Kappale 6: Pitkien vero

Jonathanin harppoessa kaupungin läpi hän huomasi kunnioitusta herättävän hyvin pukeutuneen miehen polvistuneena kadulle yrittäen edetä kivuliaasti. Mies ei kuitenkaan vaikuttanut rampautuneelta – vain lyhyeltä. Jonathan tarjosi apuaan, mutta mies viittasi kintaalla avulle.

”Ei kiitos!” mies sanoi irvistäen kivusta. ”Pystyn kävelemään ihan hyvin. Polvien käyttäminen vaatii vain hiukan totuttelua.”

”Oletko kunnossa? Mutta miksi et nouse pois polviesi päältä ja kävele normaalisti?”

”Aiiii!” mies vaikersi vääntelehtien kivusta. ”Vähäisen muutoksen takia verotuksessa.”

”Verotuksessa?” Jonathan toisti. ”Mitä verotuksella on tekemistä kävelemisen kanssa?”

”Kaikki! Auts!” Mies asettui takaisin kantapäilleen leväten piinallisesta koettelemuksesta. Hän vetäisi nenäliinan paitansa taskusta ja pyyhkäisi ohimoaan. Hän siirteli painoa polvelta toisella niitä hieroakseen. Polvien kohdalle oli ommeltu monia kerroksia läpikuluneita paikkoja. ”Verotusta on hiljattain oikaistu tasapuolistamaan eri pituisia ihmisiä.”

”Tasapuolistamaan?” Jonathan kysyi.

”Kumarrutko alemmaksi, ettei minun tarvitse huutaa”, mies pyysi. ”Nyt on parempi. Hallitsijoiden neuvosto päätti, että pitkillä ihmisillä on liikaa etuja.”

”Etuja pituudesta?”

”Juuri niin! Pitkiä ihmisiä suositaan aina työnhaussa, ylennyksissä, urheilussa, viihteessä, politiikassa ja jopa avioliitoissa! Auuts!” Hän kietoi nenäliinansa harmaiden housujensa monista repeämistä uusimman ympärille. ”Joten hallitsijat päättivät tasoittaa meitä raskaalla pituusverolla.”

”Pitkiä ihmisiä verotetaan?” Jonathan vilkuili sivuilleen ja tunsi ryhtinsä valahtavan.

”Meitä verotetaan suorassa suhteessa pituutemme.”

”Vastustiko kukaan?” Jonathan kysyi.

”Ainoastaan ne, jotka kieltäytyivät menemästä polvilleen”, mies sanoi. ”Luonnollisesti myönsimme poliitikoille poikkeusluvan. Yleensä äänestämme pitkiä! Haluamme katsoa johtajiamme ylöspäin.”

Jonathan oli mykistynyt. Hän huomasi jo laahustavansa, tietoisesti pyrkivänsä kutistumaan kasaan. Molemmilla käsillä miehen polvia osoittaen hän kyseenalaisti epäuskoisesti: ”Kävelet polvillasi ainoastaan välttyäksesi verolta?”

”Varmasti!” mies vastasi tuskaisella äänellä. ”Koko elämämme muotoutuu verotukseen mukautuaksemme. Eräät ovat alkaneet jopa ryömiä.”

”Vau! Sen täytyy olla kivuliasta!” Jonathan huudahti.

”Kyllä, mutta on vielä kivuliaampaa olla ryömimättä. Auts! Ainoastaan typerykset seisovat suorassa ja maksavat korkeita veroja. Joten jos olet terävä, painu polvillesi. Seisominen tulee sinulle kalliiksi.”

Jonathan katsoi ympärilleen ja huomasi kourallisen ihmisiä kävelevän polvillaan. Nainen ylitti katua hitaasti ryömien. Monet ihmiset kipittivät puoliksi kyyryssä hartiat edellä. Vain muutamat kulkivat ylpeästi pystyssä säännöistä piittaamatta. Sitten Jonathan kiinnitti huomion tien toisella puolella kolmeen herrasmieheen istumassa puiston penkillä. ”Nuo kolme miestä”, osoitti Jonathan. ”Miksi he ovat peittäneet silmänsä, korvansa ja suunsa?”

”Ai he? He harjoittelevat”, mies vastasi nojatessaan taas polvillaan eteenpäin jatkaakseen vaappumistaan. ”He valmistautuvat uusien veroehdotuksien sarjaan.”


