Toimeliaisuus kaduilla lisääntyi Jonathanin jatkaessa kohti kaupungin keskustaa. Mices seurasi häntä etäältä. Siinä oli kissa missiolla – napata jokainen rotta tai paljastaa kaikki mahdollinen ruoka. Se teki Jonathaniin verrattuna kolminkertaisen matkan tutkiessaan syrjäkatuja, roskatynnyreitä ja matalia tiloja. Kissan keltainen häntä tuli pölyiseksi ja nuhruiseksi sen jatkuvasta sukimisesta huolimatta.

Hyvin pukeutuneet yksilöt määrätietoisine ilmeineen marssivat tai polvimarssivat ripeästi katukiveyksillä. Ylittäessään laajaa avointa aukiota Jonathan kohtasi vanhemman miehen ja nuoren naisen keskeltä rajua huutokilpailua. He kiroilivat ja huusivat, viittoilivat väkivaltaisesti käsillään ilmaan. Jonathan liittyi pieneen sivustaseuraajien ryhmään nähdäkseen, mistä riidassa oli kyse.

Juuri kun poliisi saapui saattaakseen heidät erilleen, Jonathan taputti heiveröisen keppiinsä nojaavan vanhan naisen olkapäätä ja tiedusteli: ”Miksi he ovat noin vihaisia toisilleen?”

Naisella oli syvät rypyt ja poimut kasvoillaan ja käsissään. Hän tarkasteli nuorta Jonathania huolellisesti ennen vastaamistaan ohuella vapisevalla äänellään. ”Nämä kaksi riitapukaria ovat kiljuneet toisilleen vuosia neuvoston kirjaston kirjoista. Mies valittaa aina, että monet kirjat ovat täynnä huonoa seksiä ja moraalittomuutta. Hän haluaa ne kirjat otettavaksi pois ja poltettavaksi, kun taas nainen vastaa kutsumalla häntä ’pöyhkeäksi puritaaniksi’”.

”Hän haluaa lukea niitä kirjoja?” Jonathan kysyi.

”Ei aivan”, tirskuu pitkä mies, polvistuneena. Hänen vierellään seisoi pieni tyttö. ”Nainen valittaa eri kirjoista. Hän väittää, että monissa kirjaston kirjoissa on seksistis-rasistinen ennakkoasenne.”

”Isä, isä, mikä on ’ennakkoasenne’” pikkutyttö aneli kiskoessaan häntä olkapäästä.

”Myöhemmin, kultaseni. Kuten olin sanomassa”, mies jatkoi, ”nainen vaatii, että ne seksistiset ja rasistiset kirjat tulee heittää pois ja kirjaston ostaa tilalle hänen listansa mukaiset kirjat.”

Nyt poliisi oli jo käsiraudoittanut molemmat tappelijat ja raahasi heitä tietä pitkin. Jonathan pyöritti päätään ja huokasi. ”Oletan, että poliisit pidättivät heidät tästä yhteenotosta?”

”Ei lainkaan”, vanha nainen naureskeli. ”Poliisi pidätti heidät molempien kieltäytyessä maksamasta kirjastoveroa. Lain mukaan jokaisen tulee maksaa kaikista kirjoista, pitivät he niistä tai eivät.”

”Niinkö?” Jonathan sanoi. ”Miksei poliisi vain anna ihmisten pitää rahojaan ja ostaa mitä he haluavat?”

”Mutta silloin tyttärelläni ei olisi varaa mennä kirjastoon”, sanoi polvistunut mies. Hän poisti kääreen isosta punavalkoisesta kierremakeisesta ja ojensi sen tyttärelleen.

”Hetkinen, herraseni”, vanha nainen sanoi syöstessään tuiman paheksuvan katseen makeiseen. ”Eikö ruoka tyttäresi mielelle ole yhtä tärkeää kuin ruoka hänen vatsalleen?”

”Mihin pyrit?” mies vastasi puolustuksellisesti. Hänen tyttärensä oli jo onnistunut kauttaaltaan sotkemaan mekon makeisella.

