Tämä pieni teos tarjoaa lukijalle enemmän kuin sen koko antaa ymmärtää. Se avaa ovet valtavaan varastoon hyödyllisiä työkaluja ymmärtämään monimutkaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Nämä työkalut on luotu ainutlaatuisella menetelmällä, joka mahdollistaa ymmärtämään paremmin sosiaalista ympäristöä, jossa elämme. Tässä ympäristössä vaikutamme kohtaavan toisinaan jotain meille täysin vierasta ja käsittämätöntä. Mutta näin ei tarvitse olla. On olemassa työkaluja, joilla jopa tavalliset kansalaiset pystyvät käsittämään miksi asiat tapahtuvat ilmenevällään tavalla, joko hyvin tai huonosti.
Itävaltalainen menetelmä auttaa ymmärtämään finanssikriisiä, hyvinvointivaltion kasvua, sosialismin romahdusta ja syitä vajauksille sekä sitomaan nämä kaikki yhteen asioiksi, joita voimme ymmärtää – kuten päätöksiin, joita me kaikki teemme markkinoilla. Se ei tarjoa vastausta suurimpaan kysymykseen elämän tarkoituksesta, mutta se auttaa varmasti ymmärtämään kuinka yhteiskuntamme toimii, ja siitä onkin jonkin verran sanottavaa.
Carl Menger, pidettynä laajasti ”itävaltalaisen” yhteiskuntatieteen perinteen alullepanijana, oli nykyaikaisen taloustieteen pioneeri, joka ei aiheuttanut vallankumousta ainoastaan taloustieteessä, vaan myös politiikassa, sosiologiassa ja muissa tieteenaloissa. Hän oli yksi taloustieteen kolmesta ”marginaalivallankumouksen” mullistajista. Sen sijaan että olisi keskittynyt ”yhteen arvon lähteeseen”, kuten useimmat esinykyaikaiset taloustieteilijät olivat taipuvaisia tekemään (Marx osoitti tämän perinteen umpikujan työnarvoteorian artikulaatiollaan), Menger esitti kysymyksen: mikä on oleellinen arvostuksen yksikkö? Hän esitti vakuuttavat loogiset argumentit, ettei kyseessä ole hyödykkeen olemassa oleva kokonaismäärä, vaan sen lisäyksikön lisäys tai vähennys varastossamme, joka määrittää suhteelliset arvot hyödykkeen yksikölle. Merkityksellistä on kuinka hyödykkeet sopivat meidän ihmisten suunnitelmiin, ei jotkin metafyysiset ominaisuudet. Siten vesi on vähemmän arvokasta kuin timantit, koska meillä on yleensä sitä niin paljon tarpeidemme tyydyttämiseen, että meille litralla enemmän tai vähemmän ei ole kovin suurta merkitystä – paitsi luonnollisesti, jos olemme kuolemassa janoon autiomaassa, jolloin saatamme hyvinkin vaihtaa kaikki timanttimme litraan vettä.
Avain Mengerin lähestymistapaan ja ominaisuuteen, joka erotti hänet muista talousteoria mullistajista, oli hänen ”rajahyötynsä” looginen formulointi. Se ei viitannut empiirisiin väitteisiin psykologisista täyttymyksistä tai vaihdannan mekaniikasta, vaan itse ihmisen toiminnan logiikkaan. Sen sijaan että olisi tutkinut ihmisen käyttäytymistä kuten tiedemiehet tutkivat kemiallisia reaktioita Menger lähestyi asiaa ihmisolennon näkökulmasta, joka pyrkii ymmärtämään muita ihmisiä tarkastelemalla itse toiminnan loogista rakennetta. Toiminnan logiikan ymmärtäminen auttaa tarjoamaan viitekehyksen toiminnan empiiriselle tarkastelulle. Hänen työnsä (erityisesti Untersuchungen uber die Methode der Sozialwissenschaften und der politischen Okonomie insbesondere, ”Tarkasteluja yhteiskuntatieteiden menetelmiin ja talouspolitiikkaan erityisesti”, ja Grundsätze der Volkswirtschaftslehre, ”Talouden periaatteet”) painotti ihmisen käyttäytymiselle tärkeiden ominaisuuksien kuten valintojen, ajan, tiedon, erehtymisen, sääntöjen ja yhteisten instituutioiden roolia. Hänen tutkielmansa rahan alkuperästä ja sen roolista vaihdannan välineenä osoittautuivat erittäin tärkeiksi myöhemmille töille, ja tosiaankin nykyisen finanssikriisin ymmärtämiselle.
