Oli erittäin hienoa ja mainiota muodostaa oikea metodologia taloustieteelle, mutta oli täysin toinen asia – ja paljon vaikuttavampi tehtävä – tosiasiallisesti rakentaa taloustiede, koko taloudellisen analyysin kokonaisuus, tälle perustalle ja tätä menetelmää käyttäen. Tavanomaisesti yhdelle henkilölle pidettäisiin mahdottomana saavuttaa molempia tehtäviä: muodostaa metodologia ja sen jälkeen kehittää koko taloustieteen järjestelmä siihen pohjautuen. Misesin pitkän työ- ja ansiohistorian pohjalta olisi tavatonta odottaa Misesin suorittavan itse tätä äärimmäisen vaikeaa ja työlästä tehtävää. Ja silti Ludwig von Mises, eristäytyneenä ja yksin, käytännössä kaikkien hänen seuraajiensa hylkäämänä maanpaossa Genevessä fasistiselta Itävallalta keskellä maailmaa ja ammattia, jotka olivat hylänneet kaikki hänen ihanteensa, menetelmänsä ja periaatteensa, teki sen. Vuonna 1940 hän julkaisi valtavan huippusaavutuksensa, Nationalökonomie, työn, joka kuitenkin unohdettiin välittömästi sodan repimän Euroopan huolien keskellä. Onneksi Nationalökonomie laajennettiin ja käännettiin englanniksi vuonna 1949 nimellä Human Action1 ”Ihmisen toiminta”. Se, että Mises pystyi ylipäätään sitoutumaan ”Ihmisen toimintaan” on huomattava saavutus; se, että hän pystyi tekemään sen niin äärimmäisen epäsuosiollisissa olosuhteissa tekee hänen saavutuksestaan vielä innoittavamman ja henkeäsalpaavamman.
”Ihmisen toiminta” on SE; se on taloustiede kokonaisena, kehitettynä kestävistä prakseologisista aksioomista perustuen suoraan toimivan ihmisen analyysiin, tarkoitusperäiseen yksilöön hänen toimiessaan todellisessa maailmassa. Se on taloustiedettä kehitettynä deduktiivisena tieteenä, muodostuen ihmisen toiminnan olemassaolon loogisista seurauksista. Nykyiselle kirjoittajalle, jolla oli etuoikeus lukea kirja sen tullessa julkaistuksi, se oli saavutus, joka muutti hänen elämänsä ja ajatustensa suunnan. Siinä oli taloudellisen ajattelun järjestelmä, josta eräät meistä olivat haaveilleet, pitämättä sitä koskaan mahdollisena saavuttaa: talous tieteenä, kokonaisena ja rationaalisena, taloustiede, jollaisena sen tulisi olla, muttei se koskaan ollut. ”Ihmisen toiminnan” tarjoama taloustiede.
Misesin saavutuksen mittasuhteita voidaan vetää päätellä myös tosiasiasta, että ”Ihmisen toiminta” ei ollut ainoastaan ensimmäinen yleisteos taloustieteestä toisen maailmasodan jälkeen itävaltalaiselle koulukunnalle; se oli ensimmäinen tällainen yleisteos jokaiselle koulukunnalle. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen taloustieteestä tuli lisääntyvän pirstonaista, hajautuneena yhteen sovittamattomien analyysien palasiksi; ja sotaa edeltäneiden merkittävien henkilöiden kuten Fetter, Clark, Taussig ja Böhm-Bawerk kirjoituksien jälkeen taloustieteilijät olivat lopettaneet heidän oppiensa esittämisen yhtenäisenä deduktiivisena integroituneena kokonaisuutena. Ainoat kirjoittajat, jotka nykyään yrittävät tuoda esiin kokonaiskuvan alasta, ovat perusoppikirjojen kirjoittajia: mitkä ainoastaan paljastavat valitettavan asiantilan yhtenäisyyden puutteellaan, johon taloustiede on joutunut. Mutta nyt ”Ihmisen toiminta” tarjosi tien pois tästä epäyhtenäisyyden suosta.