Nainen vastasi lujasti, ”Kauan sitten meillä oli suuri valikoima tilauskirjastoja. Joka vuosi oli pieni jäsenmaksu ja kukaan ei koskaan valittanut, koska he maksoivat niistä tilauskirjastoista, joista pitivät. Tilauskirjastot kilpailivat jopa jäsenistä yrittäen tarjota parhaat kirjat ja henkilöstön, miellyttävimmät aukioloajat ja sijainnit. Eräät menivät jopa ovelta ovelle ja noutivat ja toimittivat kirjoja. Ihmiset maksoivat valinnoistaan, koska kirjastojäsenyys oli heille tärkeä.” Hän lisäsi, ”Tärkeämpää kuin makeiset!”

Kääntyen suoraan Jonathaniin päin, hän selitti, ”Sitten hallitsijoiden neuvosto päätti, että kirjasto oli liian tärkeä jätettäväksi yksilöiden mieltymyksille. Veronmaksajien kustannukselle neuvosto loi GLIBin, suuren valtion kirjaston. GLIB:stä tuli suosittu, koska se oli ilmainen – ihmisten ei tarvinnut koskaan maksaa kirjojen käytöstä. Hoitaakseen kaikkien tilauskirjastojen kirjastonhoitajien työt neuvosto palkkasi kolme GLIB kirjastonhoitajaa huippupalkoilla. Pian tämän jälkeen tilauskirjastot suljettiin.”

”Hallitsijat tarjosivat kirjaston ilmaiseksi?” Jonathan toisteli. ”Mutta luulin, että sanoit kaikkien joutuvan maksamaan kirjastoveroa?”

”Se pitää paikkansa. Mutta on tapana kustua kaikkia neuvoston laitoksia ’ilmaisiksi’, vaikka ihmiset pakotetaan maksamaan niistä. Se on paljon sivistyneempää”, hän sanoi ääni täynnä vahvaa ironiaa.

Pitkä mies vastusteli sinnikkäästi, ”Tilauskirjastoja? En ole koskaan kuullutkaan moisesta!”

”Et tietenkään”, vanha nainen puuskahti. ”GLIB on ollut olemassa niin kauan, ettet pysty kuvittelemaan mitään muuta.”

”Mutta, nyt hetkinen!” huudahti mies, ontuen eteenpäin polvillaan. ”Arvosteletko kirjastoveroa? Jos neuvosto tarjoaa arvokkaan palvelun, siitä tulee maksaa.”

”Kuinka arvokas se voi olla, kun he joutuvat käyttämään voimaa?” vanha nainen vastasi. Hän tuijotti silmästä silmään polvillaan olevaa pitkää miestä.

”Kaikki eivät tiedä, mikä heille on hyväksi! Ja kaikilla ei ole siihen varaa”, mies julisti. ”Älykkäät ihmiset tietävät, että ilmaiset kirjat rakentavat ilmaisen yhteiskunnan. Ja verot jakavat taakan siten, että jokainen maksaa osuutensa. Muutoin vapaamatkustajat saattaisivat hyötyä muista!”

”Nyt on enemmän vapaamatkalaisia kuin koskaan”, vanha nainen vastasi. ”Tiheästi käyttävät ja verosta vapautuksen saaneet matkustavat kaikkien muiden kustannuksella. Kuinka reilua se on? Kellä luulet olevan enemmän vaikutusvaltaa hallitsijoiden neuvostoon? Hyvin verkottuneella tukijalla vai jollain köyhällä kaverilla, joka pääsee töistä GLIB:in sulkemisajan jälkeen?”

Työntäen pienen tyttönsä taaksensa ja liikkuen varovasti eteenpäin mies tiuskaisi vihaisesti: ”Millaisen kirjastovalikoiman haluat? Haluatko valita tilauskirjaston, jolla saattaa olla ennakkoasenteita joitain yhteiskunnan ryhmiä kohtaan?”

”Et voi välttää painotuksia!” nainen huusi hänen kasvojaan lähelle nojautuen. ”Haluatko neuvoston narrien valitsevan painotuksesi puolestasi?”

”Kuka on narri?” mies vastasi sysäten vanhaa naista hiukan pois tasapainostaan. ”Jos et pidä siitä, niin miksi et vain lähde Corrumposta?”

”Sinä hävytön lurjus!” nainen vastasi kopauttaen häntä päähän kepillään. ”Olen maksanut sinun GLIB:stäsi jo ennen syntymääsi!”

Nyt molemmat jo huusivat toisilleen, pikkutyttö itki ja joku kiirehti kustumaan poliiseja, taas uudelleen. Jonathan siirtyi heidän ohitseen ja pakeni aukiolta läheisen GLIB:in rauhaan ja hiljaisuuteen.