Joskin huomattava aikamme teoreetikko, Misesin mielenkiinto teini-ikäisenä keskittyi historiaan, erityisesti talouden ja hallinnon historiaan. Mutta jopa vielä olleessaan lukiossa, hän reagoi saksankielisissä maissa vallalla ollutta relativismia ja historismia, hallinnutta historiallinen koulukuntaa, vastaan. Varhaisissa historiallisissa töissään Mises oli turhautunut löytäessään historiallisia tutkimuksia, jotka käytännössä koostuivat virallisten valtion raporttien mukaelmista. Hän kaipasi sen sijaan todellisen taloudellisen historian kirjoittamista. Jo aikaisessa vaiheessa hän ei pitänyt historiallisen tutkimuksen valtiollisesta suuntautumisesta. Siten muistelmissaan Mises kirjoittaa:
”Kiihkeä mielenkiintoni historialliseen tietämykseen avasi minulle mahdollisuuden havainnoida vaivattomasti Saksan historismin vaillinaisuuksia. Se ei käsitellyt tieteellisiä ongelmia, vaan ylisti ja oikeutti preussilaisia toimintatapoja ja preussilaista autoritääristä valtiota. Saksan yliopistot olivat valtion instituutioita ja opettajat olivat virkamiehiä. Professorit olivat tietoisia tästä virkamiehen asemastaan, he näkivät itsensä Preussin kuninkaan palvelijoina.”1
Ludwig von Mises aloitti 1900-luvun vaihteessa Wienin yliopistossa ja hänen pääprofessorinaan oli taloushistorioitsija Karl Grünberg, saksalaisen historiallisen koulukunnan jäsen ja etatisti, joka oli kiinnostunut työn- ja maatalouden historiasta sekä marxismista. Grünberg oli saksalaisen taloushistorioitsijan Georg Friedrich Knappin seuraaja, merkittävän teoksen kirjoittaja, joka väitti, että raha oli alkuperältään ja sisimmiltään puhdas valtion luomus. Taloushistorian keskuksessaan Strasbourgin yliopistossa Knapp oli laittanut oppilaansa tutkimaan talonpoikien vapautumista maaorjuudesta monissa Saksan maakunnissa. Toivoen luovansa vastaavan keskuksen Wieniin professori Grünberg asetti oppilaansa tekemään tutkimusta maaorjuuden päättymistä useissa Itävallan osissa. Nuorelle Ludwig von Misesille osoitettiin tehtäväksi tutkia maaorjuuden häviämistä hänen kotiseudullaan Gallitsiassa. Myöhemmin Mises valitti, että hänen vuonna 1902 julkaistu kirjansa tästä aiheesta Knapp-Grünberg metodologian takia oli ”enemmän valtion toimenpiteiden historiaa kuin taloushistoriaa”.2 Sama ongelma ympäröi hänen kolme vuotta myöhemmin julkaistua historiallista työtä, tutkimusta aikaisista lapsityövoimalaeista Itävallassa, joka ei osoittautunut ”paljoakaan paremmaksi”.3
Huolimatta hankauksestaan valtiojohtoisuutta ja preussilaista historiallista koulukuntaa kohtaan Mises ei ollut vielä löytänyt talousteoriaa, itävaltalaista koulukuntaa, ja vapaiden markkinoiden taloudellista liberalismia. Varhaisina vuosinaan yliopistossa hän oli vasemmistoliberaali ja interventionisti, vaikkakin hän pikaisesti hylkäsi marxismin. Hän liittyi yliopistoon kytköksissä olleeseen Yhteiskuntatieteiden opetuksen järjestöön ja heittäytyi käytännön talousuudistuksiin. Kolmantena vuotenaan yliopistossa Mises tutki asuinolosuhteita professori Eugen von Philippovichin alaisuudessa, ja seuraavana lukukautena hän teki tutkimusta rikoslain seminaariin muutoksista laissa kotiapulaisista. Yksityiskohtaisista tutkimuksistaan Mises alkoi oivaltamaan, että lakiuudistukset onnistuivat olemaan ainoastaan haitallisia ja kaikki parannukset työläisten olosuhteisiin olivat tapahtuneet kapitalismin toiminnan kautta.
Vuoden 1903 joulun aikoihin Mises löysi itävaltalaisen taloustieteen lukemalla Carl Mengerin merkittävää Grundsätze der Volkswirtschaftslehre –teosta ja alkoi siten näkemään, että oli olemassa positiivisen talousteorian ja vapaiden markkinoiden liberalismin maailma, joka täydensi hänen empiirisiä löytöjään interventionististen uudistusten heikkouksista.
