Oletteko koskaan sattunut todistamaan kelpo kauppias Matti M. Kansalaisen suuttumusta silloin, kun hänen huolimaton poikansa rikkoo ikkunan? Jos olette ollut paikalla tällaisessa tilanteessa, olette samalla varmasti todistaneet myös paikalle saapuneiden katsojien lähes yhdestä suusta tarjottua vakiopahoittelua epäonniselle ikkunan omistajalle: ”Vain huono tuuli ei puhalla mitään hyvää. Jokaisen täytyy elää, ja miten kävisikään ikkunan lasittajan, jos lasit eivät koskaan hajoaisi?”
Tällainen pahoittelu pitää sisällään kokonaisen teorian, jota meidän on hyvä tutkailla tarkemmin tämän yksinkertaisen tapauksen kautta, sillä se vastaa tarkalleen samanlaista tapausta, joka epäonneksemme vaikuttaa useimpien talouselämämme instituutioiden taustalla.
Oletetaan korjauksen maksavan kuusi frangia. Onnettomuus tuo lasittajalle kuuden frangin arvosta liiketoimintaa – sen myönnän. Minulla ei ole mitään sitä vastaan; se on perusteltu oikeutetusti. Lasittaja tulee, suorittaa tehtävänsä, vastaanottaa kuusi frangia, hieroo käsiään ja sydämessään siunaa huolimatonta lasta. Kaikki tämä on näkyvää.
Mutta jos toisaalta tullaan johtopäätökseen, kuten liian usein tapahtuu, että lasien rikkominen on hyvä asia, koska se saa rahan kiertämään ja aikaansaa yleistä talouden virkistymistä, olen velvoitettu huudahtamaan: ”Tuo ei kelpaa! Teoria käsittää vain näkyvän; se ei huomioi näkymätöntä.”
Näkymättömäksi jää, että kun kauppias kuluttaa kuusi frangia yhteen asiaan, hän ei voi kuluttaa niitä johonkin toiseen. Näkymättömäksi jää, että ellei hänen olisi täytynyt korjata ikkunalasia, hän olisi korvannut esimerkiksi kuluneet kenkänsä tai hankkinut uuden kirjan kirjastoonsa. Lyhyesti sanottuna hän olisi käyttänyt kuusi frangia tavalla, jonka tämä onnettomuus on estänyt.
Seuraavaksi laajennetaan näkymää liiketoimintaan yleisesti. Ikkunan rikkoutuessa lasittajan toiminta vilkastuu kuudella frangilla: tämä on näkyvissä.
Ellei ikkuna rikkoutuisi, kenkäteollisuus (tai joku muu) olisi vilkastunut kuuden frangin edestä: tätä ei nähdä.
Ja jos otamme huomioon näkyvän, koska se on negatiivinen tekijä, ja näkymättömän, koska se on positiivinen tekijä, tulee meidän huomata, ettei liiketoiminnalle yleensä tai kansalliselle työllisyydelle kokonaisuutena koidu mitään hyötyä, rikotaan ikkunoita tai ei.
Keskitytään nyt Matti M. Kansalaiseen.
Ensimmäisessä oletuksessa, jossa ikkuna oli rikki, hän kuluttaa kuusi frangia eikä hänellä ole enempää tai vähempää kuin aikaisemmin, vain ilo ehjästä ikkunasta.
Toisessa, jossa oletamme ettei ikkuna rikkoudu, hän olisi käyttänyt kuusi frangia kenkiin ja pystynyt samaan aikaan nauttimaan sekä kenkäparista että ikkunasta.
Matti M. Kansalaisen ollessa osa yhteiskuntaa meidän täytyy päätyä lopputulokseen, kun otetaan huomioon sekä nautinnot että työt, että yhteiskunta on menettänyt rikkoutuneen ikkunan arvon.
Mistä saavumme yleistämällä tähän odottamattomaan johtopäätökseen: ”Yhteiskunta menettää tarpeettomasti tuhottujen esineiden arvon”; ja tähän elämänohjeeseen, joka nostattaa protektionistien hiukset pystyyn: ”Rikkominen, pilaaminen tai tuhlaaminen ei voimista kansallista työllisyyttä”, tai vielä lyhyemmin: ”Tuhoaminen ei ole hyödyksi.”
Mitä sanot, Moniteur Industriel – tai mitä M. de Saint-Chamansin1 seuraajat, joiden esikuva on laskenut erittäin tarkasti mitä liiketoiminta hyötyisi Pariisin polttamisesta, jos talot pitäisi rakentaa uudelleen?
Olen pahoillani keskeyttäessäni hänen nerokkaat laskelmansa, erityisesti koska niiden henki on läpäissyt lainsäädäntömme. Mutta pyydän häntä aloittamaan uudelleen ottamalla huomioon sen mikä ei ole näkyvissä ja asettamalla sen näkyvän rinnalle.
Lukijan tulee muistaa, että esittämäni pieni draama ei koske pelkästään kahta vaan kolmea tahoa. Yksi heistä, Matti M. Kansalainen, edustaa kuluttajaa, joka joutuu tihutyön takia tyytymään yhteen nautintoon kahden sijasta. Toinen, lasittajaksi nimetty, edustaa tuottajaa, jonka liiketoiminta vilkastuu onnettomuuden ansiosta. Kolmas on suutari (tai joku muu valmistaja), jonka liiketoiminta kärsii vastaavasti samasta syystä. Nimenomaan tämä kolmas henkilö pysyy piilossa, vaikka ilmentämällä näkymätöntä hän on välttämätön osa ongelmaa. Hän saa meidät ymmärtämään, kuinka mieletöntä on nähdä hyötyä tuhoavassa toiminnassa. Hän tulee opettamaan meille pian, kuinka on yhtä lailla mieletöntä nähdä hyötyä kaupan rajoitteissa, jotka loppujen lopuksi eivät ole enempää tai vähempää kuin osittaista tuhoamista. Näin ollen, jos ollaan valmiit kohtaamaan kaikkien sääntelyä suosivien väitteiden alkuperä, tullaan ainoastaan löytämään muunnelma tästä kuluneesta yleisestä sanonnasta: ”Miten kävisi ikkunan lasittajien, jos kukaan ei koskaan rikkoisi yhtään lasia?”
1 Auguste, Vicomte de Saint-Chamans (1777—1861), restauraation ajan kansanedustaja ja protektionisti (suom. huom.).