Kappale 37: Häviäjän laki

Jonathan toivoi olevan aika tavata Alisa uudelleen. Hän ajatteli Alisaa usein. Lisäksi hän odotti innolla kertoakseen hänelle kokemuksistaan. Hänen askeleensa jalkakäytävällä vilkastuivat odottamisesta.

Jäljittäessään reittiään takaisin Jonathan kuuli huutamista ja kiljahduksia suuresta ihmisjoukosta. Tyhjälle tontille vastapäätä KORTTELIA A, KORTTELIA B ja KORTTELIA C oli noussut pystyyn korkea neliön muotoinen koroke ja sitä ympäröivät köydet. Innostunut, huutava yleisö painautui sen lähelle. Hän huomasi jokaisen joukosta pitävän yllään leveää vyötä tai tukea selässään.

Korokkeen keskellä mies huusi keuhkojensa kyllyydestä. ”Tässä kulmassa – painaen 116 kiloa – viisi kuukautta lyömättömänä Työläisten kansainvälisen kilpailun mestarina – hirveä tiikeri – Karl ’murskaaja’ Marlow!” Väkijoukko villiintyi.

Toisella puolella arpikasvoinen mies istui huteran pöydän ääressä käyden näppärästi läpi pinoa papereita ja rahakasoja. Mies katsoi ylös Jonathania ja kivahti, ”Aseta panoksi, poika. Ainoastaan muutama sekunti ennen seuraava kierrosta.”

Innokas vanha nainen työnsi Jonathan kyynärpäällään syrjään ja läimäytti kourallisen seteleitä pöytään. ”Viisikymmentä mestarille, nopeasti!” hän vaati.

”Ok, leidi” sanoi virkailija. Hän leimasi lipun, repi kannan tilikirjasta ja ojensi sen hänelle.

Kuuluttaja siirtyi korokkeen toiselle puolelle ilmoittaen, ”Ja toisessa nurkassa – haastaja – painaen 122 kiloa pelkkää lihasta – rystysiä narskuttava ahtaaja…”

Kääntyen pöydän takana olevan miehen puoleen Jonathan kysyi, ”Jotain ongelmia tulossa? Onko täällä alkamassa tappelu?”

”Tappelu varmasti, mutta tuskin mitään ongelmia”, sanoi mies virnistellen. ”Ei ole koskaan ollut paremmin.” Kello kilahti ja mies huusi yleisölle ”Vedot suljettu!” Molemmat miehet hyppäsivät eteenpäin antaen iskuja ja väistellen toistensa lyöntejä.

”Poika kuules, ei ole mitään syytä olla huolissaan”, lohdutti virkailija. Voittaja ja häviäjä vievät molemmat tukun rahaa kotiin.”

Toinen tappelijoista rysähti kunnon iskusta äkkiä selälleen kanveesiin. Yleisö metelöi innostuksesta samaan aikaan, kun virkailija laski rahoja rautalaatikkoon.

”Molemmat voittavat palkinnon?” kysyi Jonathan.

”…viisisataa, kuusisataa…juu”, sanoi mies, lopettaen laskemisen hetkeksi. ”Tämä on saaren kaikkein suosituin tappelu. Joskus häviäjä tienaa paremmin kuin voittaja… seitsemänsataa, …kahdeksansataa…”

Jonathanin silmät suurenivat. ”Kuka tahansa voi rikastua häviämällä?”

”Eivät kaikki. Sinulla täytyy olla ensin hyvä työpaikka hävittäväksi ennen kuin voit haastaa mestarin.”

”En ymmärrä” sanoi Jonathan. ”Miksi työläinen riskeeraisi työnsä tullakseen mestarin lyödyksi?” Kello päätti toisen kierroksen ja yleisö hiljeni.

”…yhdeksänsataa, tuhat. Se on koko idea. Etkö ole koskaan kuullut häviäjän laista?” kysyi mies, taputellen rahoja siisteihin pinoihin. ”Häviäjän laki poistaa riskin. Häviäjä ei huolehdi mistään – palkkakuitista, lääkärin laskuista, ei mistään.”

”Miksi ei?” kysyi Jonathan.

”Tappelun jälkeen häviäjä ei enää koskaan tee työtä ja hänen työnantajansa maksaa kaiken.”

Jonathan kurotti päätään väkijoukon yli ja näki yhden miehen lysähtäneenä nurkkaan kehäavustajan pyyhkiessä hänen kasvojaan. ”Mitä tekemistä työnantajalla on tämän tappelun kanssa?”