 

 

Me, ja kaikki muut jotka uskovat yhtä syvästi vapauteen kuin me, kuolisimme mieluummin seisoen kuin eläen polvillamme. Ja ne jotka uhmaavat valtion manipulaatioita seisovat ylväinä.

Lainaus Franklin Rooseveltiltä (vaikka hän tuskin halusi ihmisten hylkivän hänen hallintonsa toimia!)

 


 

 

 

Sakko on vero väärästä teosta.
Vero on sakko menestyksestä.

Ajatuksia keskustelulle

  • Onko oikein käyttää veroja käyttäytymisen muuttamiseksi?
  • Muokkaavatko ihmiset elämäänsä vähentääkseen veroja?
  • Ovatko viranomaiset viisaampia ja moraalisempia kuin alamaisensa?
  • Onko epäreilua olla pitkä?
  • Esimerkkejä?
  • Mitä eettisiä näkökohtia tähän tarinaan liittyy?

Kommentit

Verojen avulla valtiot pystyvät muuttamaan kansalaistensa käyttäytymistä. Tämä on yksilönvapauksien vastaista. Kun veroista tulee ankaran raskaita, ihmiset muuttavat elämäänsä välttyäkseen kuluilta, hankaluuksilta ja verojen nöyryytykseltä.

Kun valtio haluavat vähentää ei toivottua käytöstä, he verottavat sitä. Pitämällä joitain veroja ”syntiveroina” valtio kertoo ”näiden olevan syntiä – asioita joita sinun ei tulisi tehdä, joten verotamme niitä”. Tällä tavoin valtio yrittää vähentää tupakointia ja juomista. Ironisesti veroilla on vastaava vaikutus työnteolle ja säästämiselle. Siten työntekoa, säästämistä ja omavaraiseksi tulemista kohdellaan myös synnillisenä toimintana.

Mitä enemmän ihmiset tekevät työtä – ”syntiä” – sitä enemmän heitä verotetaan. Tällä tavoin valtio myös pitää liiketoiminnan menestymistä syntinä. Näin tapahtuu, vaikka kannattavat yritykset tarjoavat tuotteita ja palveluita, työpaikkoja ja tuloja – jotka kaikki tuovat lisää verotuloja.

Toisin sanoen valtio pyrkii lannistamaan työntekoa ja vastuullisuutta – käyttäytymistä, joka ei varmasti ole syntiä ja johon useimmat ihmiset haluaisivat rohkaista. Valtioilla on pyrkimys verottaa tehokkuutta ja tukea tehottomuutta.

”Hiljaiset” tai piiloverot rankaisevat raskaasti alhaisen toimeentulon ihmisiä, joilla on vähemmän vaikutusvaltaa valtion viranomaisiin. Tällaiset verot monissa valeasuissaan vaikuttavat elämäämme, sillä poliitikkojen tahto yhtyy harvoin kansan kanssa.

Ihmisten kontrollointi veroilla, lisensseillä ja säännöksillä järkyttää taloutta, lisää kustannuksia ja vähentää työvoiman kysyntää. Tästä seuraa usein vihamielisyyttä ja väkivaltaa ryhmien kesken, jotka ovat valtion suosion eri puolilla.

Taustaa

Tässä kappaleessa on kyse ajatuksesta, että tasa-arvoisuus kaikessa tulisi pakottaa kaikille. Kappaleessa poliitikot yrittävät pakottaa kaikki saman pituisiksi.

Kuten näimme edellisessä kappaleessa, Euroopassa ihmiset olivat valmiit muuttamaan elämäänsä sulkemalla auringonvalon pois veroja välttääkseen. Asiat eivät ole muuttuneet nykypäivänä. Valtiot yrittävät kontrolloida käyttäytymistämme veroilla. On uskomatonta kuinka monen ihmisen elämää ja vuoropuheluja verotus muokkaa.

Viitteitä

Alan Burrisin A Liberty Primer keskittyy erittäin kattavasti tähän asiaan.

Kurt Vonnegutin teoksessa Welcome to the Monkey House vahvat ihmiset laitetaan kantamaan painoja heidän saattamiseksi muiden ihmisten tasolle.

Atlas säätiö on aktiivinen ja menestynyt kansainvälinen instituutti, joka edistää vapaakauppaa, vapaita markkinoita ja henkilökohtaista vastuuta (http://atlasnetwork.org/).