Fiat-rahan perustamisen ja kullan kieltämisen myötä reitti täysimittaiselle valtiovetoiselle inflaatiolle on selvä. Ainoastaan yksi erittäin ilmeinen rajoite säilyy: perimmäinen hyperinflaation uhka, valuutan romahtaminen. Hyperinflaatio tapahtuu, kun kansa oivaltaa valtion mieltymyksen inflaatioon, ja päättää kiertää varallisuutensa inflaatioverotuksen kuluttamalla rahaa mahdollisimman nopeasti, kun sillä on vielä jotain arvoa. Hyperinflaation käynnistymiseen saakka valtio kykenee kuitenkin hoitamaan valuuttaa ja inflaatiota häiritsemättä. Uusia vaikeuksia seuraa kuitenkin. Kuten aina, valtion väliintulo yhden ongelman parantamiseksi nostaa esiin uusia, odottamattomia ongelmia. Fiat-rahojen maailmassa joka maalla on oma rahansa. Kansainväliseen valuuttaan perustunut kansainvälinen työnjako on rikottu, ja valtiot tapaavat jakaantua omiksi omavaraisiksi yksiköikseen. Rahallisen varmuuden puuttuminen häiritsee kauppaa lisää. Niinpä elintaso laskee jokaisessa maassa. Jokaisella maalla on vapaasti kelluvat vaihtokurssit kaikkien muiden valuuttojen kanssa. Muita enemmän inflatoiva maa ei enää pelkää kullan menetystä, mutta se kohtaa muita epämiellyttäviä seurauksia. Sen valuutan vaihtokurssi laskee suhteessa ulkomaisiin valuuttoihin. Tämä ei ole ainoastaan noloa vaan jopa häiritsevää kansalaisista, jotka pelkäävät seuraavaa arvon alennusta. Se nostaa myös merkittävästi tuontitavaroiden hintoja ja tällä on suuri merkitys maille, joiden ulkomaankaupan osuus on suhteellisesti korkea.
Siksi valtiot ovat viime vuosina ryhtyneet toimenpiteisiin lakkauttaakseen vapaasti kelluvat vaihtokurssit. Niiden sijasta valtiot löivät lukkoon mielivaltaiset vaihtokurssit muiden valuuttojen kanssa. Greshamin laki kertoo meille tarkalleen tällaisen mielivaltaisen hintakontrollin lopputuloksen. Mikä tahansa asetettu kurssi ei ole vapaa markkinakurssi, sillä se voidaan ratkaista ainoastaan päivittäin markkinoilla. Näin ollen yksi valuutta tulee aina olemaan keinotekoisesti yliarvostettu ja toinen aliarvostettu. Yleensä valtiot ovat tarkoituksella yliarvostaneet valuuttojansa – arvovaltasyistä, ja myös seuraavista seurauksista. Kun valuutta on yliarvostettu määräyksellä, ihmiset ryntäävät vaihtamaan sitä aliarvostettuun valuuttaan edullisella hinnalla; tämä aiheuttaa ylitarjonnan yliarvostetusta ja pulan aliarvostetusta valuutasta. Vaihtokurssia suoraan sanoen estetään selvittämästä valuuttamarkkinoita. Nykymaailmassa ulkomaiset valuutat ovat yleensä olleet yliarvostettuja suhteessa dollariin. Seurauksena on ollut kuuluisa ”dollaripula-ilmiö” – vielä yksi todiste Greshamin lain toiminnasta.