”Ei mitään, oikeastaan”, sanoi mies. ”Työntekijä väittää vahingoittuneensa työssä ja ei voi enää työskennellä, eikös juu?”

”Vai niin”, vastasi Jonathan yrittäen kovasti ymmärtää. ”Tarkoitat, että häviäjä saattaa valehdella saadakseen rahat?”

”Sitä on tiedetty tapahtuneen” sanoi mies ovelasti silmää iskien. ”Älä ymmärrä minua väärin, eivät kaikki työläiset valehtele päästäkseen vapaamatkustajaksi. Mutta häviäjän laki palkitsee niitä, jotka tekevät. Joten joka päivä saamme enemmän pelaajia. Se on houkutteleva järjestely. Kenenkään hakemusta ei ole hylätty neljäänkymmeneen vuoteen.”

Lopulta Jonathan ymmärsi, miksi jokaisella oli yllään nuo erikoisvyöt ja selkätuet. ”Mitä neuvosto tekee asialle?”

Mies myhäili. ”He tukevat meitä joka asiassa – ja olemme uskollisia vaalipäivänä”.

”Poliisi!” huusi joku väkijoukosta. Tusinoittain ihmisiä tipahti polvilleen. Virkailija sulki nopeasti rahalaatikkonsa, taittoi pöytänsä ja vihelteli huolettomasti.

Jonathan vilkuili merkkejä poliiseista kadulla. Nähdessään konstaapeli Stuartin ja muiden poliisien lähestyvän kehää, Jonathan kysyi, ”Mikä on hätänä? Onko tappelu laiton?”

”Ei toki”, vastasi mies tyynenä. ”Poliisit nauttivat hyvästä matsista yhtä paljon kuin kuka tahansa muukin. Freelancer-vedonlyönti on laitonta. Hallitsijoiden neuvoston mukaan uhkapelit ovat moraalittomia – paitsi Erityisintressien karnevaali, josta he ottavat osansa voitoista. Mitä tulee Tweediin, hän pitää parempana, että säästämme vetomme vaaleihin.”

Juuri silloin kello löi ja väkijoukko hurrasi. Jonathan tunsi koputuksen olkapäällään ja kääntyi. Se oli Alisa. Hän hymyili ja sanoi, ”Missä on kissasi?”


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Voimankäytön aloittaminen elämän riistämiseksi on murha, vapauden riistämiseksi orjuuttamista ja omaisuuden riistämiseksi varkaus. On yhdentekevää toteuttaako nämä teot yksi henkilö toimien yksin tai monet muutamia vastaan tai jopa viranomaiset hienoine hattuineen ja titteleinään.


Ote Jonathan Gulliblen perusperiaatteista

 

 

 

 

 
Vapaus (yksilönvapaus) on palkinto, vastuullisuus sen hinta.

Dick Randolph

 

 

 

 

 

 
Korvauksista…

Mies työmiehen pienelle pojalle, jolle oli sattunut onnettomuus.

”Milloin isäsi pystyy jälleen työskentelemään?”

Poika: ”Vaikea sanoa, mutta pitkä aika menee.”

Mies: ”Miksi luulet niin?”

Poika: ”Koska korvaukset ovat alkaneet.”

Ajatuksia keskustelulle

  • Jos viattomat ihmiset joutuvat maksamaan muiden epäonnesta, kuinka tämä vaikuttaa kaikkien käytökseen?
  • Tulevatko ihmiset enemmän vai vähemmän piittaamattomiksi, jos he tietävät muiden joutuvan maksamaan heidän loukkaantumisensa ja ansioidensa menetykset?
  • Miksi ihmiset saattaisivat motivoitua väärentämään loukkaantumisia?
  • Milloin uhkapeli on sallittua ja kiellettyä?
  • Miksi?
  • Esimerkkejä?
  • Eettisiä näkökohtia?

Kommentit

Toimistotyöllä toteutettuja rikoksia kutsutaan ”valkokaulusrikoksiksi”, koska niitä toteuttavat yleensä pukuihin ja valkoisiin paitoihin pukeutuneet ihmiset toimistoissa. Koska valkokaulusrikokset eivät ole fyysisesti väkivaltaisia, niitä ei ole usein pidetty ”oikeasti” pahoina. Lisäksi näkymättömät uhrit vaikuttavat kestävän tappiot. Valkokaulusrikolliset, jotka eivät kuvittelisi varastavansa 10 kaynsiä ahkeralta ystävältään, vakuuttavat itselleen syyttömyyttään varastaessaan 10 kaynsiä tuntemattomalta miljonääriltä tai ryhmältä tuntemattomia ihmisiä. Kuitenkin molemmat ovat voineet työskennellä yhtä kovasti tai kovemmin kuin ahkera ystävä. Ketä tahansa henkilöä tai henkilöiden ryhmää vastaan toteutettu petos on yhä petos.