”Ihmisen toiminnasta” ei ole paljon enempää sanottavaa, paitsi tuoda esiin muutamia monista yksityiskohtaisista panoksista tästä taloustieteen suuresta lähteestä. Huolimatta Böhm-Bawerkin löydöstä ja hänen painotuksestaan aikamieltymyksestä koron perustana, hän ei kuitenkaan ollut itse täysin rakentanut teorioitaan tälle perustalle, ja hän oli jättänyt mieltymysongelman epäselväksi. Frank A. Fetter oli kehittänyt ja parantanut teoriaa, ja muodostanut puhtaasti aikamieltymykseen perustavan selityksen korolle merkittävissä, mutta laiminlyödyissä kirjoituksissaan 1900-luvun kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä. Fetterin näkemys talousjärjestelmästä oli perustaltaan, että kuluttajien hyödyt ja kysyntä asettavat kulutushyödykkeiden hinnat, että yksilölliset tuotannontekijät ansaitsevat rajatuottavuutensa ja että kaikki nämä tuotot diskontataan korkotasolla tai aikamieltymyksellä, luotottajan tai kapitalistin ansaitessa diskonton. Mises elvytti Fetterin unohdetun saavutuksen, osoitti edelleen, että aikamieltymys on välttämätön ihmisen toiminnan prakseologinen kategoria, ja yhdisti Fetterin korkoteorian böhm-bawerkilaiseen pääoman teoriaan yhdessä oman suhdannevaihteluteoriansa kanssa.
Mises tarjosi myös paljon kaivattua metodologista kritiikkiä nykyiselle taloudessa muodikkaalle matemaattiselle ja tilastolliselle menetelmälle, sveitsiläiseltä neoklassiselta Léon Walrasilta peräisin olevalle järjestelmälle ja metodologialle, joka on syrjäyttänyt kielellisen tai sanallisen logiikan talousteoriasta. Jatkaen selkeästi anti-matemaattisen klassisten taloustieteilijöiden ja itävaltalaisten (joista monet olivat perinpohjaisesti matematiikkaan koulutettuja) perinnettä Mises osoitti, että matemaattiset yhtälöt ovat ainoastaan hyödyllisiä kuvaamaan ajatonta, staattista, ”yleisen tasapainon” saavuttamatonta utopiaa. Heti kun tästä nirvanasta irrottaudutaan ja analysoidaan todellisessa maailmassa toimivia yksilöitä – ajan, odotusten, toiveiden ja virheiden maailmaa – tällöin matematiikasta ei tule pelkästään hyödytöntä, vaan myös erittäin harhaanjohtavaa. Hän osoitti, että nimenomaisesti matematiikan käyttö taloustieteessä on osa positivistista virhettä, joka kohtelee ihmisiä kuin kivinä ja siten uskoo kuten fysiikassa, että ihmisten toiminta voidaan kartoittaa matemaattisella kuin lentävän ohjuksen lentoradan määrittämisen tarkkuudella. Lisäksi koska yksilölliset toimijat voivat nähdä ja arvioida ainoastaan oleellisten erojen keinoin, differentiaalilaskennan käyttö oletuksineen äärettömän pienistä määrällisistä muutoksista on harvinaisen soveltumatonta ihmisen toiminnan tieteeseen.
Matemaattisen ”funktioiden” käyttö edellyttää myös, että kaikki tapahtumat markkinoilla ovat ”keskinäisesti määritettyjä”; sillä matematiikassa, jos x on y:n funktio, silloin y on samassa merkityksessä x:n funktio. Tällainen ”molemminpuolisen määrittymisen” metodologia saattaa olla täysin oikeutettua fysiikan alueella, jossa ei ole ainutlaatuista kausaalista aiheuttajaa toiminnassa. Mutta ihmisen toiminnan alueella on olemassa kausaalinen aiheuttaja, ”ainut” aiheuttaja: yksilöllisen ihmisen päämäärällinen toiminta. Itävaltalainen taloustiede osoittaa siten, että aiheuttaja virtaa esimerkiksi kuluttajakysynnästä tuotannon hinnoittelutekijöihin ja ei missään merkityksessä toisin päin.
