Herra Protektionisti (nimen keksi Charles Dupin, en minä) omisti aikansa ja varallisuutensa mailtaan löytyneen malmin muuntamiseksi raudaksi. Koska luonto oli avokätisempi belgialaisille, he toimittivat ranskalaisille rautaa halvemmalla kuin herra Protektionisti, mikä tarkoittaa, että ranskalaiset pystyivät hankkimaan tietyn määrän rautaa vähemmällä työllä ostamalla sen kunniallisilta flaamilaisilta. Näin he käyttivät tilannetta täysin hyväkseen oman etunsa ohjaamina, ja joka päivä suuri joukko naulantekijöitä, metallityöläisiä, vaununtekijöitä, mekaanikkoja, seppiä ja auramiehiä joko meni itse tai lähetti välikäsiä hankkimaan rautaa Belgiasta. Herra Protektionisti ei pitänyt tästä lainkaan.
Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli lopettaa tämä väärinkäyttö omakätisellä suoralla väliintulolla. Tämä oli varmasti vähintä mitä hän saattoi tehdä, sillä pelkästään häntä vahingoitettiin. Otan karbiinini, hän sanoi itsekseen. Laitan neljä pistoolia vyölleni, täytän lippaat, laitan miekan vyölle ja näin varustettuna siirryn rajalle. Siellä tapan ensimmäisen metallityöläisen, naulantekijän, sepän, mekaanikon tai lukkosepän, joka tulee etsimään omaa hyötyään minun hyötyni sijaan. Saavatpahan opetuksen!
Lähdön hetkellä herra Protektionisti epäröi hetken ja hänen sotaisa innokkuutensa tyyntyi hiukan. Hän sanoi itselleen: ”Ensinnäkin on hyvin mahdollista, että raudan ostajat, maanmieheni ja viholliseni, suuttuvat aikeestani ja sen sijaan että antaisivat tappaa itsensä tappavatkin minut. Lisäksi vaikka kaikki palvelijani auttaisivat minua, emme pystyisi vartioimaan koko rajaa. Lopuksi koko toiminta maksaisi minulle liian paljon, enemmän kuin tuloksista olisi hyötyä.”
Herra Protektionisti oli jo tyytymässä surulliseen kohtaloonsa, olemaan ainoastaan yhtä vapaa kuten kaikki muutkin, kunnes sai erinomaisen ajatuksen.
Hän muisti, että Pariisissa on suuri lakitehdas. Mikä on laki? hän kysyi itseltään. ”Se on toimenpide, jota kaikkien tulee noudattaa, oli se hyvä tai huono, kunhan se on säädetty. Sen täytäntöönpanosta vastaavat julkiset poliisivoimat, joiden järjestämiseksi kerätään miehiä ja rahaa koko kansakunnalta.
Jos vain saisin suuren pariisilaisen tehtaan hyväksymään lain, joka kieltää belgialaisen raudan, saisin seuraavat tulokset: valtio korvaisi muutamat palvelijani, jotka aioin lähettää rajalle, kahdellakymmenellätuhannella uppiniskaisten seppien, kengittäjien, artesaanien, mekaanikkojen, lukkoseppien, naulaseppien ja työläisten pojilla. Ja pitääkseen nämä kaksikymmentätuhatta tulliviranomaista hyvissä mielen ja ruumiin voimissa se jakaisi näille 25 miljoonaa frangia, jotka se ottaisi sepiltä, naulasepiltä, artesaaneilta ja työläisiltä. He vartioisivat rajaa paljon paremmin; ei maksaisi minulle mitään; myisin rautaa omalla hinnallani ja saisin katsella tyytyväisenä kunnon ihmisten häpeällistä huijaamista. Se antaisi näille itsensä kaiken eurooppalaisen kehityksen airuiksi julistaneille opetuksen. Se olisi nokkela temppu ja yrityksen arvoinen!”