Mengerin oppilaat jatkoivat hänen oivalluksiensa pohjalta. Taloustieteilijä ja Itävallan valtionvarainministeri Eugen von Böhm-Bawerk oli laajalti tunnettu hänen varhaisesta marxismin kumoamisestaan (Zum Abschluss des Marxschen Systems, “Marxilaisen järjestelmän päätelmästä”). Tämä työ itsessään ei perustunut “itävaltalaiselle” perustalle, koska se oli sisäistä kritiikkiä Marxin arvoteorian keskeisistä ristiriitaisuuksista. Hänen Kapital und Kapitalzins (Pääoma ja korko) teokseensa vaikutti kuitenkin hänen ”itävaltalaisuutensa” ja se keskitti huomion hyödyllisesti koron rooliin pääomainvestointien rakenteen muodostumisessa. Nykyään tämä on merkittävän mielenkiinnon kohteena sekä nykyisten taloustieteen tutkijoiden tarkastelun kohteena, joihin itävaltalainen perinne on vaikuttunut, kuten ruotsalaiseen historioitsijaan ja taloustieteilijään Johan Norbergiin. Hänen kirjansa En perfekt storm: Hur staten, kapitalet och du och jag sänkte världsekonomin keskittyy keskuspankkien korkopoliitikoihin (erityisesti Yhdysvaltain keskuspankin ”Fedin”) yhtä lailla järjestelmälliseen riskien vääristymisen kanssa, johon Yhdysvaltain kodinomistamisasteen lisäämiseksi suunnitellut interventiopolitiikat kannustivat. (Tämä on mielenkiintoinen esimerkki talouden ja politiikan leikkauspisteestä poliitikkojen sekaantuessa markkinoihin turvatakseen poliittiset edut rohkaisemalla kodin omistajuuteen, jonka he uskoivat vaaleissa lisäävän vallassa olevien poliitikkojen uudelleenvalintaa.)
1900-luvun ”itävaltalaisista” paremmin tunnetut olivat kotoisin Itävallasta samoin kuin Menger ja Böhm-Bawerk, mutta molemmat pakenivat 1930-luvulla Keski-Euroopan hirveitä poliittisia olosuhteita. Ludwig von Mises tuli kuuluisaksi rahan ja luoton taloudellisena tutkijana (Theorie des Geldes und der Umlaufsmittel, ”Rahan ja luoton teoria”), erinomaisena sosialismin älyllisenä arvostelijana (Die Gemeinwirtschaft: Untersuchungen über den Sozialismus, ”Sosialismi”), poliittisena tiedemiehenä (Liberalismus, ”Liberalismi”; Nation, Staat, und Wirschaft, ”Kansakunta, valtio ja talous”; Kritik des Interventionismus, ”Interventionismi” ja Die Bürokratie, ”Byrokratia”) ja yleisenä taloustieteen teoreetikkona (Human Action, ”Ihmisen toiminta”). Hänen teoksensa rahasta ja luotosta on erityisen relevantti finanssikriisille ja se on läheisesti kytköksissä hänen työhönsä sosialismista. Hän perusteli, että sosialistisessa kansanyhteisössä viranomaiset eivät pystyisi ”laskemaan” kuinka niukkoja resursseja tulee kohdentaa ihmisten tarpeiden täyttämiseksi, koska sosialismi ei tarjoa mitään keinoja verrata kustannuksia tai vaihtoehtoisia kilpailevia käyttötapoja niukoille hyödykkeille. Ainoastaan vaihdanta markkinoilla pystyy siihen tarjoamalla taloudelliset toimijat ”edustajat” kuluille vaihtosuhteiden tai hintojen muodossa. Sosialistit pyrkivät soveltamaan taloudelliseen ongelmaan teknillistä mallia ja epäonnistuivat. Hinnat, markkinoiden luomina omistusoikeuksien vaihdantaan perustuen, ovat ihmisille ainoa tapa tunnistaa vähemmän kalliit keinot arvon tuottamiseksi monimutkaisessa suuren määrän ihmisiä käsittävässä taloudellisessa järjestyksessä. Lakkauttamalla hinnat sosialismi lakkauttaa rationaalisuuden. Markkinoiden muodostamat vaihtosuhteet tarjoavat tietoa käyttäytymisen ohjaamiseksi. Kun valtion toimii vääristääkseen tätä informaatiota, se johtaa erittäin huonoihin seurauksiin käyttäytymisen järjestelmällisenä virhekoordinoitumisena.