Hänen kahden taloushistorian kirjansa julkistuksen ja tohtorintutkintonsa vastaanottamisen aikaan vuonna 1906 Mises törmäsi ongelmaan, joka rasitti häntä hänen koko loppuelämänsä: akatemian kieltäytyminen myöntämästä hänelle palkallista kokopäiväistä asemaa. Tuntuu käsittämättömältä, mitä tämä poikkeuksellisen tuottelias ja luova mies pystyi saavuttamaan talousteorian ja filosofian alueella, kun hänen energiansa yli viisikymppisenä suuntautuivat täysipäiväisesti sovellettuun poliittis-taloudelliseen työhön. Keski-ikään saakka hän pystyi keskittymään talousteoriaan ja kirjoittamaan harvinaisia ja vaikutusvaltaisia kirjoja ja artikkeleita ainoastaan vapaa-ajallaan. Mitä hän olisi pystynyt tekemään, ja mitä maailma olisi saanut, jos hän olisi nauttinut vapaudesta, jota useimmat akateemikot kuluttavat turhaan? Mises kirjoitti, että hänen suunnitelmansa kattavasta talous- ja yhteiskuntahistorian tutkimuksesta valuivat ajan puutteesta tyhjiin. Hän toteaa haikeasti, että ”En koskaan löytänyt aikaa tämän työn tekemiselle. Yliopisto-opiskeluni päätyttyä minulla ei enää koskaan ollut aikaa työskentelyyn arkistoissa ja kirjastoissa.”4
Misesin tohtorintutkinto oli yliopiston lakitieteen laitokselta, joten vuoden 1906 jälkeen hän toimi useita vuosia virkailijana joukossa siviili- kauppa- ja rikosoikeuksia ja hänestä tuli lakifirman yhtiökumppani. Lisäksi valmistaessaan itseään opettajan uraan Mises alkoi opettaa taloustiedettä, perustuslakia ja hallintoa Wienin naisten kaupallisen akatemian ylemmälle vuosikurssille, asemassa, jota hän piti ensimmäisen suuren kirjansa valmistumiseen asti vuonna 1912.5 Pääosin hän kuitenkin uppoutui käytännön taloustyöhön. Eräs työtehtävä, joka alkoi vuonna 1909, oli Asumisuudistuksen keskusjärjestön taloustieteilijän asema. Misesistä tuli yhdistyksen asiantuntija kiinteistöverotuksessa ja hän löysi Itävallan kauheiden asuinolosuhteiden aiheuttajaksi korkeat yritys- ja pääomaveroasteet. Mises puhui näiden verojen alentamisen puolesta, erityisesti korkeiden kiinteistöverojen, jotka hänen mukaansa eivät niinkään alentaisi vuokria vaan nostaisivat kiinteistöjen markkina-arvoja ja siten elvyttäisivät sijoituksia asuntoihin. Mises oli menestyksekäs saamaan läpi merkittävän alennuksen veroihin asumisessa. Hän jatkoi tässä asemassa vuoteen 1914 saakka, jolloin sota saattoi asuntorakentamisen päätökseen.
Misesin pääasiallinen asema vuodesta 1909, kunnes hän jätti Itävallan 25-vuotta myöhemmin, oli Wienin kauppakamarin kokopäiväisenä taloustieteilijänä.6 Itävallassa kauppakamari oli sukua valtion luomille ”taloudellisille parlamenteille”, jonka edustajat liikemiehet valitsivat ja joka rahoitettiin verovaroin. Kamarit muodostettiin antamaan taloudellisia neuvoja valtiolle ja sen valtakeskus oli yleiskokous, joka koostui erinäisistä paikallisten ja maakunnallisten kamarien edustajista, yhdessä sen komiteoiden kanssa. Kamareita ja yleiskokousta neuvoneet asiantuntijat koottiin kamarien vetäjien alaisuuteen. 1900-luvun vaihteessa Wienin kauppakamarin (kamareista vaikutusvaltaisin) toiminnanjohtajan alaisuudessa työskentelevistä taloustieteilijöistä oli tullut tärkeitä taloudellisia neuvonantajia valtiolle. Ensimmäisen maailmansodan lopussa Misesistä tuli, toimien puoli-itsenäisessä asemassa kauppakamarissa, pääasiallinen taloudellinen neuvonantaja valtiolle ja kuten tulemme myöhemmin näkemään, hän voitti useita taisteluita vapaiden markkinoiden ja kestävän rahan puolesta.
1 Ludwig von Mises, Notes and Recollections (South Holland, Ill.: Libertarian Press, 1978), s. 7.
2 Mises, Notes, s. 6. Kaikesta huolimatta noin 40 vuotta sitten Edith Murr Link, tuolloin työskennellen väitöskirjan parissa läheisesti liittyvässä aiheessa, kertoi minulle, että Misesin työtä pidettiin edelleen viimeisenä sanana aiheesta. Grünbergistä, ks. myös Earlene Craver, “The Emigration of Austrian Economists,” History of Political Economy 18 (Spring 1987): 2.
3 Kirjan otsikkona oli, A Contribution to Austrian Factory Legislation. Mises, Notes, s. 6.
4 Mises, Notes, s. 6–7.
5 Margit von Mises, My Years with Ludwig von Mises, toinen laajennettu painos (Cedar Falls, Iowa: Center for Futures Education, 1984), s. 200.
6 Misesin liittyessä vuonna 1909 organisaation nimenä oli Alemman Itävallan kauppa- ja teollisuuskamari. Vuonna 1920 sen nimi muutettiin muotoon Wienin kauppa-, käsityö- ja teollisuuskamari.