Taloudellisiin vapauksiin kohdistuvissa leppymättömissä hyökkäyksissä nykyaikainen suuryritys on yksi halveksunnan kohde. Täydellisen paikkansapitävä teoria siitä, että voitot maksimoiva yritys luo kuluttajalle tehokkaan tuotannon on käännetty ”judo-argumentiksi” vapaita markkinoita vastaan. Tämä teoria esittää vanhojen 1800-luvun yritysten olleen tehokkaita tuottajia, koska omistaja (joka halusi maksimoida voitot), oli sama henkilö kuin johtaja (joka teki päivittäiset liiketoimintapäätökset). Nykyaikaista yritystä johtavat ”palkkajohtajat”, jotka eivät omista yritystä ja sen omaisuutta ja ovat siten vähemmän kiinnostuneita voittojen maksimoinnista kuin mukavasta olemassaolosta. Samaan aikaan omistajat ovat usein passiivisia sijoittajia, jotka eivät osallistu liiketoiminnan päätöksentekoon.
Näiden arvostelijoiden mukaan yritystä ei johdeta tehokkaasti kuluttajan hyödyksi, vaan toimiva johto käyttää omistajia hyväkseen henkilökohtaiseksi hyödykseen. Tästä lähtökohdasta katsoen arvostelijat vaativat säännöstelyä ja vapaiden markkinoiden prosessin tuomitsemista – prosessin joka usein johtaa näihin suuryrityksiin. (Ensinnäkin: tiedostetaan intressien kahtiajako, joka todella esiintyy omistajien ja johtajien välillä. Kahtiajako, joka esiintyy myös jopa yhden omistajan ja yhden työntekijän kokoisessa yrityksessä. Omistaja on ahkera tehtävissään, työntekijä taas saavuttaa henkilökohtaista hyötyä löysäilystä. Työntekijöiden palkkaamisen edut ovat selvästi suuremmat kuin niistä aiheutuvat haitat, sillä elämme maailmassa, jonka on täynnä työntekijöitä yrityksissä yhdenmiehenyritysten sijaan.)
Vapailla markkinoilla on luonnolliset lääkkeitä ”palkkajohtajien” huonolle käytökselle. Ainakin neljä kompensoivaa vaikutusta pyrkivät lieventämään intressien kahtiajakoa:
Ensiksi, kuka tahansa passiivinen ja hyväksikäytetty sijoittaja voi myydä osakkeensa tällaisesta yrityksestä. Vaikka tämä ei pelasta sijoittaa jo tapahtuneilta henkilökohtaisilta tappioilta, hän voi ainakin irrottautua huonosta kohtelusta. Mutta jos tämä ratkaisu laajenee ja moni piensijoitta myy osakkeensa, näiden vaikutus aiheuttaa alaspäin suuntautuvan paineen osakkeen hinnalle. Osakkeen hinnan lasku kiinnittää varmasti niiden suursijoittajien huomion, jotka ovat mukana yrityksen päätöksenteossa – hallitustasolla – mahdollistaen aiheelliset toimenpiteet!
Toiseksi, on erittäin yleistä, että johto saa palkkionsa osittain yrityksen osakkeissa tai osakeoptioissa. Näin johtajat ovat omistajia, jotka hyötyvät yrityksen osakkeen arvon noususta – kuten passiiviset sijoittajat suosivat – ja häviävät voittojen mahdollisuuden osakkeen arvon laskiessa; intressien yhteenliittymä!
Kolmanneksi, kenet yrityksen hallitus – voiton maksimoinnista kiinnostuneina omistajina – valitsisi johtamaan yritysomaisuuttaan? Markkinoilla tapahtuu ”luonnollinen valintaprosessi” kun johtajat, jotka ovat näyttäneet päättäväisyytensä ja kykynsä luoda voittoja, tulevat ylennetyiksi yritysjohdon huipulle. Kun taas ne, jotka ovat enemmän kiinnostuneita henkilökohtaisesta mukavuudesta osakkeenomistajien kustannuksella, jäävät ylentämättä.
Kieltämättä yksikään näistä kolmesta mainitusta vaikutuksesta ei poista täydellisesti intressien kaksinaisuuden ongelmaa, mutta kuten yleensä, vapailla markkinoilla on sisäsyntyisesti tarvittavat motiivit tehokkuuteen. Lopullinen ratkaisu jäljelle jääneeseen negatiivisuuteen tulee häviämään yritysvaltaajien toimesta. Yritysvaltaajiin – väärintulkittuun ja aliarvostettuun yritysyhteisön puhdistushappoon – voi luottaa kuluttajan ja tehokkuuden palvelemisessa. Huonosti johdettu firma on kypsä niiden yritysostolle, jotka erikoistuvat hyötymään yrityksen omaisuuden nykyisen ja potentiaalisen arvostuksen välisestä erotuksesta. Yritysvaltaajat lähestyvät aliarvostetun yrityksen nykyisiä omistajia paremmalla tarjouksella, jotta yritysvaltaaja pystyy realisoimaan saatavissa olevat voitot muuttamalla yrityksen johtoa. Hyvin johdettu yritys – potentiaalisen ja todellisen osakearvostuksen ollessa linjassa – ei ole kiinnostava yritysoston kohde.
Kaikkein akuutein ongelma omistajien ja johtajien välillä ilmenee tilanteissa, joissa ei ole olemassa markkinoitavia osakkeita. Tällaisia ovat esimerkiksi kansalaisten ”omistamat” valtion yritykset. Sen sijaan että teoreetikot häiritsevät yksityisten yritysten johtamista, heidän tulisi kohdistaa huomionsa valtion laitoksiin.
- Fischel, Daniel ?Payback: The Conspiracy to Destroy Michael Milken and his Financial Revolution, ?(New York: HarperCollins Publishers, Inc., 1995)? s. 9 -39.
- Friedman, Milton ?From Galbraith to Economic Freedom, ?(West Sussex, Great Britain: Institute of Economic Affairs, 1977)? s. 16 – 29.
- Hoppe, Hans-Hermann ?“Why Socialism Must Fail,” in The Free Market Reader edited by Llewellyn Rockwell, ?(Burlingame, California: The Ludwig von Mises Institute, 1988)? s. 244 – 249.
- Mises, Ludwig von ?Bureaucracy, ?(New Rochelle, New York: Arlington House Publishers, 1969) ?s. 40 – 53.
- Rothbard, Murray N. ?Man, Economy, and State, ?(Los Angeles: Nash Publishing, 1970)? s. 508 – 509.
- Taylor, John ?Storming the Magic Kingdom, ?(New York: Alfred A. Knopf, Inc: 1987)? s. 243 – 248.