F. A. Hayek käytti tätä oivallusta, joka käännytti hänet hänen aikaisemmasta sosialismistaan, tarkastellakseen tapaa, jolla hinnat koordinoivat ihmisen käyttäytymistä. Hinnat heijastelevat toisilleen tuntemattomien markkinoille osallistuvien hajautunutta tietämystä. Hänen työstään ”taloudellisen laskennon keskusteluun”[1] seurasi vuonna 1945 hänen esseensä ”The Use of Knowledge in Society” (”Tiedon käyttö yhteiskunnassa”), joka käynnisti kokonaisen tutkimusprojektin siitä, kuinka yhteiskunnalliset instituutiot koordinoivat ihmisen käyttäytymistä tuottaakseen monimutkaisempia, taidokkaampia ja menestyksekkäämpiä järjestyksiä kuin yksikään keskussuunnittelija tai hallitsija on koskaan pystynyt kuvittelemaan. Tämä vaikutti suuresti myös poliittisen filosofian töihin (Tie orjuuteen; The Constitution of Liberty, ”Vapauden rakenne” ja Law, Legislation and Liberty, ”Laki, lainsäädäntö ja vapaus”), joista hän on kuuluisa valtiotieteilijöiden ja teoreetikkojen parissa.
Nykyinen finanssikriisi voidaan jäljittää järjestelmällisiin epäkoordinaatioihin, jotka esiteltiin markkinoille A) korkotasoa manipuloimalla, josta on seurannut vakavia kestämättömien sijoitusten vääristymiä ja B) järjestelmällisellä kestämättömällä riskin hinnoittelulla, josta seurasi tuhoisia virhearvioita.
Tämä teos pitää sisällään erityisen tärkeän Misesin lyhyen esseen, joka jokaisen nykyistä finanssikriisiä tutkivan tulisi lukea halutessaan ymmärtää sekä kriisin alkuperää että toimintapolitiikkoja, jotka laaditaan vastineeksi siihen. Mises painotti (kuten hän myös painotti merkittävässä teoksessaan ”Interventionismi”), että interventiot markkinoihin eivät ole erillisiä taikatemppuja (olettaen taikuuden ”toimivan”), vaan sekaantumista taloudellisiin, yhteiskunnallisiin ja poliittisiin prosesseihin, jotka luovat tahattomia seuraamuksia. Näillä prosesseilla on lisäksi dynaaminen luonne, joka saattaa johtaa hyvin kauaksi niiden pyrkimyksistä, jotka laittoivat ne alulle. Maidon hintasäännöstelyn puolestapuhuja saattaa yksinkertaisesti pyrkiä kuluttajalle halvempaan maitoon, mutta kieltämällä vaihdannat vapaasti sovittavilla hinnoilla ja säätämällä hinnat alle markkinoiden määrittämän tason seurauksena on vajeita: säädetyllä alle markkinoiden hinnalla ostamaan valmiit ihmiset eivät löydä myyjiä tällä hinnalla ja myyjillä, joiden ei sallita nostaa hintoja tasolle joka koordinoisi ”kysyntää” ja ”tarjontaa”, ei ole kannustimia lisätä maidon tuotantoa tyydyttämään niitä, jotka olisivat valmiit ostamaan lisää maitoa. Tuloksena ei ole ainoastaan ”maitopula”, toisin sanoen tyydyttämätön kysyntä säädetyllä hinnalla, koska tämä vaje saattaa liikkeelle poliittisen prosessin, joka saa aikaan lisäinterventiota ”parantaakseen” aikaisempien interventioiden negatiiviset seuraukset, kuten rangaistukset maitotuottajille, heidän maatilojensa konfiskoimisen ja hallinnoinnin valtion toimesta ja niin edelleen.