”Dollaripulasta” elämöineet ulkomaalaiset valtiot saivat sen siis itse aikaiseksi omilla toimillaan. On mahdollista, että nämä valtiot oikeastaan toivottivat tämän asiantilan tervetulleeksi, sillä (a) se antoi niille tekosyyn vaatia äänekkäästi dollariapua ”vapaan maailman dollaripulan lopettamiseksi” ja (b) se antoi niille tekosyyn säännöstellä tuontia Amerikasta. Dollarin aliarvostus tekee amerikkalaisista tuontitavaroista keinotekoisen edullisia ja vientitavaroista Amerikkaan keinotekoisen kalliita. Lopputulos: kauppavaje ja huoli dollarivuodosta.1 Tämän jälkeen ulkomainen valtio puuttui asioihin ilmoittaakseen kansalaisilleen surullisesti, että sen on valitettavasti pakko säännöstellä tuontia: myöntää lisenssejä maahantuojille ja päättää ”tarpeen mukaan” mitä tuodaan. Tuontia säännöstelläkseen monet valtiot takavarikoivat kansalaistensa ulkomaanvaluutan ja tukevat kotimaisen valuutan keinotekoisen korkeata arvostusta pakottamalla kansalaiset hyväksymään paljon vähemmän kansallista valuuttaa kuin mitä he olisivat voineet saada vapailla markkinoilla. Näin valuutanvaihto yhtä lailla kuten kultakin on kansallistettu ja viejiä rangaistu. Maissa, joissa ulkomaankauppa on elintärkeää, tämä valtion ”valuuttakontrolli” merkitsee talouden tosiasiallista sosialisointia. Keinotekoinen valuuttakurssi antaa maille tekosyyn vaatia ulkomaanapua ja asettaa sosialistisia kontrolleja kaupalle.2
Nykymaailma on sotkeutunut valuuttakontrollien, valuuttablokkien, valuutan vaihdon rajoitteiden ja moninaisten vaihtokurssijärjestelmien kaoottiseen verkkoon. Joissain maissa valuuttakaupan ”pimeitä markkinoita” kannustetaan laillisesti todellisen vaihtokurssin löytämiseksi, ja lukuisia syrjiviä vaihtosuhteita kiinnitetään erityyppisiin maksutapahtumiin. Lähes kaikki maat ovat fiat-standardissa, mutta niillä ei ole ollut rohkeutta tunnustaa tätä suoraan, ja näin ne julistavat sellaisia kuvitelmia kuten ”rajoitettu kultaharkko standardi”. Itse asiassa kultaa ei käytetä todellisena valuuttojen määrittäjänä vaan valtioiden mukavuudenhalusta: sillä (a) kiinnittämällä valuutan kurssi kultaan on helppoa laskea minkä tahansa valuutan vaihto suhteessa mihin tahansa toiseen valuuttaan; ja (b) eri valtiot käyttävät yhä kultaa. Koska vaihtokurssit ovat kiinteät, jonkin täytyy liikkua jokaisen maan maksujen tasapainottamiseksi, ja kulta on ideaalinen kandidaatti. Lyhyesti sanottuna kulta ei ole enää maailman raha; se on valtioiden raha niiden välisissä maksuissa.
Inflationistin unelma on epäilemättä jonkintapainen maailman hallituksen ja keskuspankin manipuloima maailman paperiraha inflatoitumassa kaikkialla yhteistä tahtia. Tämä unelma siintää kuitenkin vielä hamassa tulevaisuudessa; olemme yhä kaukana maailman hallituksesta, ja kansalliset valuuttaongelmat ovat tähän mennessä olleet liian moninaisia ja ristiriitaisia mahdollistaakseen sulautumisen yhteen yksikköön. Vaikkakin maailma on liikkunut vakaasti tähän suuntaan. Esimerkiksi Kansainvälinen valuuttarahasto on perusteiltaan instituutio, joka on suunniteltu pönkittämään kansallisia valuuttakontrolleja yleisesti ja dollarin ulkomaista aliarvostusta erityisesti. Rahasto vaatii jokaista jäsenmaataan kiinnittämään vaihtokurssinsa ja sitten laittamaan yhteiseen rahastoon kultaa ja dollareita lainattavaksi valtioille, jotka huomaavat olevansa kovan valuutan puutteessa.
1 Viime vuosina dollari on ollut yliarvostettu suhteessa muihin valuuttoihin, ja näin ollen dollarit vuotavat pois Yhdysvalloista.
2 Erinomaiseen keskusteluun valuuttakursseista ja -kontrolleista, ks. George Winder, The Free Convertibility of Sterling (London: The Batchworth Press, 1955).