Harvat taloustieteen aihealueet ovat epäselvempiä ja sekavampia kuin raha. Kinastellaan ”tiukasta rahasta” ”löysää rahaa” vastaan, Federal Reserve Systemin ja valtiovarainministeriön tehtävistä, kultakannan eri variaatioista jne. Tulisiko valtion pumpata rahaa talouteen vai ottaa sitä pois? Minkä valtion yksikön? Tulisiko sen rohkaista luotonantoa vai hillitä sitä? Tulisiko sen palata kultakantaan? Jos tulisi, niin millä kurssilla? Nämä ja lukemattomat muut kysymykset toistuvat ilman, että loppua olisi näkyvissä.
Ehkäpä näkemyksien runsaus rahakysymyksessä juontuu ihmisen taipumuksesta olla ”realistinen”, toisin sanoen tutkia ainoastaan välittömiä poliittisia ja taloudellisia ongelmia. Jos uppoudumme yksinomaan arkipäiväisiin asioihin, lakkaamme havaitsemasta perustavanlaatuisia eroja tai kysymästä aivan peruskysymyksiä. Pian perusasiat on unohdettu, ja päämäärätön ajelehtiminen on korvannut vahvan periaatteisiin sitoutumisen. Usein meidän täytyy ottaa uusi näkökulma asioihin, astua sivuun arkipäiväisistä asioista ymmärtääksemme ne paremmin. Tämä pätee erityisesti talouteemme, jossa keskinäiset suhteet ovat niin monimutkaisia, että joudumme eristämään muutamat tärkeät tekijät, analysoimaan niitä ja sen jälkeen jäljittämään niiden toimintaa mutkikkaassa maailmassa. Tämä tarkoitus oli ”Crusoe-taloudella”, klassisen talousteorian suosikkityökalulla. Crusoen ja Perjantain analysointi autiolla saarella, niin nykymaailmaan sopimattomaksi kuin kriitikot sitä ovat herjanneetkin, itse asiassa suoritti erittäin hyödyllisen ihmisen toiminnan perusoletusten osoittamisen tehtävän.
Kaikista taloustieteellisistä ongelmista raha on mahdollisesti kaikkein sekavin, ja ehkäpä se missä tarvitsemme kaikkein kipeimmin uusia näkökulmia. Raha on sitä paitsi talouden alueista valtion vuosisatoja jatkuneisiin sekaantumistoimenpiteisiin peittynein ja kietoutunein. Monet yleensä vapaille markkinoille omistautuneet ihmiset – monet taloustieteilijät – pysähtyvät rahan kohdalla kuin seinään. He väittävät rahaa erilaiseksi; sen täytyy olla valtion tarjoama ja säätelemä. He eivät koskaan pidä valtion rahakontrollia sekaantumisena vapaisiin markkinoihin; rahan vapaat markkinat ovat heille käsittämättömät. Valtion tulee lyödä kolikot, laskea liikkeelle paperi, määrittää ”laillinen maksuväline”, luoda keskuspankit, pumpata rahaa sisään ja ulos, ”vakauttaa hintataso” jne.
Historiallisesti raha oli yksi ensimmäisistä valtion kontrolloimista asioista, ja vapaiden markkinoiden 1700- ja 1800-luvuilla valtio vaikutti vain hyvin vähän raha-asioihin. Joten on korkea aika kääntää perustavanlaatuinen huomio taloutemme elinvoimaan – rahaan.
Kysykäämme ensin itseltämme seuraava kysymys: Voidaanko raha järjestää vapauden periaatteen mukaan? Voiko meillä olla rahan vapaat markkinat yhtä lailla kuin muillakin tavaroilla ja palveluilla? Millaisen muodon tällaiset markkinat ottaisivat? Ja mitkä ovat valtion erilaisten kontrollitoimenpiteiden vaikutukset? Jos suosimme vapaita markkinoita muilla alueilla, jos haluamme valtiolliset yksilön ja omaisuuden loukkaukset, meillä ei ole tärkeämpää tehtävää kuin tutkia tapoja ja keinoja rahan vapaisiin markkinoihin.