Voimme muistella ”klassista” kultakantaa, läntistä maailmaa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti kultaisena aikakautena. Lukuun ottamatta vaikeaa hopean ongelmaa maailma oli kultakannassa, mikä tarkoitti, että jokainen kansallinen valuutta (dollari, punta, frangi jne.) oli ainoastaan nimi tietylle painolle kultaa. Esimerkiksi ”dollari” oli määritetty 1/20 kultaunssiksi, punta hiukan alle 1/4 kultaunssiksi ja niin edelleen. Tämä tarkoitti, että ”vaihtokurssit” lukuisten kansallisten valuuttojen välillä olivat kiinteät; ei siksi että ne olivat keinotekoisesti valtioiden sääntelemiä, vaan samalla tavoin kuin yhden paunan paino on määritelty yhtä suureksi kuin 16 unssia.
Kansainvälinen kultakanta tarkoitti, että yhden rahavälineen käytön edut ylettyivät kautta maailman. Eräs syy Yhdysvaltain kasvulle ja vauraudelle on ollut se, että olemme nauttineet yhdestä rahasta kautta koko laajan maan. Meillä on ollut kulta- tai ainakin dollarikanta koko maassa, ja meidän ei ole tarvinnut kärsiä kaaoksesta jokaisen kaupungin ja piirikunnan laskiessa liikkeelle oman rahansa, joka sitten kelluisi suhteessa kaikkien muiden kaupunkien ja piirikuntien rahoihin. 1800-luku näki hyödyt yhdestä rahasta kautta koko sivistyneen maailman. Yksi raha edesauttoi kaupan vapautta, sijoittamista ja matkailua kautta koko kauppa- ja raha-alueen, siitä seurannutta erikoistumisen kasvua ja kansainvälistä työnjakoa.
On painotettava, että valtiot eivät mielivaltaisesti valinneet kultaa rahastandardiksi. Kulta oli kehittynyt useita vuosisatoja vapailla markkinoilla parhaana rahana, vakaimman ja halutuimman rahallisen välineen mahdollistavana hyödykkeenä. Ennen kaikkea, kullan tarjonta ja hankinta olivat riippuvaisia vain markkinavoimista eikä valtion painokoneen mielivallasta.
Kansainvälinen kultakanta tarjosi automaattisen markkinamekanismin rajoittamaan valtion inflatorista potentiaalia. Se tarjosi myös automaattisen mekanismin pitämään jokaisen maan maksutaseen tasapainossa. Kuten filosofi ja taloustieteilijä David Hume toi esiin 1700-luvun puolivälissä, jos yksi maa, sanotaanko Ranska, inflatoi paperifrangiensa tarjontaa, sen hinnat nousevat; kasvaneet tulot paperifrangeissa piristävät tuontia ulkomailta, mitä kannustaa myös se seikka, että tuontitavaroiden hinnat ovat nyt suhteellisesti edullisempia kuin hinnat kotona. Samaan aikaan korkeammat hinnat kotona rajoittavat vientiä ulkomaille; seurauksena on maksutaseen vaje, joka frangeja kultana lunastavien ulkomaiden täytyy maksaa. Kullan ulosvirtaus tarkoittaa, että Ranskan täytyy lopulta supistaa inflatoimaansa paperifrangia välttääkseen kaiken kultansa menetyksen. Jos inflaatio on ottanut pankkitalletusten muodon, tällöin Ranskan pankkien täytyy supistaa lainojaan ja talletuksiaan välttääkseen vararikon, kun ulkomaalaiset vaativat ranskalaisia pankkeja lunastamaan talletuksensa kultana. Supistaminen laskee hintoja kotona ja saa aikaan vientiylijäämän sillä tavoin kääntäen kullan ulosvirtauksen, kunnes hintatasot Ranskassa ja muissa maissa tasapainottuvat.
On totta, että valtioiden väliintulot ennen 1800-lukua hidastivat tämän markkinamekanismin nopeutta ja tekivät mahdolliseksi inflaation ja taantuman suhdannevaihtelut tässä kultakannan viitekehyksessäkin. Nämä väliintulot olivat erityisesti: valtioiden monopolisoimat rahapajat, lait laillisista maksuvälineistä, paperirahan luominen ja jokaisen valtion ajama inflatorisen pankkitoiminnan kehittäminen. Vaikka väliintulot hidastivat markkinoiden sopeutumismekanismia, nämä korjausliikkeet kuitenkin pohjimmiltaan hallitsivat tilannetta. Joten, vaikka 1800-luvun klassinen kultakanta ei ollutkaan täydellinen ja salli suhteellisen vähäiset nousu- ja laskukaudet, se tarjosi silti ehdottomasti parhaan rahajärjestyksen, jonka maailma on koskaan tuntenut; toimivan järjestyksen, joka esti suhdannevaihteluja lähtemästä käsistä ja joka mahdollisti vapaan kansainvälisen kaupan, valuutanvaihdon ja sijoitustoiminnan kehityksen.1
1 Viimeaikaisesta klassisen kultakannan tutkimuksesta ja sen romahduksen varhaisvaiheiden historiasta 1900-luvulla, ks. Melchior Palyi, The Twilight of Gold, 1914-1936 (Chicago: Henry Regnery, 1972).