Usein sanotaan, ettei valtio ole yhtä tehokas kuin yksityiset yritykset. Tämä ei ole automaattinen ideologinen vastaus. Se perustuu todellisiin kannustineroihin valtion ja yksityisten yritysten välillä. Yksityiset yritykset ovat organisaationsa menestyksessä riippuvaisia kuluttajien rahavirroista. Tästä seuraa läheinen suhde kuluttajien tyytyväisyyden ja liiketoiminnan menestyksen välillä. Valtiolla taas on ulottuvilla toinen tulonlähde – verovarat. Koska valtion laitokset saavat tukensa vaihtoehtoisesta lähteestä, niillä on väistämättä vähemmän kannustimia palvella kuluttajia. Tässä ei ole kyse siitä, että hyvät ihmiset johtaisivat yksityisiä yrityksiä ja pahat ihmiset valtion laitoksia, vaan yksinkertaisesti erilaisista kannustinjärjestelmistä.
Useimmat ihmiset pyrkivät työssään miellyttämään pomojaan luodakseen toimeentuloa. Lotossa voittaminen paljastaa yleensä työntekijän todellisen asenteen työskentelystä pomon alaisuudessa. Valtion laitokset ovat niin sanotusti voittaneet lotossa, joten ne eivät kohtele kuluttajaa organisaatiolle kaiken tarkoituksena ja merkityksenä, vaan häiriötekijänä, joka keskeyttää päivän rauhan ja tyyneyden. Kaiken lisäksi useilla valtion laitoksilla on laillinen monopoli, joka poistaa kaiken pelon asiakkaiden kaikkoamisesta kilpailijoille toisin kuin yksityisillä yrityksillä vapailla markkinoilla.
Yhdysvaltain postilaitoksen monopoli on tästä kuvaava esimerkki. Verorahojen kattaessa kaikki kuluttajavetoisen liikevaihdon vajeet, postilla on varaa kohdella asiakkaitaan ei-toivottuina häiriötekijöinä. Posti on huonomaineinen innovaatioiden puutteestaan. Esimerkiksi vapailla markkinoilla yksityiset yritykset tarjoavat asiakkailleen kassin, jolla he voivat kuljettaa ostoksensa (jopa minimiostosten tapauksissa), posti ei vaivaudu tarjoamaan kasseja asiakkailleen oli kyseessä sitten kallis tai edullinen ostotapahtuma. Mainokset sunnuntain sanomalehdessä tarjoavat tyypillisesti palautusosoitelappuja joko kalliimmalla tarravaihtoehdolla tai edullisemmalla nuole ja liimaa -vaihtoehdolla. Postimerkit ovat olleet ainoastaan nuole ja liimaa -tyyppisiä aivan viimeaikoihin saakka. Miksi postin tulisi nähdä vaivaa, kun veronmaksajat kattavat kaikki tappiot ja muiden on laitonta jakaa ensimmäisen luokan postia? Fedex alkoi tarjota kiireellistä yliyön kuljetusta vuosia ennen Postia. Miksi Postin tulisi ottaa riskejä vastaavista innovaatioista, jotka saattavat toimia tai sitten eivät? Pikaruokalat, pankit, kuivapesulat, alkoholimyymälät ja muut yritykset tarjoavat drive-in-palvelua. Mutta jälleen kerran: miksi Postin tulisi ottaa riskiä tällaisten innovaatioiden kanssa, jotka vain mahdollisesti menestyvät?
Erittäin hyvä esimerkki, joka kuvaa selkeästi näitä eroja, on myöhäisyksyllä käynnistyvä joulusesonki. Kun yritykset mainostavat ja käytännössä kerjäävät asiakkaita ostoksille kauppoihinsa – jopa sesongin loppuvaiheessa – Posti pitää palopuheita kovaonniselle yleisölle ”postita ajoissa” -kampanjoillaan. Käytännössä posti käyttää rahaa kertoakseen mahdollisille asiakkailleen, etteivät nämä toisi peevelin joulukorttejaan sopimattomaan aikaan jaettaviksi. Asiakastyytyväisyys jää Postin organisaation mukavuuden kustannuksella taka-alalle.
Yhteenveto markkinoiden tavasta toimittaa tuotteita kiteytyy tunnetussa sanonnassa ”asiakas on aina oikeassa”. Huomaa, ettei ole olemassa vastaavaa sanontaa kuten ”äänestäjä on aina oikeassa” tai ”veronmaksaja on aina oikeassa” kuvaamassa valtion laitosten asennetta.