Niin herra Protektionisti meni lakitehtaaseen. (Toisella kertaa kerron ehkä synkän tarinan hänen toimistaan siellä; nyt haluan puhua ainoastaan siitä, mitä hän teki avoimesti ja kaikkien nähden.) Hän esitti heidän ylhäisyyksilleen lainsäätäjille seuraavat perustelut:
”Belgialaista rautaa myydään Ranskassa kymmenellä frangilla, mikä pakottaa minut myymään samalla hinnalla. Myisin mieluummin viidellätoista frangilla, mutta en voi tehdä näin tämän kirotun belgialaisen raudan takia. Pyydän teitä valmistamaan lain, joka estää belgialaisen raudan saapumisen Ranskaan. Nostan hintaani välittömästi viidellä frangilla näillä seurauksilla:
Jokaista sataa rautakiloa kohden, jotka toimitan kansalle, saan kymmenen frangin sijaan viisitoista frangia; työllistän lisää ihmisiä. Työntekijäni ja minä kulutamme paljon enemmän pitkien matkojenkin päähän tavarantoimittajiemme suureksi hyödyksi. Kun tavarantoimittajillamme on näin suuremmat markkinat, he tilaavat lisää teollisuudelta, ja näin vaikutus leviää vähitellen koko maahan. Tämä arkkuuni tiputtamanne kultakolikko aiheuttaa kuin järveen heitetty kivi loputtoman määrän sisäkkäisiä renkaita, jotka säteilevät pitkiä matkoja kaikkiin suuntiin.”
Lainsäätäjät äänestivät kiellon puolesta hurmaantuneina hänen luennostaan ja riemastuneina siitä, kuinka helppoa lainsäädännöllä on edistää ihmisten vaurautta. ”Puhutaan työllisyydestä ja säästämisestä”, he sanoivat, ”mitä hyötyä on näistä tuskallisista tavoitteista kansakunnan varallisuuden kasvattamiseksi, kun kaikki mitä tarvitaan on lain säätäminen?”
Ja totta tosiaan, lailla oli kaikki herra Protektionistin ennustamat seuraukset, mutta sillä oli myös muutamia muita seurauksia, joita hän ei ollut nähnyt. Tehdäksemme hänelle oikeutta: hänen perustelunsa eivät olleet virheellisiä, ainoastaan epätäydellisiä. Pyytäessään etuoikeutta hän oli osoittanut näkyvät vaikutukset mutta jättänyt huomiotta näkymättömät. Hän esitteli ainoastaan kaksi henkilöä, kun koko kuvaan liittyy kolme. Meidän tehtävänämme on korjata tämä tahaton tai harkittu laiminlyönti.
Viisi frangia, jotka lainsäädännöllä ohjataan herra Protektionistin kirstuun, hyödyttävät häntä itseään sekä niistä työllistyviä. Ja jos tämä laki olisi aiheuttanut kultakirstun laskeutumisen kuusta, näiden hyvien seurauksien vastapainona ei olisi mitään huonoja vaikutuksia. Valitettavasti arvoituksellinen kulta ei tipu kuusta vaan sepän, naulasepän, vaununtekijän, kengittäjän, työläisen tai laivanrakentajan taskusta. Lyhyesti sanottua Matti M. Kansalaiselta, joka antaa sen saamatta itse grammaakaan enempää rautaa kuin maksaessaan siitä kymmenen frangia. Heti tulee selväksi, että tämä muuttaa tilanteen. Sillä on ilmiselvää, että herra Protektionistin hyöty katetaan Matti M. Kansalaisen tappioilla, ja kaiken sen, mitä herra Protektionisti pystyy tekemään kultakirstullaan kansallisen työllisyyden tukemiseksi, Matti M. Kansalainen olisi voinut tehdä itse. Kivi on ainoastaan heitetty toiseen kohtaan järveä, koska laki on estänyt sen heittämisen muualle.
Näin näkymätön syrjäyttää näkyvän, ja koko operaation lopputuloksena on epäoikeudenmukaisuutta, mikä on vielä valitettavampaa sen tapahtuessa lain aikaansaamana.