Yhtä muodikas ”ekonometrinen” menetelmä, joka pyrkii integroimaan tilastollisia tapahtumia ja matematiikkaa on kaksin verroin erheellinen; sillä kaikki tilastojen käyttö ennustettaviin lakeihin pääsemiseksi olettaa, että yksilöllisen toiminnan analyysissä samoin kuin fysiikassa on mahdollista löytää vahvistettavia vakioita, pysyviä kvantitatiivisia lakeja. Ja silti, kuten Mises painotti, kukaan ei ole koskaan löytänyt ihmisen käytöksestä yhtään kvantitatiivista vakiota, eikä todennäköisesti tule löytämäänkään – huomioiden jokaiseen yksilöön sisältyvän vapaan tahdon. Tästä erheellisyydestä kumpuaa myös nykyinen vimma ”tieteelliseen” taloudelliseen ennustamiseen ja Mises osoittaa iskevästi tämän ikivanhan mutta parantumattoman toivottoman pyrkimyksen perustavanlaatuisen harhaisuuden. Muutaman viime vuoden valitettavat tulokset ekonometrisesta ennustamisesta, huolimatta nopeista tietokoneista ja oletetun hienostuneista ekonometrisistä ”malleista”, ovat ainoastaan yksi vahvistus joukolle näkemyksiä, joita Mises on tarjonnut.
Traagisesti sotien välisenä ajanjaksona ainoastaan yksi misesiläisen taloustieteen osanen, lukuun ottamatta pientä osaa hänen metodologiastaan, suodattui englanninkieliseen maailmaan. Suhdannevaihteluteoriansa pohjalta Mises ennusti taantuman aikana, jolloin ”uuden aikakauden” 1920-luvulla useimmat taloustieteilijät, mukaan lukien Irving Fisher, julistivat loputtoman vaurauden tulevaisuutta, jonka takasi valtiollisten keskuspankkien manipulaatiot. Kun suuri lama iski, Misesin suhdannevaihteluteoriaa kohtaan alkoi ilmaantumaan vireää mielenkiintoa, erityisesti Englannissa. Tätä mielenkiintoa lisäsi entisestään Misesin merkittävän seuraajan, Friedrich A. von Hayekin, muutto London Business Schooliin, jonka Misesin suhdannevaihteluteorian oma jatkokehitys käännettiin 1930-luvun alussa pikaisesti englanniksi. Tänä ajanjaksona Hayekin seminaarit London Schoolissa kehittivät monia itävaltalaisia suhdanneteoreetikkoja, muun muassa John R. Hicks, Abba P. Lerner, Ludwig M. Lachmann ja Nicholas Kaldor; ja Misesin englantilaiset seuraajat kuten Lionel Robbins ja Frederic Benham julkaisivat misesiläisiä suuren laman selityksiä Englannissa. Misesin itävaltalaisten oppilaiden, kuten Fritz Machlup ja Gottfried von Haberler, töitä alettiin kääntämään ja Robbins valvoi pitkään kaivattua Misesin teoksen The Theory of Money and Credit käännöstä vuonna 1934. Mises julkaisi vuonna 1931 hänen analyysinsä lamasta, Die Ursachen der Wirtschaftskrise2. Lähes puolet 1930-luvusta vaikutti siltä, että misesiläinen suhdannevaihteluteoria tekisi läpimurron ja tämän tapahtuessa muu osa misesiläisestä taloustieteestä ei tulisi seuraamaan kovinkaan kaukaa perästä.
Amerikka oli hitaampi omaksumaan itävaltalaista teoriaa, mutta englantilaisten taloustieteilijöiden valtava vaikutus Yhdysvalloissa takasi, että Misesin suhdanneteoria leviäisi myös sinne. Gottfired von Haberler julkisti Yhdysvalloissa ensimmäisen yhteenvedon Mises-Hayek -suhdanneteoriasta3 ja pian nouseva taloustieteilijä Alvin Hansen muutti mielensä omaksuakseen itävaltalaisen opin.
Suhdanneteorian ulkopuolella Hayek, Machlup ja nuori taloustieteilijä Kennet Boulding elvyttivät itävaltalaisen teorian pääomasta ja korosta merkittävässä sarjassa artikkeleita amerikkalaisissa julkaisuissa.
