Koska Mises oli rankkojen rajoitusten alaisena opetusasemassaan Wienin yliopistossa, yllä todetun mukaisesti, hänen vaikutusvaltansa yliopiston opetukseen oli erittäin rajallista. Vaikka ansiokkaat 1920-luvun misesiläiset kuten F. A. Hayek, Gottfired von Haberler ja Oskar Morgenstern opiskelivat yliopistossa Misesin alaisuudessa, Fritz Machlup oli hänen ainut tohtoriopiskelijansa. Ja Machlupilta evättiin antisemitistisillä perusteilla taloustieteen professorien kesken hänen dosentin asemansa, joka olisi sallinut hänen opettaa privatdozent vakanssilla.1
Sen sijaan Misesin merkittävä maine opettajana ja mentorina syntyi hänen yksityisestä seminaaristaan, jonka hän perusti huoneessaan kauppakamarilla. Mises piti seminaariaan vuodesta 1920 kunnes hän lähti vuonna 1934 Geneveen joka toisena perjantaina seitsemästä noin kymmeneen saakka (osallistujien kertomukset vaihtelevat hiukan), jonka jälkeen he siirtyivät päivälliselle italialaiseen ravintolaan Anchora Verdeen ja noin puolen yön maissa seminaarin uskolliset kannattajat, alati Mises mukanaan, jatkoivat yhteen tai myöhemmäksi kahvila Künstlerissä, joka oli taloustieteilijöiden suosima paikka Wienissä. Mises-seminaari ei jakanut arvosanoja eikä sillä ollut minkäänlaista virallista asemaa yliopistossa tai kauppakamarissa. Ja silti Misesin huomattavat ominaisuudet tutkijana ja opettajana olivat sellaiset, että hyvin nopeasti hänen Privatseminarista tuli ylivoimainen seminaari ja foorumi talous- ja yhteiskuntatieteiden keskustelulle ja tutkimukselle koko Euroopassa. Osallistumiskutsua pidettiin suurena kunniana ja seminaarista tuli pian epämuodollinen, mutta äärimmäisen tärkeä keskus tohtorintutkinnon jälkeisille opinnoille. Nimilista myöhemmin varteenotettavaksi tulleista Miseskreis osallistujista Englannista, Yhdysvalloista yhtä lailla Itävallan kanssa on todellakin tyrmistyttävä.
Huolimatta Misesin maineesta taipumattomana taistelijana vakaumuksensa puolesta kaikki osallistujat varmentavat, että hän toteutti yksityisseminaarinsa keskustelufoorumina suurella kunnioituksella jokaisen näkemystä kohtaan ja pyrkimättä nuijimaan jäseniä omaan näkökulmaansa. Tohtori Paul N. Rosenstein-Rodan, Hans Mayerin oppilas ja myöhemmin Yhdistyneiden kansakuntien taloustieteilijä, kirjoitti Misesin seminaaria muistellen:
” … olin innokas Misesin rahateorian ihailija ja hyvin skeptinen hänen äärimmäistä [laissez-faire] liberalismiaan kohtaan. Osoituksena siitä, kuinka joustava ja suvaitsevainen (huolimatta vastakkaisesta yleisestä mielipiteestä) Mises oli, säilytimme erittäin hyvät välit huolimatta omasta ”vaaleapunaisuudestani” tai pikemminkin erittäin fabianilaisesta elämänkatsomuksestani, jota en muuttanut.”2
Mises kirjoitti liikuttavasti seminaarista ja toteutustavastaan:
”Pääasiallinen opetuspanokseni keskittyi Privatseminariin… Näissä tapaamisissa keskustelimme epävirallisesti kaikista kaikista tärkeistä ongelmista taloustieteessä, yhteiskuntafilosofiassa, sosiologiassa, logiikassa ja ihmisen toiminnan tieteiden tietoteoriassa. Tässä piirissä nuorempi [Böhm-Bawerkin jälkeinen] itävaltalainen taloustiede jatkui, tässä piirissä wieniläinen kulttuuri tuotti yhden viimeisistä kukoistuksistaan. En ollut seminaarin opettaja tai johtaja, olin ainoastaan primus inter pares (ensimmäinen vertaisten joukossa), joka itse hyötyi enemmän kuin antoi muille.