Mutta ei tässä kaikki. Oli puhetta kolmannesta taustalle jääneestä henkilöstä. Nyt on aika esitellä henkilö, joka voi selvittää toisen viiden frangin menetyksen. Tällöin meillä on kasassa kaikki toiminnan seuraamukset.
Matti M. Kansalaisella on viisitoista frangia, hänen työnsä tulokset. (Olemme palannet aikaan, jolloin hän oli vielä vapaa.) Mitä hän tekee viidellätoista frangilla? Hän ostaa jonkin muotiesineen kymmenellä frangilla, ja sillä hän maksaa (tai välittäjä maksaa hänen puolestaan) sata kiloa belgialaista rautaa. Tämän jälkeen hänellä on viisi frangia. Hän ei heitä niitä jokeen vaan (tämä ei ole näkyvää) antaa ne jollekin valmistajalle vastineena jostain nautinnosta; esimerkiksi kustantajalle Boussetin teoksesta Discours Sur L’Histoire Universelle.
Näin hän on edistänyt kotimaista liiketoimintaa viidellätoista frangilla seuraavasti:
10 frangia pariisilaiselle suunnittelijalle
5 frangia kustantajalle
Ja Matti M. Kansalainen on saanut viidellätoista frangillaan kaksi nautinnon kohdetta:
1. sata kiloa rautaa
2. kirjan
Laki astuu voimaan.
Kuinka tämä vaikuttaa Matti M. Kansalaisen olosuhteisiin? Kuinka tämä vaikuttaa kansalliseen liiketoimintaan?
Matti M. Kansalainen pulittaa viisitoista frangia herra Protektionistille ja jää näin ilman kirjan tai muun esineen tuomaa nautintoa. Hän menettää viisi frangia. Tämä täytyy hyväksyä; protektionismin nostaessa hintoja ei voi jäädä huomaamatta, että kuluttaja menettää erotuksen.
Mutta sitten sanotaan kansallisen työllisyyden hyötyvän erotuksen verran.
Ei, se ei hyödy. Sillä lain voimaantulon jälkeen se ei ole vilkastunut yhtään aiempaa enempää, ainoastaan viiteentoista frangiin saakka.
Käy vain niin, että lain säätämisen jälkeen Matti M. Kansalaisen viisitoista frangia tukevat metalliteollisuutta, kun ne ennen lakia jaettiin suunnittelijan ja kustantajan kanssa.
Herra Protektionistin suorittamaa väkivaltaa rajalla tai sitä mitä hän saa lain tekemään puolestaan voidaan arvioida hyvin eri lailla moraalisesta näkökulmasta. Jotkut katsovat varkauden menettävän kaiken moraalittomuutensa silloin, kun siitä tulee laillista. Mutta minä en voi kuvitella mitään muuta raskauttavampaa. Olkoon miten vain, taloudelliset vaikutukset ovat samat kummassakin tapauksessa.
Valitusta näkökulmasta riippumatta asiaa puolueettomasti arvioiden tulee johtopäätökseen, ettei laillisesta tai laittomasta varkaudesta seuraa mitään hyvää. Emme kiellä herra Protektionistille, hänen toimialalleen tai kotimaiselle teollisuudelle koituvaa viiden frangin hyötyä. Mutta toteamme sen aiheuttavan myös kaksi menetystä, yhden Matti M. Kansalaiselle, joka maksaa viisitoista frangia kymmenen frangin sijaan; toisen kotimaiselle liiketoiminnalle, joka ei enää vastaanota erotusta. Valitkaa jompikumpi näistä tappioista ja hyvittäkää se hyödyllä jonka myönnämme. Menetys koostuu siitä tappiosta, joka jäi valitsematta.
Tässä opetus: Väkivallan käyttö ei tuota vaan tuhoaa. Jos väkivallalla ottaminen todellakin olisi tuottavaa, maamme olisi paljon rikkaampi kuin se on nyt.