Vastaavasti kuin kieli ja tavat, raha kehittyi – kehittyi vaihtokaupasta (suorasta tuotteiden vaihdannasta toisiin tuotteisiin). Se ei syntynyt äänestyksen tuloksena, yhteiskunnallisella sopimuksella tai valtion määräyksellä. (Viimeinen toteamus saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta nykypäivän kokemuksella fiat-rahasta – valtion määräyksellä luodusta rahasta – joka on sääntönä. Onko se poikkeus rahan kehittymisessä vaihdannasta käytetystä hyödykkeestä? Ei. Ludwig von Misesin suurenmoinen ”regressioteoria” osoittaa alkuperäisen totuuden: Jos palaamme takaisin rahamme historiaan, on mahdollista huomata fiat-rahamme arvon perustuneen kullan hyödykearvoon. Yhdysvaltain dollari katkaisi kultasiteensä kansainvälisesti vuonna 1971 ja kotimaassa vuonna 1931. Ennen näitä päiviä Yhdysvaltain dollari oli lunastettavissa kullassa 35 ja 20 dollarilla per unssi – tässä järjestyksessä. Ilman kokemusta täydestä lunastettavuudesta kullassa, paperidollari ei olisi koskaan pystynyt tulemaan rahaksi.)
Vaihtokaupassa oli kuitenkin tarpeiden kaksinkertaisen samanaikaisuuden ongelma – vaihtokaupan kummankin osapuolen tulee omistaa ja olla valmiina vaihtamaan siihen, mitä toinen haluaa ja on valmis vaihtamaan. Vaihtokaupan jatkuessa vaihtajat huomasivat tiettyjen tavaroiden kelpaavan paremmin vaihdossa kuin toisten, tehden näin jo valmiiksi paremmin hyväksytyt tuotteet vielä paremmin hyväksytyiksi kaupankäynnissä. Käynnistyi lumivyöryefekti. Kun kyseinen tuote hyväksytään laajalti ja siitä tulee kaupankäynnin standardi, tarpeiden kaksinkertaisen samanaikaisuuden ongelma ratkeaa rahan tullessa kaikkien kauppojen toiseksi osapuoleksi. Raha – vaihdon väline – edesauttoi kaupankäyntiä ja monimutkaisia liikejärjestelyjä. Tämä tarkoittaa rahan merkityksen olevan verrattavissa ihmiskunnan kehityksessä pyörän ja tulen keksimiseen.
Raha tekee mahdolliseksi arvojen vertaamisen – esimerkiksi paidan voi ostaa grammalla kultaa ja kameran viidellä grammalla kultaa. Yhteinen nimittäjä arvon mittana mahdollisti voitto ja tappio -laskelmat: ilman rahaa tulisi koko ajanjakson kaikki vaihtokaupat listata, ja lopputuloksena olisi pitkä lista vaihdantoja ilman yhteistä nimittäjää. Raha palvelee myös arvon säilyttäjänä, kantaen mukanaan arvovertailuja ajassa, ja pidentää näin aikahorisonttia tuottavan työn mahdolliselle suorittamiselle. On huomioitava, että siinä suhteessa kuin talous kärsii inflaatiosta, raha on heikompi mittari, se vääristää arvovertailuja, heikentää sitä arvon säilyttäjänä ja lopulta – hyperinflaation aikana – häviää kokonaan vaihdon välineenä vaihtajien palatessa takaisin vaihtokauppaan.
- Mises, Ludwig von Human Action, (Chicago: Henry Regnery Company, 1966) s. 408 – 412.
- Paul, Ron Ten Myths About Paper Money, (Lake Jackson, Texas: The Foundation for Rational Economics and Education, 1983)
- Rand, Ayn Atlas Shrugged, (New York: Random House, 1957) s. 410 – 415.
- Rothbard, Murray N. Man, Economy, and State, (Los Angeles: Nash Publishing, 1970) s. 231 – 237.
- Rothbard, Murray N. What Has Government Done to Our Money?, (Auburn, Alabama: Praxeology Press, 1990) s. 15 – 63. (online)
- Sutton, Anthony The War on Gold, (Seal Beach, California: ’76 Press, 1977)