Kaikki tähän piiriin kuuluneet tulivat vapaaehtoisesti, ainoastaan heidän tiedonnälkänsä ohjaamana. He tulivat oppilaina, mutta vuosien varrella tulivat ystävikseni…
Emme muodostaneet koulua, seurakuntaa tai lahkoa. Autoimme toisiamme enemmän ristiriitaisuuksilla kuin yhteisymmärryksellä. Mutta olimme samaa mieltä ja yhteneviä yhdessä suhteessa: ihmisen toiminnan tieteiden edistämisessä. Jokainen meni omia teitään omien sääntöjensä ohjaamana…Emme koskaan ajatelleet julkaista julkaisua tai esseekokoelmia. Jokainen työskenteli itsekseen, kuten ajattelijalle sopii. Ja silti jokainen työskenteli piirille hakematta muuta korvausta kuin yksinkertaista tunnustusta, ei ystäviensä suosionosoituksia. Tässä yksinkertaisessa ideoiden vaihdannassa oli suuruutta; löysimme kaikki siitä onnellisuutta ja tyydytystä.”3
Misesin menetelmän seurauksena monista seminaarin jäsenistä tuli täysiä misesiläisiä, toisten tullessa tavalla tai toisella leimatuiksi ainakin aavistuksella Misesin suuruutta. Jopa Misesin seuraajat, jotka myöhemmin siirtyivät keynesiläisiksi ja muihin antimisesiläisiin oppeihin, säilyttivät silti näkyvän osasen misesiläisyyttä. Siten esimerkiksi Machlupin tai Haberlerin keynesiläisyys ei koskaan ollut yhtä varauksetonta kuin muiden puhdasoppisempien seuraajien. Gerhard Tintneristä, Misesin seminaarin jäsenestä, tuli huomattava ekonometrikko Iovan osavaltiossa, mutta Tintnerin Econometrics –teoksen ensimmäinen kappale otti misesiläiset varaukset ekonometriaa kohtaan paljon vakavammin kuin hänen ekonometrian kollegansa. Mises sai aikaan pysyvän vaikutuksen oppilaisiinsa, joka osoittautui lähtemättömäksi. Osittainen lista Misesin yksityisseminaarin jäsenistä heidän myöhemmillä kytköksillään ja saavutuksillaan tuo esiin sekä hänen oppilaidensa saavuttaman merkittävän arvostuksen että heihin iskostuneen misesiläisen leiman:
Friedrich A. Hayek
Fritz Machlup
Gottfried von Haberler
Oskar Morgenstern
Paul N. Rosenstein-Rodan
Felix Kaufmann (The Methodology of the Social
Sciences –teoksen kirjoittaja)
Alfred Schütz (sosiologi, New School for Social Research)
Karl Bode (metodologi, Stanford yliopisto)
Alfred Stonier (metodologi, University College, Lontoo)
Erich Voegelin (poliittinen tutkija, historioitsija, Louisianan
osavaltion yliopisto)
Karl Schlesinger
Richard von Strigl
Karl Menger (matemaatikko, itävaltalaisen koulukunnan perustajan Carl Mengerin poika, Chicagon yliopisto)
Walter Fröhlich (Marquette yliopisto)
Gerhard Tintner (Iowan osavaltion yliopisto)
Ewald Schams
Erich Schiff
Herbert von Fürth
Rudolf Klein
Jäseniin ja osallistujiin Englannista ja Yhdysvalloista kuuluivat:
John V. Van Sickle (Rockefeller-säätiö, myöhemmin Wabash College)
Howard S. Ellis (Berkeley, teoksen German Monetary Theory kirjoittaja) Lionel Robbins (London School of Economics)
Hugh Gaitskell (Englannin työväenpuolue)
Muut osallistujat jotka, täytyy tunnustaa, osoittivat vähäistä Misesin vaikutusta myöhemmässä elämässään, olivat ruotsalainen keynesiläinen Ragnar Nurkse (Columbia yliopisto) ja Albert Gailord Hart (Columbia yliopisto).4
