”Kirotut koneet! Niiden vuosi vuodelta kasvava voima syöksee miljoonia työläisiä köyhyyteen riistämällä heiltä työt ja sen myötä palkan ja leivän. Kirotut koneet!”
Tämä parkaisu saa alkunsa tietämättömästä ennakkoluulosta, ja sen kaiut heijastuvat sanomalehtiin.
Mutta koneiden kiroaminen on ihmiskunnan kiroamista!
Minua ihmetyttää, kuinka kukaan voi hyväksyä tällaisen näkemyksen.
Jos se pitää paikkansa, mikä on sen väistämätön looginen lopputulos? Siitä seuraa, että toimeliaisuus, hyvinvointi, vauraus ja onnellisuus ovat mahdollisia ainoastaan tyhmille älyllisesti pysähtyneille kansoille, joille Jumala ei ole suonut tuhoisaa ajattelun, havainnoinnin, yhdistelyn, keksimisen ja vähimmillä panoksilla suurimman hyödyn saavuttamisen lahjaa. Päinvastoin, rääsyt, kurjat tönöt, köyhyys ja pysähtyneisyys ovat väistämätön kohtalo jokaiselle kansalle, joka etsii ja löytää rautaa, tulta, tuulta, sähköä, magneettisuutta sekä kemian ja mekaniikan lakeja – toisin sanoen luonnonvoimia – lisänä sen omiin resursseihin. Silloin on todellakin soveliasta lainata Rousseaun sanoja: ”Jokainen ajatteleva ihminen on rappeutunut eläin.”
Mutta ei tässä kaikki. Jos tämä oppi pitää paikkansa, ja kun kerran kaikki ihmiset ovat ajattelevia ja keksiviä olentoja ja etsivät jokaisena olemassaolonsa hetkenä yhteistyötä luonnonvoimien kanssa ja pyrkivät tekemään kaikkensa mahdollisimman vähällä, vähentämällä työmäärää tai kuluja saadakseen mahdollisimman suuren tyydytyksen mahdollisimman pienellä työmäärällä – on tultava lopputulokseen, että koko ihmiskunta on syöksymässä rappiotilaan, nimenomaan tämän älyllisen kehityspyrkimyksensä takia, joka näyttää piinaavan kaikkia sen jäseniä.
Tilastoista olisi siis käytävä ilmi, että Lancashiren asukkaat hylkäävät koneiden maan ja etsivät työtä Irlannista, jossa niitä ei tunneta. Historian on opetettava, että barbaria pimentää sivistyksen aikakaudet ja että sivistys kukoistaa tietämättömyyden ja barbarian aikoina.
Tässä ristiriitaisuuksien vyyhdissä on jotakin hätkähdyttävää, mikä kertoo siitä, että ongelman taustalla piilee olennaisia osatekijöitä, joita ei ole valaistu riittävästi.
Koko mysteeri koostuu tästä: näkyvän takana sijaitsee jotain näkymätöntä. Pyrin selventämään sitä hiukan. Esitykseni on välttämättä aikaisemman toistoa, sillä ongelma on sama kuin ennenkin.
Ellei ihmisiä estetä voimakeinoin, heillä on luontainen taipumus pyrkiä parhaaseen mahdolliseen sopimukseen – johonkin joka säästää heiltä työtä tarjoten saman määrän tyydytystä – tulipa tämä etu sitten kykenevältä ulkomaiselta tuottajalta tai kykenevältä mekaaniselta tuottajalta.
Teoreettinen vastaväite, joka esitetään tätä taipumusta vastaan, pätee molempiin tapauksiin. Kummassakin esitetään moite työpaikkojen vähenemisestä. Kuitenkaan sen todellinen vaikutus ei ole työpaikkapulan aiheuttaminen vaan työvoiman vapauttaminen muihin töihin.
Kummassakin tapauksessa sama este – voima – asetetaan käytännössä sitä vastaan. Lainsäätäjä estää ulkomaisen kilpailun ja kieltää mekaanisen kilpailun. Miten muutenkaan voidaan tukahduttaa kaikille ihmisille luontainen taipumus kuin riistämällä heidän vapautensa?
Pitää paikkansa, että useissa maissa lainsäätäjä estää ainoastaan yhtä näistä kilpailun tavoista ja tyytyy vain nurisemaan toisesta. Tämä todistaa ainoastaan, että näissä maissa lainsäätäjä on epäjohdonmukainen.
