Vaihe IV: Kelluvat fiat-valuutat, 1931–1945

Maailma palasi takaisin ensimmäisen maailmansodan rahalliseen kaaokseen, paitsi että nyt näytti olevan hyvin vähän toivoa kullan palauttamisesta. Kansainvälinen taloudellinen järjestys oli pirstoutunut vapaasti ja hallitusti kelluvien vaihtokurssien, kilpailevien devalvointien, valuuttakontrollien ja kaupan esteiden kaaokseen; kansainvälinen taloudellinen ja rahallinen sodankäynti raivosi valuuttojen ja valuuttablokkien välillä. Kansainvälinen kaupankäynti ja sijoitustoiminta käytännössä pysähtyivät, ja kaupankäynti hoidettiin kilpailevien ja keskenään ristiriitaisten valtioiden välisillä vaihtokauppasopimuksilla. Ulkoministeri Cordell Hull toi toistuvasti esille, että nämä 1930-luvun rahalliset ja taloudelliset konfliktit olivat pääsyy toiseen maailmansotaan.1

Yhdysvallat pysyi kultakannassa kaksi vuotta ja sitten, 1933–34, se siirtyi pois klassisesta kultakannasta toivottomassa yrityksessään päästä pois lamasta. Amerikan kansalaiset eivät voineet enää lunastaa dollareita kullassa ja heitä oli jopa kielletty omistamasta yhtään kultaa, kotona tai ulkomailla. Mutta Yhdysvallat pysyi vuoden 1934 jälkeen erikoisessa kultakannan uudessa muodossa, jossa dollarit, nyt määritettynä 1/35 kultaunssiksi, olivat ulkomaisten valtioiden ja keskuspankkien lunastettavissa kullassa. Kauan kestänyt side kultaan säilyi. Lisäksi Euroopan rahallinen kaaos johti kullan liikkumiseen ainoaan suhteellisen turvalliseen paikkaan, Yhdysvaltoihin.

1930-luvun kaoottisuus ja hillitön taloudellinen sodankäynti korostavat yhtä tärkeätä opetusta: vaikeaa poliittista vikaa (talousongelmien lisäksi) Milton Friedmanin ja Chicagon koulukunnan mallissa vapaasti kelluvista fiat-valuutoista. Friedmanilaiset – vapaiden markkinoiden nimissä – leikkaisivat kaikki siteet kultaan täydellisesti, jättäisivät kunkin kansallisen valuutan täydellisen hallinnan fiat-paperia laillisena maksuvälineenä liikkeelle laskevan keskushallituksen käsiin – ja tämän jälkeen neuvoisivat kutakin valtiota antamaan valuuttansa kellua vapaasti suhteessa kaikkiin muihin fiat-valuuttoihin ja pidättäytymään valuuttaansa liian pöyristyttävästä inflatoimisesta. On raskas poliittinen virhe ojentaa täydellinen rahan tarjonnan hallinta kansallisvaltiolle ja sen jälkeen toivoa ja odottaa, että valtio pidättäytyy käyttämästä tätä valtaa. Ja koska valtaa yleensä tavataan käyttää, mukaan lukien valtaa väärentää laillisesti, tämän tyylisen ohjelman naiiviuden ja valtiojohtoisen luonteen tulisi olla tuskallisen ilmeistä.

Ja niin, katastrofaalinen kokemus Vaiheesta IV, 1930-luvun fiat-paperin ja taloudellisen sodankäynnin maailmasta, johti Yhdysvaltain viranomaiset ottamaan toisen maailmansodan pääasialliseksi taloudelliseksi päämääräkseen toimintakelpoisen kansainvälisen rahajärjestyksen palauttamisen, mille maailmankaupan uusi tuleminen ja kansainvälisen työnjaon hedelmät voitaisiin rakentaa.

 

1 Cordell Hull, Memoirs (New York, 1948) I, 81. Ks. myös Richard N. Gardner, Sterling-Dollar Conspiracy (Oxford: Clarendon Press, 1956) s. 141.

< edellinen sivu | seuraava sivu >
Kirjan sisällysluettelo