Federal Reserve on järjestyksessään kolmas Yhdysvaltain keskuspankkijärjestelmä. Kaksi ensimmäistä, Yhdysvaltain Ensimmäinen Pankki ja Yhdysvaltain Toinen Pankki, olivat toimivaltaisia ajanjaksoina 1792–1812 ja 1816–1836.
Vuoden 1907 paniikki pankkeja kohtaan motivoi merkittävimpiä pankkiireja varmistamaan, etteivät vastaavat vaikeudet haittaisi heitä enää tulevaisuudessa. Ryhmä näitä pankkiireja, teeskennellen olevansa sorsajahdissa Georgian Jekyll Islandissa, suunnittelivat vuonna 1910 tulevan keskuspankin. Tuettuaan ehdottomaansa pankkilakia, heidän laatimansa pankkilakiehdotus ei kuitenkaan mennyt läpi Yhdysvaltain kongressissa keskilännen ja maaseudun epäluuloisten kongressiedustajien vastustuksen takia. Vähän ajan kuluttua pankkiirit esittivät lakiehdotusta uudelleen – eri nimellä ja tällä kertaa teeskennellysti vastustaen sitä. Vuonna 1913, suurimman osan kongressiedustajista ollessa joululomalla, ehdotus hyväksyttiin jäljelle jääneiden edustajien voimin ja syntyi laki keskuspankista, jonka Woodrow Wilson saattoi voimaan allekirjoituksellaan 23. joulukuuta. Vaikka keskuspankki sai alkunsa kongressista, se on 12 eri alueen pankkien yksityisesti omistama organisaatio, joka löytyy puhelinluettelosta yksityisten yritysten puolelta.
Keskuspankki sai siis alkunsa salakähmäisillä liiketoimilla pankkiirien omien erityisintressien puolesta. Keskuspankin tarkoituksena oli saada valtuutus keskitetylle pankille, joka pystyisi luomaan rahan joustavan tarjonnan pankkiirien sitä tarvitessa. Toisin sanoen se mahdollistaa niille rahan luomisen tyhjästä ilman pankkipaniikin tai talletuspaon aiheuttamia tuskallisia seurauksia. Näin keskuspankki luotiin pankkien kartelliyksiköksi vastaavalla tavalla kuin ICC oli rautateille ja siviili-ilmailuhallinto (CAB) lentoyhtiöille. Kaiken lisäksi keskuspankki on myyntiyksikkö valtion velkapapereille – valtion velalle – ja edistää siten liittovaltion alijäämän rahoittamista.
Keskuspankki koordinoi pankkien inflatorisia toimia poistaen niiltä setelien lunastamisen uhan, joka muutoin rajoittaisi niiden keinotekoisen rahan luontia. Keskuspankin perustamisen jälkeen vuodesta 1913 dollarin arvo on laskenut enemmän kuin 95 prosenttia! Se siitä yleisestä viisaudesta, joka väittää keskuspankin johtavan taistelua inflaatiota vastaan.
Keskuspankin luominen tulisi ymmärtää yhtenä tärkeänä askeleena rehellisen kultaan perustuvan rahan tuhoamisen tiellä. Muita askeleita prosessissa ovat laillinen maksuväline -lait; siirtyminen kultana lunastettavista keskuspankin seteleistä niiden lunastamiseen joko kultana tai laillisena rahana, lunastamiseen ainoastaan laillisena rahana ja lunastettavuuden lopettamiseen; kaikkien pankkisetelien korvaamiseen keskuspankin seteleillä; kultakannan hylkääminen kotimaassa vuonna 1933; ja kultakannan hylkääminen kansainvälisesti vuonna 1971. Koska keskuspankin setelit lompakossasi eivät ole lunastettavissa kullassa tai missään muussakaan, täytyy kysyä: missä mielessä ne ovat maksusitoumuksia*? Sitoumus on lupaus maksusta. Keskuspankki ei lupaa maksaa millään muulla kuin toisella lupauksella!
* [Suom. huom. Yhdysvaltain keskuspankin seteleissä on teksti Federal Reserve Note, joka voidaan kääntää keskuspankin maksusitoumukseksi.]
- Paul, Ron The Case for Gold, (Washington, D. C.: The Cato Institute, 1982)
- Rockwell, Llewellyn, editor The Fed , (Auburn, Alabama: The Ludwig von Mises Institute, 1993)
- Rockwell, Llewellyn, editor “The Real Secrets of the Temple” in The Free Market Reader edited by Llewellyn Rockwell, (Burlingame, California: The Ludwig von Mises Institute, 1988) s. 116 – 122.
- Rothbard, Murray N. The Case Against the Fed, (Aubrun, Alabama: The Ludwig von Mises Institute, 1994)
- Rothbard, Murray N. The Mystery of Banking , (New York: Richardson & Snyder, 1983) (pdf)
- Schiff, Irwin The Biggest Con: How the Government is Fleecing You, (Camden, Connecticut: Freedom Books, 1976) s. 254 – 289.