Jotkut teoreetikot väittävät, että vapaa rahajärjestelmä olisi epäviisas, koska se ei ”vakauttaisi hintatasoa”, toisin sanoen rahayksikön hintaa. Rahan tulisi heidän mukaansa olla kiinteä mittatikku, joka ei koskaan muutu. Tämän vuoksi sen arvo, tai ostovoima, tulisi pitää vakaana. Koska rahan hinta eittämättä tulisi vaihtelemaan vapailla markkinoilla, vakauden turvaamiseksi vapaus on kumottava valtion hallinnalla.1 Vakaus turvaisi oikeudenmukaisuuden esimerkiksi velallisille ja luotonantajille, jotka voisivat olla varmoja että maksaisivat takaisin dollareita tai kultaunsseja samalla ostovoimalla kuin millä he lainasivatkin.
Kuitenkin, jos luotottajat ja velalliset haluavat suojata itsensä tulevilta ostovoiman muutoksilta, he voivat tehdä sen helposti vapailla markkinoillakin. Kun he tekevät sopimuksiaan, he voivat sopia, että takaisinmaksu tehdään rahasummalla, joka on korjattu jollain sovitulla rahan arvon muutoksen indeksillä. Vakauttajat ovat pitkään puoltaneet tällaisia toimenpiteitä, mutta niin erikoista kuin se onkin, nimenomaan luotonantajat ja lainaajat, joiden pitäisi kaikkein eniten hyötyä vakaudesta, ovat harvoin hyödyntäneet tätä mahdollisuutta. Täytyykö valtion siis pakottaa tietyt ”hyödyt” ihmisille, jotka ovat vapaasta tahdostaan hylänneet ne? Ilmeisesti liikemiehet mieluummin luottavat omiin kykyihinsä arvioida markkinoiden olosuhteita tässä parantumattoman epävarmassa maailmassa. Loppujen lopuksi rahan hinta ei eroa mistään muusta vapaasta hinnasta markkinoilla. Ne voivat muuttua vastauksena yksilöiden kysynnän muutoksiin; miksei rahan hinta?
Keinotekoinen vakauttaminen itse asiassa häiritsisi ja vaikeuttaisi vakavasti markkinoiden toimintaa. Kuten olemme osoittaneet, ihmiset tulisivat väistämättä turhautuneiksi halussaan muuttaa käteisvarantojensa todellista suhdetta; tällöin ei olisi mahdollista muuttaa käteisvarantoja suhteessa hintoihin. Kaiken lisäksi elintason parannukset tulevat kansalle tuotantoinvestointien hedelmistä. Lisääntynyt tuottavuus pyrkii laskemaan hintoja (ja kuluja) ja näin ollen jakamaan vapaan yrittäjyyden hedelmät kaikelle kansalle nostaen kaikkien kuluttajien elintasoa. Hintatason tukeminen väkisin estää tämän korkeamman elintason leviämisen.
Lyhyesti sanottuna raha ei ole ”kiinteä mittatikku”. Se on hyödyke, joka palvelee vaihdon välineenä. Sen arvon joustavuus vastauksena kuluttajien kysynnälle on yhtä tärkeää ja yhtä hyödyllistä kuin mikä tahansa muu vapaa hinnoittelu markkinoilla.
1 Kuinka valtio tämän toteuttaisi ei ole olennaista tässä kohtaa. Lähtökohtaisesti se tarkoittaisi valtiollisesti hallittuja muutoksia rahan tarjonnassa.