Mises seminaarin omistautuneiden naisjäsenten määrä oli huomiota herättävä tuon aikakauden Euroopassa. Helen Lieser, myöhemmin monivuotinen Kansainvälisen taloudellisen järjestön johtaja Pariisissa, oli ensimmäinen yhteiskuntatieteiden tohtoritutkinnon suorittanut nainen Itävallassa. Ilse Mintz oli taloustieteilijä Richard Schüllerin tytär, Mengerin oppilas ja vakinainen kaupan alivaltiosihteeri (myöhemmin organisaatiossa the New School for Social Research). Minz muutti myöhemmin Amerikkaan ja työskenteli valtion taloustutkimuslaitoksessa ja opetti Columbia yliopistossa. Muita johtavia naisjäseniä olivat Marianne von Herzfeld ja Martha Stephanie Braun (Browne), joka myöhemmin opetti Brooklyn Collegessa ja New York yliopistossa. Martha Browne toteaa muistellessaan Misesin seminaareja, että ”professori von Mises ei koskaan estänyt ketään osallistujaa keskustelemasta valitsemastaan aiheesta.” Hän toteaa, että ”Olen elänyt monissa kaupungeissa ja kuulunut moniin organisaatioihin. Olen varma, ettei ole olemassa toista piiriä, jossa keskusteluiden intensiteetti, mielenkiinto ja älyllinen laatu on yhtä korkea kuin se oli Misesin seminaarissa.”5 6
Tyytymättömänä omaan seminaariinsa Mises elvytti yksin Taloudellisen yhteisön, ammatillisen taloustieteilijöiden yhteisön, jonka perustamissa hän avusti yhdessä Karl Pribramin kanssa vuonna 1908 ja joka oli jäänyt pois käytöstä sodan aikana. Miseskreis muodosti ryhmän ytimen, joka oli paljon laajempi kuin Misesin seminaari. Mises ja hänen kollegansa junailivat päästäkseen eroon Othmar Spannista, ja varmistaakseen Hans Mayerin osallistumisen hänestä tehtiin yhteisön puheenjohtaja, kun Mises taas ryhmän eteenpäin vievänä voimana suostui varapuheenjohtajan rooliin. Yhteisössä olivat vallalla misesiläiset, Hayekin ollessa sihteeri, Machlup rahastonhoitaja Morgensternin seuratessa Machlupia rahastonhoitajana. Richard Schüller oli ryhmän kunniajäsen ja Misesin seminaarin jäsen Karl Schlesigner, Kansallisen pankkiirien järjestön puheenjohtaja, järjesti Pankkiirien järjestön suuren konferenssihuoneen yhdistyksen tapaamisille. Monet yhteisön artikkeleista julkaistiin Hans Mayerin tieteellisessä julkaisussa Zeitschrfit fur Nationalökonomie.
1920-luvun puolivälissä Mises teki merkittävästi työtä löytääkseen työpaikan F. A Hayekille. Hän yritti vakuuttaa kauppakamaria luomaan tutkijan paikan Misesin osastolle, jonka Hayek olisi täyttänyt, mutta turhaan. Hayekin vietettyä vuoden Yhdysvalloissa ja palattua ylistäen empiiristä suhdannevaihtelututkimusta Mises perusti vuoden 1927 tammikuussa Suhdannevaihtelututkimuksen instituutin ja asetti Hayekin johtajaksi kauppakamarin toimistoon. Vuonna 1930 heikosti rahoitettu instituutti vastaanotti suuren rahalahjoituksen Rockefeller säätiöltä Misesin entisen seminaarijäsenen John van Sicklen määräyksestä, josta oli tullut säätiön Pariisin toimiston apulaisjohtaja. Lisääntynyt rahoitus mahdollisti instituutille Morgensternin ja Haberlerin palkkaamiseen Hayekia avustamaan ja kun Hayek lähti Itävallasta Englantiin vuonna 1931, Morgernstern seurasi häntä johtajana.7