Sen ei pitäisi yllättää. Väärällä tiellä epäjohdonmukaisuus on väistämätöntä; ellei näin olisi, ihmiskunta olisi tuhoon tuomittu. Väärää periaatetta ei ole koskaan viety eikä tulla koskaan viemään loppuun saakka. Olen maininnut toisaalla, että järjettömyys on epäjohdonmukaisuuden rajana. Minun tulisi myös lisätä: se on myös sen todiste.
Jatketaan lyhyen esimerkin läpikäyntiä.
Matti M. Kansalaisella oli kaksi frangia, jotka hän maksoi kahdelle työntekijälle.
Mutta nyt hänelle selviää, että painojen ja köysien avulla työmäärä vähenee puoleen.
Näin hän saavuttaa saman edun, säästää frangin ja erottaa toisen työntekijän.
Hän erottaa työntekijän: tämä on näkyvää.
Ja pelkästään tämän perusteella sanotaan: ”Katsokaa kuinka kurjuus seuraa sivilisaatiota! Tämän takia vapaus on kohtalokasta tasa-arvolle! Ihmismieli on tehnyt saavutuksen, ja välittömästi työmies on syösty köyhyyden partaalle. Ehkäpä Matti M. Kansalainen voi yhä työllistää kaksi työntekijää, mutta tällöin hän maksaa heille ainoastaan puolet palkasta, sillä he tulevat kilpailemaan keskenään ja tarjoamaan työpanoksensa halvemmalla hinnalla. Näin rikkaat tulevat rikkaammiksi ja köyhät köyhemmiksi. Yhteiskunta tarvitsee muutosta.”
Erittäin hieno johtopäätös, joka on täysin alkuoletuksen mukainen!
Onneksi alkuoletus ja johtopäätös ovat molemmat vääriä, koska puoliksi näkyvän ilmiön takana on toinen puoli, joka on näkymätön.
Matti M. Kansalaisen säästämä frangi ei ole näkyvissä, eivätkä myöskään tämän säästön välttämättömät vaikutukset.
Seurauksena Matti M. Kansalaisen keksinnöstä hän kuluttaa vain yhden frangin työhön saavuttaakseen tavoitellun hyödyn, ja toinen frangi jää hänelle.
Jos maailmassa on yksi työtön pari käsiä, niin maailmassa on myös kapitalisti työttömän frangin kanssa. Nämä kaksi osasta kohtaavat ja yhdistyvät, ja on päivän selvää, että työvoiman kysynnän ja tarjonnan sekä palkkojen kysynnän ja tarjonnan välinen suhde ei ole millään tavoin muuttunut.
Nyt keksintö ja ensimmäisen frangin palkaksi saanut työläinen tekevät työn, johon aiemmin tarvittiin kaksi työläistä.
Toisen frangin saanut työläinen tekee uutta työtä.
Mikä siis on muuttunut maailmassa? On saavutettu ylimääräinen kansallinen hyöty. Toisin sanoen innovaatio on ilmainen riemuvoitto – ilmainen hyöty ihmiskunnalle.
Esityksestäni voidaan vetää seuraava johtopäätös:
”Kapitalisti kerää kaiken hyödyn koneista. Työväenluokka, vaikka kärsiikin niistä ainoastaan tilapäisesti, ei koskaan hyödy niistä, koska kuten itse sanotte, koneet siirtävät osan kansallisesta liiketoiminnasta, tosin sitä vähentämättä mutta myöskään sitä lisäämättä.”
Tämän tutkielman puitteissa en voi vastata kaikkiin syytöksiin – ainoa pyrkimykseni on vastustaa sivistymätöntä, laajalle levinnyttä ja vaarallista ennakkoluuloa. Haluan ainoastaan todistaa uuden koneen, joka vapauttaa tietyn määrän työntekijöitä muihin töihin, tuovan välttämättä samalla ulottuville rahat heille maksamiseen. Työntekijät ja rahat kohtaavat lopulta tuottaen jotakin, jota oli ennen keksintöä mahdotonta valmistaa. Tästä seuraa, että keksinnön lopputulos on lisääntynyt tyytyväisyys samalla työmäärällä.
Kuka hyötyy näistä lisäeduista?
Ensinnäkin toki kapitalisti, keksijä; ensimmäinen joka onnistuu käyttämään konetta – ja tämä on palkkio hänen nerokkuudestaan ja rohkeudestaan. Kuten olemme nähneet, hän saa aikaan säästön tuotantokustannuksissa. Huolimatta siitä, miten säästö kulutetaan (ja se kulutetaan aina) se työllistää saman määrän työntekijöitä kuin kone jätti työttömäksi.