Jatkaaksemme analyysia voimme määrittää viisi merkittävää eroa kahdelle tavalle toimittaa asiakkaille palveluita ja tuotteita. Ensinnäkin markkinoiden toimintamalli perustuu vapaaehtoiseen yrityksen ja asiakkaan väliseen suhteeseen. Valtion tuotteiden toimitustavassa suhde asiakkaan ja valtion välillä on pakotettu. Pelkästään tämä eroavaisuus on enemmän kuin merkittävä puhuttaessa asiakastyytyväisyydestä. Se on ero työn tekemisen ja orjuuden, hyväntekeväisyyden ja ryöstön, viettelyn ja raiskauksen välillä.
Toiseksi, markkinoilla on olemassa suhteellinen edustus; tämä tarkoittaa kuluttajien saavan niitä tuotteita, joita he ”äänestävät” heidän ”ääniensä” suhteessa. Jos kymmenen prosenttia ihmisistä haluaa vihreän auton, kymmenen prosenttia myös saa vihreän auton. Valtion toimintamalli perustuu voittaja saa kaiken -tapaan; joko me kaikki saamme sosiaaliturvan tai kukaan ei saa, piittaamatta yksilöllisistä tarpeista.
Kolmanneksi, markkinat koostuvat pienistä yksilöllisistä valinnoista. Se että ostat Electroluxin jääkaapin, ei tarkoita, että sinun täytyy ostaa myös Electroluxin pesukone, kuivain, televisio ja niin edelleen. Valtion tapa toimia on pakettimalli – yksilölliset valinnat eivät ole mahdollisia. Kyseeseen tulee joko demokraattien politiikka veroihin, ympäristöön ja ulkomaanpolitiikkaan tai sitten republikaanien politiikka samoihin asioihin.
Neljänneksi, valinnat markkinoilla ovat jatkuvia. Epätyydyttävät tavarat on mahdollista korvata toisilla milloin tahansa. Oletko kyllästynyt autoon, jota pidit aikaisemmin hienona? Myy se pois ja hanki toinen malli. Jos et ole enää tyytyväinen pesuaineeseen, osta jotain toista merkkiä. Huomasitkin, että ensimmäinen malli oli parempi? Vaihda takaisin harkintasi mukaan. Verrataan nyt valtioon. Haluat päästä irti sosiaaliturvajärjestelmästä – joudut vankilaan. Kyllästynyt presidenttiin? Odota virkakauden päätöstä.
Ja viidenneksi, yksityinen yritys on vastuussa niille, joita se vahingoittaa. On tavallista hakea korvauksia oikeudessa yrityksiltä. Valtion laitokset nauttivat usein ”suvereenia immuniteettia”, joka asettaa ne nuhteen yläpuolelle (sairaus, joka siirtyi Amerikkaan eurooppalaisesta teoriasta, jonka mukaan kuningas ei voi tehdä mitään väärää). Valtion laitokset pystyvät tekemään ja tekevät suurta vahinkoa ihmisille ilman mitään rahallisia seurauksia. Todellisuudessa on vaarallista antaa valtion laitosten tuottaa kuluttajilla tuotteita, koska vastuun mahdollisuuden poistamisesta seuraa vähentynyt painotus turvallisuuteen. Yksityisillä yrityksillä on rahallinen kannustin keskittyä turvallisuuteen, koska ne voivat joutua vastuuseen vahingoistaan.
Vielä yksi syy täydentää markkinoiden tuotteiden kuluttajille toimittamisen ylivoimaisuutta valtioon verrattuna on, että valtion tapauksessa sen resursseilla ei ole omistajuutta. (Kuten aikaisemmassa kappaleessa tuli mainittua, parhaimmillaankin kansalaisten omistajuus valtion omaisuutta kohtaan on erittäin laimea omistamisen muoto.) Valtion johtajat ovat tilapäisiä ja heillä ei ole mitään sidettä omaisuuden arvoon. (Tätä voidaan verrata hyvin vuokra-autoihin, joita käsitellään yleensä kovakouraisemmin kuin omia autoja. Onneksi on kuitenkin olemassa todellinen omistaja – vuokra-autoyhtiö, joka pitää huolta autojen arvojen säilymisestä.)
- Friedman, Milton From Galbraith to Economic Freedom, (West Sussex, Great Britain: Institute of Economic Affairs, 1977)
- McConnell, Campbell R. Economics 13th edition, (New York: McGraw-Hill, Inc., 1996) s. 622 – 625.
- Mises, Ludwig von Bureaucracy, (New Rochelle, New York: Arlington House Publishers, 1969) s. 40 – 53.
- Mises, Ludwig von Human Action, (Chicago: Henry Regnery Company, 1966) s. 303 – 311.
- Rockwell, Llewellyn H. “Why Bureaucracy Must Fail” in The Economics of Liberty edited by Llewellyn Rockwell, (Auburn, Alabama: The Ludwig von Mises Institute, 1990) s. 119 – 123.
- Rothbard, Murray N. Egalitarianism as a Revolt Against Nature, (Washington, D.C.: New Libertarian Review Press, 1974) s. 81 – 87.