3. Rahapajan pakollinen monopoli

Käyttääkseen väärentämistä tulojensa lisäämiseksi valtion täytyy ottaa pitkiä askelia pois vapailta markkinoilta. Valtio ei voinut yksinkertaisesti vallata toimivia vapaita markkinoita ja painaa omia paperilappujaan. Niin äkillisesti tehtynä harva hyväksyisi valtion rahan. Jopa nykyaikana monet ihmiset ”takaperoisissa maissa” ovat yksinkertaisesti kieltäytyneet hyväksymästä paperirahaa ja vaativat kaupankäyntiä ainoastaan kullalla. Näin ollen valtiollisen tunkeutumisen täytyy olla paljon hienovaraisempaa ja asteittaista.

Ennen muutamaa viime vuosisataa ei ollut pankkeja, ja sen takia valtio ei voinut käyttää pankkikoneistoa massiiviseen inflaatioon niin kuin se nykyään voi. Mitä se saattoi tehdä, kun vain kultaa ja hopeaa oli kierrossa?

Ensimmäinen askel, jonka jokainen suurehko valtio otti varmin askelin, oli kaapata ehdoton yksinoikeus rahan lyömiseen. Tämä oli välttämätön keino kolikkotarjonnan haltuun ottamiseksi. Kuninkaan tai lordin kuva lyötiin kolikoihin ja levitettiin myyttiä, että kolikoiden lyöminen on kuninkaallisen tai paronillisen ”suvereenisuuden” välttämätön etuoikeus. Rahapajamonopoli salli valtion toimittaa kolikoita millä vain nimellisarvoilla se itse eikä yhteisö halusi. Seurauksena kolikoiden valikoima markkinoilla vähentyi väkisin. Lisäksi rahapaja pystyi nyt veloittamaan korkean hinnan, suuremman kuin kustannukset (”seigniorage-tulon”), vain kulut kattavan hinnan (”brassage”) tai toimittamaan kolikot ilman kustannuksia. Seigniorage oli monopolihinta, ja se asetti erityisen taakan harkkojen muuntamiselle kolikoiksi; vastikkeeton rahanlyönti toisaalta kannusti liikaa kolikoiden valmistamista harkoista ja pakotti veronmaksajat maksamaan muiden käyttämistä rahapajan palveluista.

Hankittuaan rahapajamonopolin valtiot edistivät rahayksikön nimen käyttöä tehden parhaansa erottaakseen nimen todellisesta perustastaan kolikon painossa. Tämä oli myös erittäin tärkeä askel, koska se vapautti jokaisen valtion maailmanmarkkinoiden yhteisessä rahassa pitäytymisen pakosta. Graanien tai grammojen käyttämisen sijasta jokainen valtio edisti omaa kansallista nimeään muka rahallisen isänmaallisuuden nimissä: dollarit, markat, frangit ja vastaavat. Tämä muutos teki mahdolliseksi erinomaisen keinon kolikoiden valtiolliseen väärentämiseen: metallipitoisuuden alentamisen.

< edellinen sivu | seuraava sivu >
Kirjan sisällysluettelo

Satunnainen lainaus


“Sillä valtiokoneistoin luonteeseen sisältyy eräs kriittisen tärkeä voima. Kaikki muut ihmiset ja ryhmät yhteiskunnassa (lukuun ottamatta tunnettuja ja satunnaisia rikollisia kuten varkaita ja pankkiryöstäjiä) hankkivat toimeentulonsa vapaaehtoisesti: joko myymällä tavaroita ja palveluita kuluttavalle yleisölle tai vapaaehtoisilla lahjoilla (esim. klubin tai järjestön jäsenyydellä, testamenttilahjoituksilla tai perinnöllä). Ainoastaan valtio hankkii tulonsa väkivallalla, uhkaamalla vakavilla seurauksilla, ellei tuloja ole odotettavissa. Tämä väkivalta tunnetaan ”verotuksena”, vaikkakin vähemmän vakiintuneina ajanjaksoina se tunnettiin yleisesti ”kunnianosoituksina”. Verotus on varkautta, yksinkertaisesti ja puhtaasti, vaikkakin se on varkautta laajassa ja valtavassa mittakaavassa jollaiseen tavanomaiset rikolliset eivät edes unelmoi pääsevänsä. Se on pakollista valtion asukkaiden tai alamaisten omaisuden haltuunottoa.”

 Murray Rothbard
 The Ethics of Liberty, s. 162