6. Rahan muoto

Jos rahayksikön koolla tai nimellä ei ole juurikaan taloudellista merkitystä, ei ole myöskään rahametallin muodolla. Koska metallihyödyke on raha, seuraa tästä, että koko metallivaranto, niin kauan kuin se on ihmiskunnan käytettävissä, muodostaa maailman rahavarannon. Sillä ei ole mitään todellista merkitystä, missä muodossa metalli kulloinkin on. Jos rauta toimii rahana, kaikki rauta on rahaa, olipa se harkkoina, kimpaleina tai osana erikoislaitteistoa.1 Kultaa on vaihdettu rahana raakakimpaleiden, kultapölysäkkien ja jopa korujen muodoissa. Ei pitäisi olla yllättävää, että kullalla tai muilla rahoilla voidaan käydä kauppaa useissa eri muodoissa, koska paino on niiden olennainen ominaisuus.

On totta, että tietyt muodot ovat yleensä kätevämpiä kuin toiset. Viime vuosisatoina kultaa ja hopeaa on pilkottu kolikoiksi pienempiin päivittäisiin maksutapahtumiin ja harkoiksi suurempiin maksutapahtumiin. Osa kullasta muunnetaan koruiksi ja muiksi koriste-esineiksi. Kaikki muunnokset yhdestä muodosta toiseen maksavat aikaa, vaivaa ja muita resursseja. Tämänkaltainen työ on liiketoimintaa siinä missä mikä tahansa muukin, ja näiden palveluiden hinnat muodostuvat tavanomaiseen tapaan. Useimmat ihmiset ovat yhtä mieltä siitä, että kultasepällä on oikeus tehdä koriste-esineitä raakakullasta, mutta he usein kieltävät, että sama pätisi kolikoiden valmistamiseen. Silti vapailla markkinoilla kolikoiden lyönti on pohjimmiltaan liiketoimintaa siinä missä mikä tahansa muukin.

Monet uskoivat kultakannan aikana, että kolikot olivat jotenkin ”todellisempaa” rahaa kuin lyömätön kulta (harkkoina tai muissa muodoissa). Piti paikkansa, että kolikot nauttivat korkeammasta arvosta kuin harkot, mutta tätä ei saanut aikaan mikään kolikoiden mystinen ominaisuus; se juontui siitä, että kolikoiden lyöminen harkoista maksoi enemmän kuin niiden uudelleensulattaminen takaisin harkoiksi. Tämän eron vuoksi kolikot olivat arvokkaampia markkinoilla.

 

1 Rautahakkuja on käytetty laajalti rahana sekä Aasiassa että Afrikassa.

< edellinen sivu | seuraava sivu >
Kirjan sisällysluettelo