Inflaatio aiheutuu rahan tarjonnan lisäyksestä. Perinteinen määritelmä on ”yleisen hintatason nousu”, mikä on kuitenkin tosiasiassa seuraus, ei syy. Monet taloustieteilijät ovat antaneet yleisessä keskustelussa periksi tämän eron oikaisemisessa, osittain siksi että useimmat ihmiset näkevät maailman ”keynesiläisittäin väritetyin lasein”. Keynesiläisen teorian mukaan ei ole mahdollista saada aikaan inflaatiota rahan tarjonnan lisäämisellä (eikä millään muullakaan tavalla paitsi tarjontashokeilla, jotka vähentävät kokonaistarjontaa) samanaikaisesti työttömyyden kanssa. Heidän mukaansa rahan tarjonnan lisäys ei aiheuta inflaatiota – se vain laittaa ihmiset työhön, muttei aiheuta hintojen nousua.
Teoria inflaatiosta rahan tarjonnan lisäyksenä, joka aiheuttaa hintojen nousun, on yhdenmukainen perinteisen kysyntä ja tarjonta -analyysin kanssa. Tuotteen tarjonnan kasvaessa jokaisen yksikön arvon tulee vähentyä. Tämä on yhtenevä laskevan rahahyödyn lain kanssa. Se on myös linjassa historiamme kanssa – inflaatiota on ilmennyt Yhdysvalloissa (ja yhtä lailla muissakin maissa) samaan aikaan rahan tarjonnan kasvun kanssa.
Talousteoriassa on jätetty merkittävästi painottamatta sitä tosiasiaa, että ihmiset varastavat rahajärjestelmän avulla, ja inflaatio on tapa tämän toteuttamiseen. Luomalla uutta rahaa jokaisen aikaisemman rahan arvo vähenee uuden rahan vastaanottajien hyödyksi. Tällaisia vastaanottajia ovat ensimmäisenä keskuspankki, sen jälkeen pankit, valtio silloin kun se lainaa rahaa edellisiltä – näin jatkuen eteenpäin, kunnes rahayksikön arvo on paljon vähemmän saavuttaessaan tavallisen kansalaisen. Näin inflaatio on seurausta erityisintressien vaikutuksesta.
Rahan tarjonnan kautta tapahtuva varastaminen keskittyy esoteerisiin Yhdysvaltain keskuspankkijärjestelmän avomarkkinaoperaatioihin ja osittaisen kassavarantovelvoitteen pankkitoimintaan. (Kolmas tapa varastamiselle on sopivasti laiton – väärentäminen – joka ei eroa periaatteeltaan.) Näin Keynesin kuuluisa lainaus Leninistä on täysin paikkansapitävä:
Lenin oli todella oikeassa. Ei ole olemassa hienovaraisempaa, ei varmempaa tapaa mullistaa yhteiskunnan perustaa kuin valuutan turmeleminen. Tämä prosessi käyttää kaikkia talouden lakien näkymättömiä voimia hyväkseen tuhoamisessa, ja tekee sen tavalla ettei yksi ihminen miljoonasta pysty sitä määrittämään.
Yhdysvaltain keskuspankin nykyaikainen menetelmä varastaa rahajärjestelmän kautta on rinnastettavissa vanhempiin vähemmän hienostuneisiin menetelmiin, kuten kolikkojen leikkaaminen ja metalliarvon pienentäminen. Kolikkojen leikkaaminen tarkoitti kulta- tai hopeakolikkojen ulkoreunan hiomista ja niiden palauttamista käyttöön ikään kuin ne yhä sisältäisivät leiman mukaisen painon, samalla mahdollistaen vääryydellä hankitut ylimääräiset voitot hiotun materiaalin muodossa. Kolikoissa käytettiin reunamerkkejä (kulutuspinta ulkolaidalla) tämän varastamisen muodon estämiseksi. Metalliarvon pienentäminen tarkoittaa kolikon laskemista liikkeelle samannäköisenä kuin arvometallista tehty täysipainoinen kolikko, mutta käyttäen arvometallin sijaan halvempaa perusmetallia. Kuten on helposti todettavissa, nykyiset Yhdysvaltain kolikot (tarkemmin sanottuna ”poletit”, ei kolikot) ovat menettäneet täysin arvonsa – ennen vuotta 1965 lyöty 25 sentin hopeakolikko on arvokkaampi kuin neljäsosa dollarista, ja vuoden 1964 jälkeiset vastaavasti vähemmän kuin neljäsosadollarin arvoisia. Nämä ”kolikot” tehdään halvoista metalleista kuten sinkistä ja kuparista, ja reunamerkit ovat paikallaan pelkästään nostalgiasta tai pyrkimyksenä johtaa ihmisiä harhaan!
Rahan tarjonnan lisäyksen vaikutus on yleisen hintatason nousu. Tämä ei kuitenkaan ole inflaation kaikkein huolestuttavin vaikutus. Paljon ongelmallisempia ovat vaikutukset ihmisten moraaliin, kun he huomaavat ahkeran työnteon ja säästämisen valuvan hukkaan ja suhdannevaihtelujen nousu- ja laskukaudet seurauksena suhteellisten hintatasojen häiriöistä.
- Alford, Tucker “Fiat Paper Money: Tyranny’s Credit Card” in The Free Market Reader edited by Llewellyn Rockwell, (Burlingame, California: The Ludwig von Mises Institute, 1988) s. 105 – 108
- Hazlitt, Henry The Inflation Crisis and How to Resolve It, (Lanham, Maryland: University Press of America, 1983) s. 138 – 143.
- Katz, Howard The Paper Aristocracy, (New York: Books in Focus, Inc, 1976) s. 5 – 60.
- Mises, Ludwig von Economic Policy, (South Bend, Indiana: Regnery/Gateway, Inc., 1979) s. 55 – 74. (online)
- Rothbard, Murray N. What has Government Done to Our Money?, (Auburn, Alabama: The Ludwig von Mises Institute, 1990) s. 38 – 44. (online)
- Sennholz, Hans The Age of Inflation, (Belmont, Massachusetts: Western Islands, 1979)