Kaikkina aikoina, mutta erityisesti viime vuosina, ihmiset ovat pyrkineet lisäämään vaurautta lisäämällä luottoa.
En varmasti liioittele mainitessani Pariisin painokoneiden suoltaneen helmikuun vallankumouksen jälkeen ulos yli 10 000 pamflettia ylistäen tätä ratkaisuna yhteiskunnalliseen ongelmaan.
Tämä ratkaisu perustuu ainoastaan optiseen harhaan – jos optista harhaa voidaan lainkaan kutsua perustaksi.
Nämä ihmiset aloittavat sekoittamalla kovan rahan tuotteisiin; tämän jälkeen he sekoittavat paperirahan kovaan rahaan; ja näistä kahdesta sekaannuksesta he väittävät johtavansa tosiasioita.
Tämän kysymyksen osalta on aivan välttämätöntä unohtaa raha, kolikot, setelit ja muut välineet, joiden kautta tuotteet siirtyvät kädestä toiseen. On keskityttävä itse tuotteisiin, joista lainan todellinen sisältö koostuu.
Kun maanviljelijä lainaa 50 frangia auran ostoon, hänelle ei todellisuudessa lainata 50 frangia vaan aura.
Ja kun kauppias lainaa 20 000 frangia talon ostoon, hän ei ole velkaa 20 000 frangia vaan talon.
Raha ilmestyy ainoastaan edistämään useiden osapuolten välisiä järjestelyjä.
Petri ei saata olla halukas lainaamaan auraansa, mutta Jukka saattaisi olla kiinnostunut lainaamaan rahojaan. Mitä Ville tekee tässä tapauksessa? Hän lainaa Jukalta rahaa ja näillä rahoilla ostaa Petrin auran.
Mutta tosiasiassa kukaan ei lainaa rahaa sen itsensä vuoksi – raha on ainoastaan väline, jonka avulla hankitaan tuotteita.
Missään maassa ei ole mahdollista siirtää yhdeltä henkilöltä toiselle enempää tuotteita kuin niitä on olemassa kyseisessä maassa.
Olkoon liikkeellä olevan käteisen ja rahan määrä mikä tahansa, lainaajat kokonaisuutena eivät voi saada enempää auroja, taloja, työkaluja, tarvikkeita ja raaka-aineita kuin kaikki lainoittajat yhdessä pystyvät toimittamaan.
Ei tule unohtaa, että jokainen lainaaja edellyttää luoton antajan ja jokainen lainaaminen sisältää lainan.
Kun nämä seikat huomioidaan, mitä hyötyä on luottolaitoksista? Ne voivat helpottaa lainaajia ja luoton antajia löytämään toisensa ja pääsemään yhteisymmärrykseen. Mutta ne eivät pysty lisäämään välittömästi lainaksi annettujen ja otettujen kohteiden lukumäärää.
Ja silti, jos uudistajia on uskominen, niiden tulisi pystyä tähän, sillä heidän pyrkimyksensä ei ole vähäisempi kuin antaa aurat, talot, työkalut, tarvikkeet ja raaka-aineet kaikkien niitä tarvitsevien käsiin.
Kuinka he kuvittelevat toteuttavansa tämän?
Myöntämällä lainoille valtion takauksen.
Perehdytään asiaan syvemmin, sillä se sisältää sekä näkyvää että näkymätöntä. Yritetään nähdä molemmat.
Oletetaan, että maailmassa on vain yksi kyntöaura ja kaksi maanviljelijää sitä havittelemassa.
Petrillä on Ranskan ainoa aura. Matti ja Jukka haluavat lainata sen. Matti tarjoaa vakuuksia rehellisyydellään, hyvämaineisuudellaan ja omaisuudellaan. Häneen uskotaan, hänellä on luottoa. Jukka ei herätä luottamusta tai vähintäänkin vaikuttaa vähemmän luotettavalta. Tästä seuraa luonnollisesti, että Petri lainaa auransa Matille.
