Jonathan makasi yhä turhautuneena. Mices ilmestyi jälleen, tutkien kujan roskatynnyreitä. Se haisteli leipää Jonathanin taskussa. Mutta melu kujan päässä sai sen takaisin piileskelemään rojujen taakse.
Suuri ruskea lehmä kulki Jonathania kohti. ”Ammuu”, äänteli lehmä. Sen kaulassa olevan kello kalkatti rauhallisesti lehmän liikkuessa. Äkkiä toinen lehmä ilmestyi kujan päähän, jota seurasi uurteinen vanha mies keppinsä kanssa. ”Tule takaisin tänne, tyhmä peto”, nurisi paimen.
Jonathan vääntelehti ja käytti olkapäätään työntääkseen viereisen laatikon nurin.
Vanha mies vilkaisi synkkyyteen. ”Kuka siellä?” Nähtyään Jonathanin sidottuna hän ryntäsi poistamaan suukapulan.
Jonathan huokasi helpotuksesta. ”Minut on ryöstetty. Vapauta minut!” Vanha mies kurotti taskuunsa ottaakseen veitsen ja avatakseen solmut. ”Kiitos”, sanoi Jonathan hieroen helliä ranteitaan. Innokkaasti hän kertoi miehelle, mitä oli tapahtunut.
”Joo”, sanoi ahavoitunut viljelijä ravistaen päätään. ”Nykyään täytyy varoa kaikkia. En olisi ikimaailmassa tullut kaupunkiin, paitsi että minulle sanottiin, että valtio voisi auttaa minua.”
”Uskotko, että valtio auttaa minua saamaan rahat takaisin?” kysyi Jonathan.
”Ei ole todennäköistä, mutta ehkä sinulla on parempi onni valtionhallintojen markkinoilla kuin minulla”, vastasi vanha karjapaimen. Hänen kasvoillaan oli enemmän ryppyjä kuin luumussa ja hänellä oli yllään rosoiset vaatteet ja vuohennahkaiset sandaalit. Jonathan rauhoittui jälleen miehen rauhallisesta olemuksesta ja suorasta puheesta.
”Mikä on valtionhallintojen basaari? Onko se paikka myydä karjaa?” kysyi Jonathan.
Mies rypisti otsaansa ja tarkasti kahta levollista petoansa.
”Sitä tulin selvittämään”, sanoi karjapaimen. ”Itse asiassa se on tavallaan vaihteleva esitys. Rakennus on hienompi kuin pankki ja isompi kuin mikään muu näkemäni. Sisällä on ihmisiä tuputtamassa kaikensorttisia valtionhallintoja hoitamaan ihmisten asioita.”
”Ai?” sanoi Jonathan. ”Millaisia valtionhallintoja ne yrittävät myydä?”
Karjapaimen raaputti auringon päivettämää niskaansa ja sanoi: ”Siellä oli yksi kaveri kutsuen itseään ’sosialistiksi’. Hän kertoi, että hänen valtionhallintonsa muoto ottaisi yhden lehmistäni ja antaisi sen naapurilleni. En välittänyt paljoakaan hänestä. En tarvitse kenenkään apua lehmäni antamisessa pois naapurilleni – kun se on tarpeen.”
”Sitten siellä oli ’kommunisti’ kirkkaan punaisessa paidassaan. Hänellä oli osasto ensimmäisen kaverin vieressä. Hänellä oli leveä hymy ja hän vatkasi kättäni pitkään, erittäin ystävällisen oloinen, kertoen kuinka paljon hän piti ja välitti minusta. Hän vaikutti ihan mukavalta, kunnes hän sanoi, että hänen valtionhallintonsa ottaisi molemmat lehmäni. Se olisi ihan OK, hän väitti, koska jokainen omistaisi kaikki lehmät tasavertaisesti ja saisin jonkin verran maitoa, jos hän katsoisi minun tarvitsevan sitä. Ja sitten hän vaati, että laulaisin hänen puolueensa laulun.”
”Täytyy olla kunnon laulu!” huudahti Jonathan.
”Ei ollut paljon hyötyä hänestäkään sen jälkeen. Arvelin hänen aikovan kuoria pääosan kermasta itselleen. Sitten vaeltelin ison hallin toisella puolelle ja tapasin ’fasistin’ täysin mustiin pukeutuneena. Näytti kuin olisi ollut suoraan hautajaisiin menossa.” Vanha mies piti taukoa sen verran, että sai ajettua toisen lehmistään pois härskiintyneeltä roskakasalta.
”Sillä fasistilla oli myös paljon makeaa puhetta ja paljon röyhkeitä ideoita aivan samoin kuin muilla kavereilla. Hän sanoi ottavansa molemmat lehmäni ja myyvänsä minulle takaisin osan maidosta. Sanoin, että ’Mitä? Maksaisin sinulle oman lehmäni maidosta?!’ Sitten hän uhkasi ampua minut, jos en tervehtisi hänen lippuaan heti siinä paikassa. ”
”Vau!”, sanoi Jonathan. ”Taisit lähteä vikkelästi pois siitä paikasta.”