Vakuutussopimuksen hyväksikäyttö petoksella on pienen summan varastamista suurelta joukolta ihmisiä. Varas ei varasta ainoastaan osakkeenomistajilta, vaan myös jokaiselta osapuolelta, jonka on tarkoitus hyötyä sopimuksesta. Tämä tekee jokaisesta osapuolesta köyhemmän. Osapuolet eivät ole köyhempiä ainoastaan petetyllä määrällä, vaan myös lisämäärällä, jonka jokainen joutuu maksamaan pitääkseen järjestelmän toiminnassa. Kun ihmiset näkevät jonkun hyötyvän tästä petoksesta, monet muut haluavat myös osansa ”tästä yhteisestä”.  Mitä enemmän rahaa otetaan petoksella, sitä enemmän maksuja joudutaan nostamaan eturahaston ylläpitämiseksi. Jokaisesta tulee häviäjä.

Vastaavasti kun organisaatiot keskittyvät byrokratioiksi, viranomaisista tulee niin etääntyneitä jäsenyydestä, että jäsenistä tulee ”näkymättömiä ei-ihmisiä”. Raha, jonka kanssa he ovat tekemisissä, ei vaikuta kuuluvan kellekään erityisesti. Siten muutaman tuhannen kaynsin ottaminen sieltä ja toisen täältä vaikuttaa näillä rikollisille pienemmältä rikokselta kuin leivän varastaminen.

Molemmat näistä petostyypeistä ovat todennäköisempiä tapahtumaan suurissa keskitetyissä organisaatioissa. Mitä lähempänä rahat pidetään ihmisiä, sitä vähemmän todennäköistä on, että petoksia suoritetaan.

Tämä on yksi monista syistä, miksi on tärkeää, että valtiot pysyvät pieninä ja ohuina. Ihmisten, jotka maksavat minkäänlaista veroa, lupaa tai valtiollista maksua, tulisi pystyä helposti lähestymään valtion viranomaisia.

Tärkein tosiasia on, että valtion ”sosiaalietujärjestelmät” kokevat yleensä taloudellisen ”yhteisomistuksen tragedian”. Ne vaikuttavat kuuluvan kaikille, vaikka ne eivät kuulu kellekään, joten ihmiset ajattelevat ”Minun on parasta saada oma siivuni ennen kuin joku toinen saa – reilusti tai epärehellisesti”.

Taustaa

Vapailla markkinoilla valinnanvapaus on työläisten suurin etu. Kun etuja ei ole osoitettu ja operoitu valtion toimesta, valinnanmahdollisuuksia on paljon enemmän. Työnantajilla on enemmän vakuutusetujen ja -tarjoajien valikoimaa, tai he eivät saata tarjota etuja lainkaan. Työläisillä on vapaus valita työskennellä yrityksille, joilla on runsaat edut ja alempi palkka tai yrityksille, jotka maksavat enemmän ja sallivat heidät valita omavakuuttamisen henkilökohtaisilla säästöillä tai itsenäisillä vakuutussopimuksilla.

Huomioita

Havaijilla työnantajat joutuvat maksamaan hurjia summia työntekijöiden korvausjärjestelmään, jota valtio operoi. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että monet ihmiset käyttävät tätä järjestelmää hyväkseen hakemalla väärennettyjä loukkaantumisten perusteella työkyvyttömyyttä ja elääkseen valtuutetuilla vakuutusjärjestelmällä. Helpoin vaatimus on huono selkä, jota on käytännössä mahdoton hylätä. Vaikka valtio määrää, että jokaisen työnantajan tulee maksaa järjestelmään, tuomioistuimet estävät pyrkimyksiä käydä läpi huijattuja vaateita, jopa silloin kun on olemassa runsas todistusaineisto petoksesta. Ja siten verot kasvavat.

Viitteitä

David Friedmanin The Machinery of Freedom.

Milton ja Rose Friedmanin Vapaus valita.

R.W.Grant The Incredible Bread Machine.