Mutta pian kilpailu pakottaa hänet alentamaan myyntihintaa säästön määrällä.
Ja silloin keksinnöstä ei enää hyödy keksijä vaan tuotteen ostaja, kuluttaja, yleisö mukaan lukien työntekijät – lyhyesti sanottuna koko ihmiskunta.
Näkymätöntä ovat kuluttajille kertyvät säästöt, jotka muodostavat varannon, josta voidaan maksaa palkkoja ja joka korvaa sen, minkä kone aikanaan tyrehdytti.
Palataan aikaisempaan esimerkkiin. Matti M. Kansalainen hankki tuotteen kuluttamalla kaksi frangia palkkoihin.
Keksinnön ansoista käsin tehtävän työn osuus maksaa hänelle enää yhden frangin.
Niin kauan kuin hän myy valmistetun tuotteen samalla hinnalla hän työllistää tuotteen valmistuksessa yhden työntekijän vähemmän: tämä on näkyvää. Mutta ylimääräinen työntekijä työllistyy Matti M. Kansalaisen säästämällä frangilla. Tämä on näkymätöntä.
Kun Matti M. Kansalainen joutuu alentamaan tuotteen hintaa frangilla asioiden luonnollisen kehityksen ansiosta hän ei tällöin enää säästä frangia eikä vapauta frangia uuden tuotannon kansalliseen työllisyyteen. Mutta sen seuraava saaja, ihmiskunta, ottaa hänen paikkansa. Se joka ostaa hänen valmistamansa tuotteen, maksaa frangin vähemmän, säästää frangin ja välttämättä lisää tämän säästön palkkavarantoon, ja tämä on jälleen kerran näkymätöntä.
Koneiden ongelmaan on esitetty toinen, tosiasioihin perustuva ratkaisu.
Koneiden on sanottu vähentävän tuotantokustannuksia sekä vähentävän valmistettujen tuotteiden hintoja. Hinnan alennus aiheuttaa kulutuksen lisääntymisen, mikä edellyttää tuotannon lisäystä; lopulta on palkattava yhtä monta tai enemmän työntekijöitä kuin tarvittiin ennen keksintöä. Tämän argumentin tukena on esitetty painotoimintaa, kutomista, sanomalehdistöä jne.
Tämä esimerkki ei ole tieteellinen.
Johtopäätös siitä olisi, että jos tuotteen kulutus pysyy ennallaan tai lähellä sitä, koneiden täytyy vahingoittaa työllisyyttä. Näin ei tapahdu.
Oletetaan, että on maa, jossa kaikki käyttävät hattua. Jos hatun hinta pystytään puolittamaan koneiden avulla, siitä ei väistämättä seuraa kulutuksen kaksinkertaistumista.
Sanottaisiinko silloin, että osa kansallisesta työvoimasta on tehty työttömäksi? Kansanomaisen esityksen mukaan kyllä, minun esitykseni perusteella ei. Sillä vaikka yhtään ainutta hattua ei ostettaisi maassa lisää, koko palkkavaranto olisi yhä koskemattomana. Raha, joka ei mene enää hattuteollisuuteen, löytyy kaikkien kuluttajien aikaansaamista säästöistä ja menee koneiden hyödyttömäksi tehneen työvoiman palkkoihin ja edistää kaikkien alojen uutta kehitystä.
Näin asiat itse asiassa tapahtuvat. Olen nähnyt sanomalehtien maksavan 80 frangia, nyt niitä myydään 48 frangilla. Tämä merkitsee tilaajille 32 frangin säästöä. Ei ole varmaa tai ainakaan väistämätöntä, että nämä 32 frangia pysyvät journalismin alalla; mutta on varmaa ja väistämätöntä, että elleivät ne mene sinne, ne menevät muualle. Frangilla lisää sanomalehtiä, toisella ruokaa, kolmannella parempia vaatteita ja neljännellä parempia huonekaluja.
Näin kaikki alat ovat kytköksissä toisiinsa. Ne muodostavat valtavan verkoston, joiden eri osaset viestittävät salaisia kanavia pitkin: yhden säästö hyödyttää kaikkia. On tärkeää ymmärtää, että tehokkuus ei koskaan tapahdu työn ja palkkojen kustannuksella.