voittaja… seitsemänsataa, …kahdeksansataa…”

Jonathanin silmät suurenivat. ”Kuka tahansa voi rikastua häviämällä?”

”Eivät kaikki. Sinulla täytyy olla ensin hyvä työpaikka hävittäväksi ennen kuin voit haastaa mestarin.”

”En ymmärrä” sanoi Jonathan. ”Miksi työläinen riskeeraisi työnsä tullakseen mestarin lyödyksi?” Kello päätti toisen kierroksen ja yleisö hiljeni.

”…yhdeksänsataa, tuhat. Se on koko idea. Etkö ole koskaan kuullut häviäjän laista?” kysyi mies, taputellen rahoja siisteihin pinoihin. ”Häviäjän laki poistaa riskin. Häviäjä ei huolehdi mistään – palkkakuitista, lääkärin laskuista, ei mistään.”

”Miksi ei?” kysyi Jonathan.

”Tappelun jälkeen häviäjä ei enää koskaan tee työtä ja hänen työnantajansa maksaa kaiken.”

Jonathan kurotti päätään väkijoukon yli ja näki yhden miehen lysähtäneenä nurkkaan kehäavustajan pyyhkiessä hänen kasvojaan. ”Mitä tekemistä työnantajalla on tämän tappelun kanssa?”

”Ei mitään, oikeastaan”, sanoi mies. ”Työntekijä väittää vahingoittuneensa työssä ja ei voi enää työskennellä, eikös juu?”

”Vai niin”, vastasi Jonathan yrittäen kovasti ymmärtää. ”Tarkoitat, että häviäjä saattaa valehdella saadakseen rahat?”

”Sitä on tiedetty tapahtuneen” sanoi mies ovelasti silmää iskien. ”Älä ymmärrä minua väärin, eivät kaikki työläiset valehtele päästäkseen vapaamatkustajaksi. Mutta häviäjän laki palkitsee niitä, jotka tekevät. Joten joka päivä saamme enemmän pelaajia. Se on houkutteleva järjestely. Kenenkään hakemusta ei ole hylätty neljäänkymmeneen vuoteen.”

Lopulta Jonathan ymmärsi, miksi jokaisella oli yllään nuo erikoisvyöt ja selkätuet. ”Mitä neuvosto tekee asialle?”

Mies myhäili. ”He tukevat meitä joka asiassa – ja olemme uskollisia vaalipäivänä”.

”Poliisi!” huusi joku väkijoukosta. Tusinoittain ihmisiä tipahti polvilleen. Virkailija sulki nopeasti rahalaatikkonsa, taittoi pöytänsä ja vihelteli huolettomasti.

Jonathan vilkuili merkkejä poliiseista kadulla. Nähdessään konstaapeli Stuartin ja muiden poliisien lähestyvän kehää, Jonathan kysyi, ”Mikä on hätänä? Onko tappelu laiton?”

”Ei toki”, vastasi mies tyynenä. ”Poliisit nauttivat hyvästä matsista yhtä paljon kuin kuka tahansa muukin. Freelancer-vedonlyönti on laitonta. Hallitsijoiden neuvoston mukaan uhkapelit ovat moraalittomia – paitsi Erityisintressien karnevaali, josta he ottavat osansa voitoista. Mitä tulee Tweediin, hän pitää parempana, että säästämme vetomme vaaleihin.”

Juuri silloin kello löi ja väkijoukko hurrasi. Jonathan tunsi koputuksen olkapäällään ja kääntyi. Se oli Alisa. Hän hymyili ja sanoi, ”Missä on kissasi?”