Mutta sosialistien suunnitelmissa valtio tulee väliin ja sanoo Petrille: ”Lainaa aurasi Jukalle. Takaamme, että saat siitä korvauksen. Tämä vakuus on parempi kuin Matin, koska hän pelkästään on vastuussa itsestään; ja me, vaikkakin on totta, ettei meillä ole mitään, meillä on koko veronmaksajien omaisuus käytössämme; ja juuri heidän rahoillaan me tarpeen vaatiessa maksamme sinulle takaisin pääoman ja koron.”
Näin Petri lainaa auransa Jukalle; tämä on näkyvää.
Ja sosialistit onnittelevat itseään ja sanovat: ”Katso kuinka hyvin suunnitelmamme toimi. Valtion väliintulon ansiosta Jukka-raukka on saanut auran. Hänen ei enää tarvitse kaivaa käsin; hän on matkalla vaurauteen. Tämä on hyvä asia hänelle ja etu koko kansakunnalle.”
Ei, hyvät herrat: tämä ei ole kansakunnalle hyödyksi, sillä asian taustalta löytyy jotain näkymätöntä.
On näkymätöntä, että aura on Jukan hallussa ainoastaan, koska se ei mennyt Matille.
On näkymätöntä, että jos Jukka auraa lapioimisen sijaan, niin Matti joutuu käytännön pakosta alentumaan kaivamiseen auraamisen sijasta.
Siten lainan lisäyksenä pidetty ei ole muuta kuin lainan uudelleen sijoittamista.
Lisäksi on näkymätöntä, että uudelleen sijoittaminen sisältää kaksi syvästi epäoikeudenmukaista tapahtumaa. Se on epäoikeudenmukainen Mattia kohtaan, joka on ansainnut ja hankkinut luottoa rehellisyydellä ja toimeliaisuudellaan, ja kokee itsensä riistetyksi. Se on epäoikeudenmukaista veronmaksajia kohtaan, jotka pakotetaan maksamaan heille kuulumaton velka.
Voidaanko väittää, että valtio tarjoaa Matille vastaavat mahdollisuudet kuin se tarjoaa Jukalle? Mutta koska auroja on vain yksi, sitä ei voi lainata kahdelle. Väite palaa aina takaisin toteamukseen, että valtion väliintulon takia lainaa otetaan aina enemmän kuin sitä voidaan myöntää, sillä aura edustaa tässä käytettävissä olevaa kokonaispääomaa.
Pitää paikkansa, että esimerkki on hyvin yksinkertainen. Mutta asettamalla valtion kaikkein monimutkaisimmat luottolaitokset samaan testiin, seurauksena on edelleen sama lopputulos: luoton uudelleen sijoittaminen sen lisäyksen sijaan. Tiettynä hetkenä tietyssä maassa on olemassa vain tietty kokonaismäärä saatavissa olevaa pääomaa, ja se kaikki on sijoitettu johonkin. Takaamalla maksukyvyttömiä lainaajia valtio pystyy lisäämään lainaajien määrää sekä nostamaan korkoja (aina veronmaksajan kustannuksella), mutta se ei pysty lisäämään luoton myöntäjien määrää tai luottojen kokonaisarvoa.
Älkää kuitenkaan syyttäkö minua johtopäätöksestä, jota en missään nimessä ole tehnyt. Mainitsen, ettei lain tule keinotekoisesti suosia lainan ottamista mutta en väitä, että sen tulisi keinotekoisesti hillitä sitä. Jos oletetussa järjestelmässämme tai muualla ilmenee esteitä luotonannon laajuudessa tai luoton hakemisessa, poistettakoon nämä lailla – mikään ei ole sen oikeudenmukaisempaa. Mutta tämä yhdessä vapauden kanssa on kaikki, mitä nimensä veroinen yhteiskunnan uudistaja voi pyytää lailta.