On olemassa lisääntyvän toiveikkaita merkkejä, että käytännössä Ludwig von Misesin eliniän mittaisen ajatusten ja työpanoksen eristyneisyys on tulossa pikaisesti päätökseensä. Viime vuosina sisäiset ristiriidat ja tuhoisat seuraukset yhteiskuntatieteiden ja politiikan vääristä valinnoista ovat tulleet enenevissä määrin ilmeisiksi.1 Itä-Euroopassa kommunististen valtioiden tunnustettu kyvyttömyys suunnitella talouksiaan on saanut aikaan kasvaneen liikehdinnän vapaiden markkinoiden suuntaan. Yhdysvalloissa ja läntisessä maailmassa keynesiläiset ja inflationistiset lääkemääräykset ovat paljastaneet niiden varsinaisen konkurssinsa. Yhdysvaltain ”keynesiläisyyden jälkeinen” hallinto kamppailee avuttomana kontrolloidakseen pysyvältä näyttävää inflaatiota, joka pysyy vallalla jopa taantumassa –uhmaten siten tavanomaista taloudellista viisautta. Keynesiläisen toimintaperiaatteiden hajoaminen yhdistettynä ilmeisiin epäkohtiin keynesiläisessä teoriassa aiheuttaa laajenevaa levottomuutta koko keynesiläistä toimintamallia kohtaan. Valtion kulutuksen ja byrokraattisen hallinnon silmiinpistävä tuhlaus asettaa yhä karumpaan valoon Keynesin kuuluisan lausunnon, että ei ole merkitystä kuluttaako valtio resursseja tuottaviin omaisuuseriin vaiko pyramideihin. Kansainvälisen rahataloudellisen järjestyksen avuton hajoaminen aiheuttaa maailman keynesiläisyyden jälkeisille hallituksille poukkoilua kriisistä toiseen epätyydyttävien ”ratkaisujen” välillä: fiat-rahat kelluvien valuuttakurssien sijaan tai kiinteät valuuttakurssit tuettuina valuuttakontrolleilla, jotka rampauttavat ulkomaan kaupan ja –investoinnit.
Keynesiläisyyden kriisi tulee nähdä laajemmassa viitekehyksessä valtiojohtoisuuden ja interventionismin ajatuksellisena ja toiminnallisena kriisinä. Yhdysvalloissa moderni valtiojohtoinen ”liberalismi” on osoittanut olevansa kykenemätön käsittelemään luomaansa kriisiä: kansallisten sotilasblokkien, julkisten koulujen rahoituksen, sisällön, henkilöstön ja rakenteen konflikteja, puristusta pysyvän inflaation ja kasvavan julkisen vastustuksen rampauttavia konfiskoivia veroja kohtaan. Modernin hyvinvointi-sodankäynti valtion molemmat, hyvinvointi ja sodankäynti, ovat lisääntyvästi kyseenalaistettu. Teorian piirissä on kasvavaa vastustusta ajatukselle, että ”tieteellisten” teknokraattien eliitin tulee hallita meitä raakamateriaalina heidän sosiaalisille suunnitelmilleen. Ja ajatus, että valtio voi ja sen tulee pakkosyöttää alikehittyneet ja kehittyneet maat keinotekoiseen ”talouskasvuun” on myös tulossa kiihtyvien hyökkäysten kohteeksi.
Lyhyesti, kaikilla ajattelun ja toiminnan alueilla moderni valtiojohtoisuus, jota vastaan Mises on taistellut koko elämänsä, on ajautumassa paisuvan kyseenalaistamisen ja pettymysten ilmitulemisen kohteeksi. Ihmiset eivät ole enää valmiit alistumaan nöyrästi heidän itsejulistettujen ”suvereenien” hallitsijoidensa käskyjen ja määräysten alaiseksi. Mutta ongelmana on, että maailma ei pysty taistelemaan tietänsä ulos valtiojohtoisuuden lamauttavasta vaikutuksesta ennen kuin se löytää varteenotettavan ja johdonmukaisen vaihtoehdon. Emme ole vielä täysin ymmärtäneet, että Ludwig von Mises tarjoaa tämän vaihtoehdon: että hän tarjoaa tien ulos kriiseistä ja ongelmista, jotka ovat iskeytyneet moderniin maailmaan. Koko elämänsä ajan hän ennusti ja osoitti syyt meidän nykyisille pettymyksille ja valmisti rakentavan vaihtoehtoisen polun meille seurattavaksi. Ei ole ihme, että hänen uskomattoman elämänsä 92-vuotena yhä useammat ihmiset löysivät ja omaksuivat tämän polun.
Teoksensa The Free and Prosperous Commonwealth englanninkielisen laitoksen esipuheessa (1962) Mises kirjoitti:
”Kun 35-vuotta sitten yritin antaa yhteenvedon periaatteista ja ajatuksista siitä yhteiskuntafilosofiasta, joka kerran tunnettiin nimellä liberalismi, en heittäytynyt siihen turhaan toivoon, että pystyisin estämään saapuvaa katastrofia, johon Euroopan kansakuntien omaksumat toimintaperiaatteet olivat ilmeisesti johtamassa. Halusin ainoastaan tarjota pienelle ajattelevien ihmisten vähemmistölle mahdollisuuden oppia jotain klassisen liberalismin päämääristä ja siten valmistaa tietä vapauden hengen paluulle tulevan fiaskon jälkeen.”2
Tunnustuksessaan Misesille Jacques Rueff lausuu:
”. . . Ludwig von Mises on turvannut rationaalisen taloustieteen perustan. . . Opetuksillaan hän on kylvänyt siemenet uudistumiselle, joka tulee kantamaan hedelmää heti kun ihmiset jälleen kerran alkavat suosimaan teorioita, jotka ovat tosia miellyttävien sijaan. Kun tämä päivä koittaa, taloustieteilijät tulevat tunnistamaan, että Ludwig von Misesin ansaitsee heidän ihailunsa ja kiitollisuutensa.”3
Merkit ovat moninkertaistuneet, että valtiojohtoisuuden fiasko ja romahdus on tosiaankin johtamassa uudistumiseen, ja että ajatteleva vähemmistö, jonka Mises toivoi tavoittavansa, on kasvamassa nopeasti. Jos todellakin olemme vapauden hengen uudistumisen kynnyksellä, tällöin uusi nousu tulee olemaan kruunajaismonumentti jalon ja suurenmoisen miehen elämälle ja ajatuksille.
1 Ludwig von Misesin laajalle levinneen torjumisen ja laiminlyönnin filosofinen tulkinta, ks. Murray N. Rothbard, “Ludwig von Mises and the Paradigm for Our Age,” Modern Age (Fall, 1971): 370–79.
2 Ludwig von Mises, The Free and Prosperous Commonwealth: An Exposition of the Ideas of Classical Liberalism, käännös Ralph Raico (Princeton, N.J.: D. Van Nostrand, 1962), s. vi–vii.
3 Jacques Rueff,“The Intransigence of Ludwig von Mises,” Mary Sennholzin toim. teoksessa, On Freedom and Free Enterprise (Princeton, N.J.: D. Van Nostrand, 1956), s. 16.