”Ennen kuin ehdin kiirehtimään ulos eräs ’edistyksellinen’ kaveri hiihteli viereeni ja tarjosi minulle uutta diiliä. Hän kertoi hänen valtionhallintonsa haluavan maksaa minulle yhden lehmäni ampumisesta tarjonnan vähentämiseksi. Hän lypsäisi toisen ja kaataisi osan maidosta viemäristä alas. Kertoi auttavansa minua ostamaan jäljelle jääneen miellyttävän kovaan hintaa. Kuka hullu hölmö menisi ja tekisi jotain tuollaista?”
”Vaikuttaa todellakin omituiselta”, sanoi Jonathan päätään puistellen. ”Valitsitko jonkun noista valtionhallinnoista?”
”Älä unta näe, poika”, julisti karjapaimen. ”Kuka heitä kaipaa? Sen sijaan että antaisin heidän hallita asioitani, olen päättänyt viedä lehmäni maalaismarkkinoille. Vaihdan yhden niistä härkään.”
|
Kunnes myönnämme, että yksilöiden omaisuus on suurimman äänimäärän armoilla, olemme älyllisesti ja moraalisesti sitoutuneita valtion sosialismiin
Auberon Herbert 1897
|
Kommunismin teoria voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: Hävitetään kaikki yksityisomaisuus.
Karl Marx ja Friedrich Engels
Se oli vain yksi elämä. Mitä on yksi elämä valtion asioissa?
Fasistinen diktaattori Benito Mussolini
Tämän maailman suurten tapahtumien historia on tuskin muuta kuin rikosten historiaa.
Voltaire
Mikä on paras valtio? – Se joka opettaa meidät itsehallintoon..
Goethe
Jos valtiot johdonmukaisesti valitsisivat toimintatavat, jotka tukevat yrittäjällistä ponnistelua ja kuluttajien suurempaa valinnanvapautta, ne tekisivät maistaan suunnattoman rikkaita.
Jim Harris
☺
Ideaalisessa sosialistivaltiossa valta ei vedä puoleensa vallanhimoisia. Päätöksiä tekevät ihmiset eivät osoita pienintäkään puolueellisuutta omiin intresseihinsä. Taitavalla henkilöllä ei olisi mitään keinoa saada instituutioita palvelemaan omia tarkoitusperiään. Ja joet virtaisivat ylävirtaan.
David Friedman 1973
|
Ajatuksia keskustelulle
- Miksi karjapaimen kauppaa yhden lehmistään ostaakseen härän?
- Mitä yhtäläisyyksiä on tarjotuissa valtionhallinnoissa?
- Löytyykö maailmasta esimerkkejä tällaisesta käytöksestä?
- Mitä eettisiä näkökohtia liittyy voimankäyttöön?
Kommentit
Valtion viranomaiset haluavat uskoa, että he kykenevät hallitsemaan asioitasi paremmin kun sinä itse. Eräs hienovarainen tapa, jolla he tuovat tämän esiin on korkeat ja mahtavat rakennukset, patsaat ja poliitikkojen kuvat – osoittaen siten, että ”pieni kadunmies” on alempiarvoinen ja hänen ongelmansa ovat verrattain pieniä.
Kansainvälisesti valtiot ovat suurimpia ihmisten rahojen vastaanottajia ja kuluttajia. Näennäisesti tämä tehdään ihmisten ”yhteiseksi hyväksi”, mutta voidaan kysyä menisikö ihmisillä paremmin, jos he käyttäisivät nämä rahat itse.
Sosialismi lupaa huolehtia sinusta kehdosta hautaan. Tämä kuulostaa hyvältä – ei enää huolia! Tämä ’holhoaja’ ei kuitenkaan anna sinun koskaan kasvaa isoksi ja tekee kaikki päätökset puolestasi. Nämä valtiot kontrolloivat milloin ja miten työskentelet, sitten ne ottavat suuren osan ansioistasi huolehtiakseen sinusta. Sinun ei tarvitse edes huolehtia hyväntekeväisyydestä valtion pakottaessa sinut maksamaan sen valitsemasta hyväntekeväisyydestä. Valtio hyväsydämisesti käyttää ansioitasi varmistaakseen, että jopa kaikkein laiskin kansalainen saa saman ruuan, vaatteet, kirjat ja lelut kuin sinä. Tämä holhoaja pitää kaikkea kritiikkiä epäisänmaallisena ja kiittämättömänä.
Apartheid oli sosialismin muunnelma – tarkalleen ottaen kansallissosialismin. Apartheid valtio oli yhteiskunnallisen suunnittelun orgia. Se harjoitti massiivista valtion sekaantumista miljoonien henkilökohtaiseen ja taloudelliseen elämään. Se julisti sodan vapaita markkinoita vastaan sääntelemällä hintoja ja palkkoja.