Vaikutti lisääntyvästi, että itävaltalainen taloustiede olisi tulevaisuuden aalto ja Mises saavuttaisi lopultakin tunnustuksen, jonka hän jo niin pitkään oli ansainnut, sitä koskaan saamatta. Mutta voiton hetkellä tragedia tuli väliin kuuluisan keynesiläisen vallankumouksen muodossa. Teoksensa Yleinen teoria: työllisyys, korko ja raha (1936) julkaisulla John Maynard Keynesin sekava ja epäjohdonmukainen uusi oikeutus ja rationalisointi inflaatiolle ja valtion budjettivajeille pyyhkäisi preeriapalon lailla taloustieteellisen maailman poikki. Keynesiin saakka taloustiede oli tarjonnut epäsuositun suojavallin inflaatiota ja budjettivajekuluttamista vastaan; mutta nyt Keynesin avulla ja varustettuna hänen epäselvällä, vaikeatajuisella ja puolimatemaattisella erikoiskielellään taloustieteilijät pystyivät ryntäämään suosittuun ja kannattavaan liittoumaan poliitikkojen ja valtioiden kanssa innokkaina laajentamaan vaikutusvaltaansa ja mahtiansa. Keynesiläinen taloustiede oli kauniisti räätälöity nykyaikaisen sosiaali-sodankäyntivaltion älylliseksi panssariksi – interventionismille ja valtiojohtoisuudelle valtavassa ja mahtavassa mittakaavassa.
Kuten niin usein tapahtuu yhteiskuntatieteiden historiassa, keynesiläiset eivät vaivautuneet kumoamaan misesiläistä teoriaa; se vain yksinkertaisesti unohdettiin, sivuutettiin ryntäyksessä hyvin nimettyyn keynesiläiseen vallankumoukseen. Misesin suhdanneteoria yhtälailla lopun itävaltalaisen taloustieteen kanssa survotiin yksinkertaisesti alas orwellilaiseen ”muistiaukkoon”, siitä pisteestä eteenpäin kadotettuna taloustieteilijöille ja maailmalle. Todennäköisesti kaikkein traagisin yksittäinen tapaus tässä valtavassa unohduksessa oli Misesin kaikkein kyvykkäimpien seuraajien lähteminen: ryntäys keynesiläisyyteen ei pelkästään Hayekin englantilaisten oppilaiden, Hansenin, josta tuli pian johtava amerikkalainen keynesiläinen, vaan myös itävaltalaisten, joilla oli asiasta parempaa tietoa ja jotka jättivät pikaisesti Itävallan ja ottivat vastaan Yhdysvalloissa korkeita akateemisia virkoja ja muodostivat maltillisen haaran keynesiläisessä taloustieteessä, parissa. 1920- ja 30-lukujen säihkyvän lupauksen jälkeen ainoastaan Hayek ja vähemmän tunnettu Lachmann pysyivät uskollisina ja koskemattomina. Tämän eristyneisyyden, näiden ansaittujen korkeiden odotusten murenemisen keskellä Ludwig von Mises uurasti saattaakseen valmiiksi ”Ihmisen toiminnan” mahtavan järjestelmän.
1 (New Haven, Conn.: Yale University Press, 1949, 1963); kolmas uudistettu painos (Chicago: Henry Regnery, 1966); tutkijan painos (Auburn, Ala.: Ludwig von Mises Institute, 1998, 2008).
2 Käännös Bettina Bien Greaves, “The Causes of the Economic Crises,” Ludwig von Misesin teoksessa, On the Manipulation of Money and Credit (Dobbs Ferry, N.Y.: Free Market Books, 1978). Uusintapainos nimellä The Causes of the Economic Crisis: And Other Essays Before and After the Great Depression (Auburn, Ala.: Ludwig von Mises Institute, 2006).
3 Tämä on edelleen yksi parhaista lyhyistä johdatuksista misesiläiseen analyysiin suhdanteista. Ks. Gottfried von Haberler, “Money and the Business Cycle,” teoksessa The Austrian Theory of the Trade Cycle and Other Essays (New York: Center for Libertarian Studies, September 1978); uusintapainokset 1996 ja 2003 (Auburn, Ala.: Ludwig von Mises Institute).