“Veljet, verottakaa itseänne, jotta saan töitä teidän hinnallanne.” Tämä on oikeutta työhön, toisin sanoen perustavaa tai ensimmäisen asteen sosialismia.

”Veljet, verottakaa itseänne, jotta saan töitä omaan hintaani.” Tämä on oikeutta voittoihin, toisin sanoen jalostettua sosialismia tai toisen asteen sosialismia.

Molemmat elävät näkyvistä vaikutuksista. Ne kuolevat vaikutuksista, joita ei voi nähdä.

Näkyvää on työvoiman ja voittojen vilkastuminen yhteiskuntaa verottamalla. Näkymättömiin jää, että työvoima ja voitot vilkastuvat yhtä lailla silloinkin, kun raha jää veronmaksajille itselleen.

Vuonna 1848 oikeus työhön näytti hetkeksi molemmat kasvonsa. Tämä riitti tuhoamaan sen maineen kansalaisten silmissä.

Ensimmäinen näistä oli nimeltään kansalliset työpajat.

Toisen nimi kuului neljäkymmentäviisi senttiä. Miljoonat kulkivat päivittäin Rue Rivolilta kansallisiin työpajoihin. Tämän oli kolikon kaunis puoli.

Mutta tässä on sen kääntöpuoli: jotta kassakirstusta voidaan ottaa miljoonia, ne täytyy ensin laittaa sinne. Sen takia julkisen työn järjestäjät vetosivat veronmaksajiin.

Nyt maanviljelijät sanoivat: ”Minun täytyy maksaa neljäkymmentäviisi senttiä. En siis saa uusia vaatteita. En pysty lannoittamaan maatani. En pysty korjaamaan taloani.”

Ja maatyöläiset sanoivat: ”Koska meidän pomomme ei saa uusia vaatteita, räätälillä on vähemmän töitä; koska hän ei lannoita maataan, on ojan kaivajalla vähemmän työtä; koska hän ei korjauta taloaan, on timpurilla ja muurarilla vähemmän työtä.”

Näin tuli todistettua, ettei ole mahdollista hyötyä kahdesti samasta maksutapahtumasta, samoin kuin sekin, että valtion maksama työ luotiin työn kustannuksella, jonka veronmaksaja olisi maksanut. Tämä oli loppu ”oikeudelle työhön”, joka nähtiin harhana ja epäoikeudenmukaisuutena.

Kuitenkin oikeus voittoihin, joka ei ole muuta kuin liioiteltua oikeutta työhön, on yhä voimissaan ja voi hyvin.

Eikö protektionistin tulisi punastua roolista, johon hän määrää yhteiskunnan?

Hän sanoo yhteiskunnalle:

”Teidän on annettava minulle työtä, ja lisäksi tuottoisaa työtä. Olen hölmöyksissäni valinnut alan, joka tuo minulle kymmenen prosentin tappiot. Jos asetatte kahdenkymmenen frangin verot muille veronmaksajille ja myönnätte minulle vapautuksen niistä, tappioni muuttuvat voitoksi. Voitot ovat oikeuteni; olette ne minulle velkaa.”

Yhteiskunta, joka kuuntelee tällaista kaunopuhujaa ja verottaa itseään hänen hyödykseen huomaamatta ettei tappio, johon mikä tahansa liiketoiminta on alttiina, ole yhtään sen vähäisempi tappio silloin, kun muiden on se korvattava, ansaitsee minun mielestäni sille aiheutuvat rasitteet.

Näin olemme oppineet moninaisista käsittelemistäni aiheista, että tietämättömyys talouspolitiikasta antaa ilmiöiden välittömien vaikutusten sokaista. Talouspolitiikan ymmärrys vaatii kaikkien vaikutusten huomioimista kokonaisuudessaan, sekä välittömien että tulevien.

Pystyisin alistamaan sarjan muita kysymyksiä samaan testiin, mutta jätän sen sikseen, koska esimerkit olisivat yksitoikkoisia samankaltaisuutensa vuoksi, ja päätän esitykseni soveltamalla talouspolitiikkaan saman, mitä Chateaubriand sanoi historiasta:

Historiassa on olemassa kaksi vaikutusta; välitön, joka on heti tunnistettavissa, ja etäämpi, jota ei havaita heti. Nämä seuraukset ovat usein ristiriidassa keskenään; ensimmäiset ovat seurausta lyhyen, jälkimmäiset pidemmän aikavälin viisaudesta. Kaitselmuksen alainen tapahtuma seuraa inhimillistä tapahtumaa. Ihmisen takaa nousee Jumala. Kiellä Korkeampi Viisaus mikäli niin haluat, älä usko sen toimiin, kiistele sanoista, kutsu rahvaan Kaitselmukseksi kutsumaa ’olosuhteiden voimaksi’ tai ’järjeksi’; mutta tarkkaile tosiasioita loppuun asti ja tulet huomaamaan, että ne saavat aina aikaan odotuksille vastakkaisen vaikutuksen silloin, kun ne eivät ole perustuneet moraaliin ja oikeudenmukaisuuteen. (Chateaubriand, Mémoires d’outre-tombe)

< edellinen sivu | seuraava sivu >
Sisällysluettelo