Kommunistinen oppi opettaa, että kaiken tulee olla yhteistä. ”Jaa, jaa ja jaa samanarvoisesti!” kuulostaa hyvältä. Sinua kannustetaan työskentelemään kovasti, koska kaikki tuottamasi kuuluu naapurillesi ja kaikille muille. Paitsi että todellisuudessa se ei kuulu sinulle tai kellekään erityisesti. Se kuuluu valtiolle ja valtion viranomaisille, joilla on valta päättää kuinka paljon he pitävät itsellään ja kuinka paljon sinä ja työtä vieroksuva naapurisi ”tarvitsee”. Tarve tässä tapauksessa tarkoittaa juuri riittävää, jotta voidaan olla varmoja, että kaikki jakavat saman alhaisen elintason – valtion viranomaisia lukuun ottamatta, jotka vakuuttavat heidän ”tarpeidensa” olevan kaikkia muita suurempia. Sinua käsitellään luonnollisesti ankarasti, jos olet riittävän epäisänmaallinen kritisoidaksesi järjestelmää ja jättäessäsi laulamatta valtion ylistyslauluja.
Fasistinen hallinto ei tekeydy työskentelevänsä yksilöllisen kansalaisen hyväksi. Se pakottaa jokaisen kansalaisen työskentelemään isänmaallisesti valtaapitäville. Siten se kollektiivisesti käsittelee yksilöitä massana ja kontrolloi kokonaisuutta.
Interventiohallinnot kuvittelevat yksilöt kyvyttömiksi suunnittelemaan omaa tulevaisuuttaan ja tuotantoaan. Nämä hallinnot sekaantuvat talouteen työskentelemällä yhdessä suosittujen ”liikekumppaniensa” kanssa kontrolloidakseen kysyntää ja tarjontaa taloudessa. Samoin kuin ’uudessa diilissä’, se pitää hinnat korkealla – jopa silloin kun se tarkoittaa eläimien tai viljan tuhoamista.
Vastuu itsestään. Kaikeksi onneksi on olemassa kasvava ymmärrys, että ihmiset vaurastuvat parhaiten, kun heidät jätetään ottamaan vastuu omista toimistaan ilman valtion tai ulkoista interventiota. He eivät ainoastaan vaurastu, vaan seurauksena on suurempi tyytyväisyys, onnellisuus ja kansainvälinen rauha. Taustaa
Tämä kappale juontuu nimettömästä toimistomuistioista: Viljelijä myy yhden lehmän ostaakseen härän tuottaakseen lisää lehmiä.
Ajatus maataloustuotteiden ostamisesta niiden pitämiseksi pois markkinoilta ja siten hintojen nostamiseksi sai alkunsa presidentti Hooverin Farm Stablisation lainsäädännöstä. Tämä laajennettiin koskemaan suurinta osa pääviljalajeja presidentti F. Rooseveltin ”edistyksellisen” New Deal -ohjelman alaisuudessa. Miljoonien kuluttajien nähdessä nälkää suuren laman aikana Agricultural Adjustment lainsäädäntö käynnisti ohjelman maksaakseen maanviljelijöille miljoonien hehtaarien ruokaviljaa ja puuvillaa sekä miljoonien sikojen ja karjan tuhoamiseksi. Viranomaiset maksoivat siis viljelijöille siitä, etteivät ne tuottaisi ruokaa, jolla oli sama vaikutus kuin sen tuhoamisella, mutta vaikutus oli vain näkymättömämpi. Taitava median käyttö kuvasi presidentti F. Rooseveltin miehenä, joka välitti köyhistä ja sorretuista siitä huolimatta, että hän teki heidän olosuhteensa paljon pahemmiksi korkeammilla hinnoilla ja vähemmällä ruualla ja puuvillalla. Tuhansia viljelijöitä sakotettiin 1950-luvulla ”rikoksesta”, liiallisen ruuan kasvattamisesta. Nämä ohjelmat ovat laajentuneet useissa muodoissaan nykypäivään asti molempien pääpoliittisten puolueiden alaisuudessa.
Viitteitä
Murray Rothbardin For a New Liberty tarjoaa eräitä hyviä vaihtoehtoja ja filosofioita.
The Making of Modern Economics: The Lives and Ideas of the Great Thinkers Mark Skousenilta on ajatuksia herättävä ja humoristinen analyysi taloudellisen ajattelun monista koulukunnista. Hän paljastaa monia yllättäviä asioita näistä ei-niin-synkistä hahmoista, jotka ovat muovanneet talouspolitiikkaa viimeisenä kahtena ja puolena vuosisatana.
Selvittääksesi mihin poliittiset mielipiteesi kuuluvat, kokeile ”maailman pienintä poliittista kyselyä”:
http://www.theadvocates.org/quizp/index.html.
|