Tavanomainen, mutta erheellinen, ymmärrys sääntelystä pitää tarpeellisena kuluttajien tai työntekijöiden suojelun isoilta häikäilemättömiltä yrityksiltä ja antaa ymmärtää valtion viisaasti ja myötätuntoisesti vastaavan näihin tarpeisiin pitämällä yritykset aisoissa pahanteosta. Todellisuudessa liiketoiminnan säännökset on pantu ja pannaan edelleen alulle säännöstelyn alaisten yritysten omasta kehotuksesta ja niiden eduksi. Sääntely on varsinaisesti yritysten ja valtion yhteenliittymä potentiaalisten kilpailijoiden vahingoittamiseksi – joita vakiintuneet yritykset eivät halua kohdata – ja myös tavallisten kuluttajien haitaksi.
Puhtaasti teoreettiselta pohjalta tämä on perimmäinen säännöstelyn tila. Jokaisella liiketoiminnalla on erityinen mielenkiinto sitä sääntelevän viranomaisen toimintaan ja näin ne käyttävät merkittävän määrän rahaa ja aikaa huolehtiakseen siitä, että kyseiset säädökset toteutetaan liiketoimintaa hyödyttävällä tavalla. Sen sijaan kuluttajilla on useita kiinnostuksen kohteita ja pelkästään vähäinen tai hetkittäinen mielenkiinto yhteen erityiseen liiketoiminnan alueeseen ja siihen vaikuttavaan sääntelyyn. Toisin sanoen yritykset voittavat luonnostaan kuluttajan poliittisessa pelissä, josta säännökset saavan alkunsa.
Muutama esimerkki: Säännöstelyelinten isoisä Yhdysvalloissa on osavaltioiden välinen kauppakomissio (I.C.C.), joka perustettiin 1887 sääntelemään rautateitä. Rautatieyhtiöt olivat vuosia pyrkineet sopimaan keskenään hinnoista huomaten ainoastaan jokaisen yksittäisen yhtiön intressissä olleen rikkoa tällaisia sopimuksia. – jokaisen rautatieyrityksen toivoessa muiden noudattavan sopimuksen mukaisia korkeita hintoja sen samaan aikaan itse laskiessa omia hintojaan omaa liiketoimintaansa lisätäkseen.
Lopulta rautatieyhtiöt saivat Yhdysvaltain kongressin perustamaan I.C.C:n, jotta hintojen laskeminen voitaisiin estää lain voimalla. Kun uusi rekkateknologia tuli saataville kilpaillakseen – kuluttajan eduksi – rautateiden kanssa, I.C.C alkoi säännellä rekkoja tavalla, joka hyödytti rautateitä. Säännökset sisälsivät valtuutetut reitit (saaden rekat käyttäytymään ikään kuin ne toimisivat kiskoilla!), vähimmäishinnat ja rajoitteet siitä, mitä ja mihin rekat saivat kuljettaa lastejaan.
Lentoyhtiöiden säätely alkoi vuonna 1938, ja 40 vuoden ajanjaksona vuoteen 1978 saakka ei myönnetty yhtään lupaa uusille rahtikuljetuksiin erikoistuneille lentoyhtiöille. Näinä neljänä vuosikymmenenä lentoliiketoiminta koki valtavia muutoksia lentoteknologian kehittyessä propelleista suihkumoottoreihin, 20- paikkaisista koneista 400-paikkaisiksi, nopeuksien noustessa 200 kilometrin tuntinopeudesta lähes tuhanteen kilometriin tunnissa. Tästä huolimatta siviili- ilmailuhallinto ei nähnyt tarvetta uusille kilpailijoille tälle kasvavalle teollisuudenalalle. Tämä tosiasia yksinään tekee melko selväksi, ettei sääntelyn tarkoituksena ole ollut suojella kuluttajaa vaan toimivia lentoyhtiöitä.
Säännöstely-sanan tulisi oikein ymmärrettynä herättää ajatuksia yritysten suojelemisesta kilpailijoilta, erityisetuoikeuksista vakiintuneille yrityksille ja valtion toimenpiteistä kuluttajien hyväksikäytölle.
- Fellmeth, Robert The Interstate Commerce Omission, (New York: Grossman Publishers, 1970)
- Friedman, Milton Bright Promises, Dismal Performance, (New York: Harcourt, Brace and Jovanovich 1983) s. 127 – 137.
- Kolko, Gabriel Railroads and Regulation 1877 – 1916, (New York: W. W. Norton & Company, 1965)
- Kolko, Gabriel The Triumph of Conservatism, (New York: The Free Press 1963)
- Stigler, George J. The Citizen and the State, (Chicago: The University of Chicago Press, 1975) s. 114 – 141.
- Twight, Charlotte America’s Emerging Fascist Economy, (New Rochelle, New York: Arlington House Publishers, 1975) s. 70 – 112.