Tällä hetkellä interventionismin dynamiikka on kaikkein ilmeisintä maailmaa otteessaan pitävässä finanssikriisissä, jonka pani alulle halpojen luottojen tulva (itse asiassa negatiivisilla korkotasoilla – ei markkinoiden luoma ilmiö) ja massiivinen interventio finanssimarkkinoille. Kuten Mises toteaa esseessään (tässä teoksessa) ”Keskitien politiikka johtaa sosialismiin”:
“Pitää paikkansa että pyrkimykset alentaa korkotasoa luottoekspansiolla luovat liiketoimintaan nousujohteisen ajanjakson. Mutta näin luotu vauraus on ainoastaan keinotekoista kuumaa ilmaa, joka tulee säälimättömästi johtamaan romahdukseen ja taantumaan. Ihmiset joutuvat maksamaan raskaasti muutaman vuoden luottolaajentumisen ja inflaation helpon rahan orgioista.”
Kuten Mises ennustaa, alkuperäiset interventiot saattavat liikkeelle tapahtumaketjun, joka aiheuttaa vielä pahempia lopputuloksia, jotka puolestaan saattavat liikkeelle vaatimuksia yhä uusille interventioille:
”Ne tuottavat valtion näkökulmasta vaikutuksia, jotka ovat vielä pahempia kuin aikaisempi tila, jota valtio haluaa muuttaa. Jos valtio pyrkiäkseen poistamaan nämä väistämättömät epätoivotut seuraukset pyrkii jatkamaan toimintaansa yhä pidemmälle, lopulta se muuntaa kapitalismin ja vapaan yrittäjyyden järjestelmän Hindenburg-malliseksi sosialismiksi.”
Tämä prosessi ei ole väistämätön. Se voidaan pysäyttää ja jopa kääntää päinvastaiseksi, ja sen pysäyttäminen on varmasti paljon helpompaa, jos se ymmärretään – jos kansalaiset ja poliitikot käsittävät interventiopolitiikan polkua yhä pidemmälle menemisen negatiiviset seuraukset.
Ensimmäistä kertaa ”itävaltalaisen” yhteiskuntatieteen perinteeseen esitelty lukija huomaa sen, ennustaisin, hyödylliseksi ymmärtämään ei pelkästään puhtaita ”taloudellisia” prosesseja, jotka tavanomaisesti yhdistetään taloustieteeseen, vaan myös poliittisten prosessien ymmärtämiselle. Se ei saata tehdä hänestä parempaa sijoittajaa tai liikemiestä, mutta se tekee hänestä varmasti paremmin informoidun henkilön ja jopa paremman kansalaisen.
Washington D.C., 29. joulukuuta, 2009
Tom G. Palmer
Filosofian tohtori
Vanhempi tutkija, The Cato Institute
Kansainvälisten ohjelmien johtaja, Atlas Economic Research Foundation
[1] Collectivist Economic Planning: Critical Studies on the Possibilities of Socialism, toim. Friedrich A. Hayek (1935) ja hänen esseensä “Socialist Calculation: The Competitive ‘Solution'” Economica- julkaisussa (toukokuu 1940). Ensimmäisen kirjan kaksi hänen esseetään ja jälkimmäinen essee julkaistiin uudelleen vuonna 1948 teoksessa Individualism and Economic Order.