Phillips-käyrä vakuuttaa jatkuvaa kompromissia työttömyyden ja inflaation välillä perustuen empiriseen dataan ja tiukkaan keynesiläiseen teoriaan, jonka mukaan talous voi kärsiä joko inflaatiosta tai työttömyydestä, muttei koskaan molemmista samaan aikaan. Todellisuudessa ei ole olemassa pysyvää tai pitkäaikaista kompromissia näiden kahden välillä.
Tilapäinen tai lyhytaikainen kompromissi ilmenee ainoastaan työntekijöiden puutteellisesta todellisten olosuhteiden ymmärryksestä. Kun inflaatio odottamatta lisääntyy, se jää työntekijöiltä huomaamatta, ja nämä jatkavat työn etsimistä nyt virheelliseen käsitykseen rahan arvosta perustuen. Heti kun työntekijät oivaltavat inflaation syöneen rahan arvoa, he korjaavat palkkavaatimuksiaan ylöspäin korvaamaan valuutan alentunutta arvoa ja pitkittävät tämän seurauksena työnhakuaikaa ja lisäävät näin työttömyysastetta.
Päinvastainen tapahtuu disinflaation (perättäin aleneva inflaatioaste) aikana. Tilapäinen tai lyhyen tähtäimen kompromissi on seurausta työntekijöiden tietämättömyydestä heidän hakiessaan nyt töitä epärealistisella palkkatasolla. Heti kun työntekijät havahtuvat, ettei inflaatio syö rahan arvoa yhtä nopeasti kuin he odottivat, he laskevat palkkaodotuksiaan ja lyhentävät työnhakuaikaa ja vähentävät työttömyysastetta.
Tilastot osoittavat yllä olevan todeksi inflaation ja työttömyyden kasvaessa 1970- luvulla ja molempien sitten laskiessa 1980-luvun aikana:
| Vuosi | Työttömyys | Inflaatio |
| 1970 | 4,1% | 5,7% |
| 1979 | 5,8% | 11,3% |
| 1980 | 7,1% | 13,5% |
| 1989 | 5,3% | 5,4% |
Mielenkiintoisesti Milton Friedman esitti oikean ymmärryksen lyhyen tähtäimen kompromissista inflaation ja työttömyyden välillä 1960-luvun puolivälissä, jolloin Phillips-käyrän ajatus pysyvästä kompromissista oli monille taloustieteilijöille pyhä asia. Vielä hämmästyttävämpää on, että Ludwig von Mises ennakoi molemmat sekä virheellisen että oikean teorian vuonna 1952!
Friedman ja Mises sovelsivat oikeaa metodologiaa kytkemällä teorian todellisiin yksilöllisiin mikropäätöksiin. Sen sijaan keynesiläiset uskoessaan päinvastaisesti ”kokonaisinflaation” ja ”kokonaistyöttömyyden” vaikuttavan jollain tavoin suoraan keskenään epäonnistuivat sitomaan kaikkia talouden kysymyksiä kiinni yksilöiden käyttäytymiseen ja johtivat näin harhaan kokonaista sukupolvea.
- Herbener, Jeffrey ”The Myths of the Multiplier and the Accelerator” in Dissent on Keynes edited by Mark Skousen, (New York, New York: Prager, 1992) s. 73 – 88.
- Mises, Ludwig von The Theory of Money and Credit, (Indianapolis, Indiana: LibertyClassics, 1953) s. 458 – 459.
- Hayek, F. A. Unemployment and Monetary Policy, (San Francisco: The Cato Institute, 1979) s. 1 – 20.
- Sennholz, Hans The Politics of Unemployment, (Spring Mills, Pennsylvania: Libertarian Press, Inc., 1987) s. 104 – 107.
- Skousen, Mark Economics on Trial, (Homewood, Illinois: Business One Irwin, 1991) s. 97 – 99.
- Rothbard, Murray N. “Ten Great Myths of Economics” in The Free Market Reader edited by Llewellyn Rockwell, (Burlingame, California: The Mises Institute, 1988) s. 26 – 27.