Vaikka useimmat wieniläiset paistattelivat optimistisessa näkemyksessä, Misesin ystävät ja oppilaat mukaan luettuina, ettei natsismia voisi koskaan tapahtua Itävallassa, Mises ounasteli 1930-luvun alussa vastoinkäymisiä ja patisti ystäviään mahdollisimman pikaiseen maasta muuttoon. Machlup antaa tunnustuksen Misesille elämänsä pelastamisesta. Tyypilliseen nokkelaan ja oivaltavaan tapaansa Mises maalasi todennäköisen uuden maailman skenaario itselleen ja ystävilleen: he tulisivat kaikki, Mises ennusti, avaamaan kahvilan ja yökerhon jossain päin Latinalaista Amerikkaa. Mises olisi ovimiehenä, muodollinen ja vähäpuheinen Hayek hovimestarina, laulumiehenä Felix Kaufmann solistina ja sulavakäytöksinen Machlup klubin gigolona.8
Ensimmäinen misesiläisistä maastamuuttajista oli F. A. Hayek. Lionel Robbins oli kääntynyt laissez-faireen ja itävaltalaiseen taloustieteeseen lukemalla ”Sosialismia” ja osallistumalla sen jälkeen Misesin Privatseminariin. Asettuneena London School of Economics:in taloustieteen osaston vetäjäksi Robbinsista tuli pian vaikutusvaltainen neuvonantaja koulun johtajalle, Sir William Beveridgelle. Robbins sai järjestettyä Hayekille kutsun tulla pitämään luentosarja LSE:ssä vuonna 1931, ja luennot yllättivät koulun. Pian sen jälkeen Hayekille tarjottiin täyttä professorinvirkaa LSE:stä. 1930-luvun ensimmäisellä puoliskolla Hayek ja Robbins pyyhkäisivät kaikki edestään LSE:ssä, levittäen erityisesti itävaltalaisen pääoman ja suhdannevaihteluteorian vaikutusvaltaa. Hayek käännytti LSE:n nuoret huipputaloustieteilijät itävaltalaisen taloustieteen kovan rahan ja laissez-fairen näkemyksiin; innokkaisiin itävaltalaisuuteen vaihtaneisiin kuuluivat myöhemmät keynesiläiset johtajat, kuten John R. Hicks, Abba P. Lerner, Nicholas Kaldor, Kenneth E. Boulding ja G.L.S. Shackle. LSE:n julkaisu Economica oli täynnä itävaltalaisia artikkeleita. Ainoastaan Cambridge, Keynesin linnoitus, pysyi vihamielisenä, ja jopa siellä oli yhtäläisyyksiä itävaltalaisuuteen D. H. Robertsonin rahataloudellisessa lähestymistavassa. Robbins oli LSE:n Edwin Cannan oppilas, joka oli kovan itse rahan ja laissez-fairen kannattaja. Frederic Benham, Cannanin oppilas, omaksui itävaltalaisen näkemyksen lamasta ja Robbins kirjoitti vuonna 1934 säkenöivän misesiläisen tutkielman The Great Depression. Robbinsin vaikutuksesta Beveridge hänen 1931 laitoksessaan Unemployment, a Problem of Industry lukee laajamittaisen sodanjälkeisen brittiläisen työttömyyden ylettömän korkeiden palkkatasojen syyksi.
Lisäksi Robbins julkaisi eräitä haastavia itävaltalaisia artikkeleita mikrotalous- ja väestöteoriasta 1930-luvun alussa. Vuonna 1932 hän julkaisi myös vesitetyn version misesiläisestä prakseologiasta, On the Nature and Significance of Economic Science, josta tuli taloustieteilijöiden raamattu metodologiassa, kunnes Milton Friedmanin valitettava positivistinen manifesti julkaistiin 1950-luvun alussa.9 Näiden ainutlaatuisten ponnistelujen lisäksi Robbins järjesti Hayekin kahden kirjan käännöksen ja julkaisun suhdannevaihteluteoriasta (Monetary Theory and the Trade Cycle ja Prices and Production) ja järjesti lopulta Misesin Theory of Money and Credit ja Socialism käännökset.
Mutta juuri kuin vaikutti, että itävaltalainen taloustiede valtaisi Englannin (erityisesti ennustaessaan ja tarjotessaan suuren laman selityksen) Keynesin Yleinen teoria pyyhki kaiken tieltään ja 1930-luvun lopussa kaikki Hayekin käännyttämät olivat siirtyneet yllättäen keynesiläisyyteen, vaikka he olivat jo tuolloin riittävän kypsiä tietämään paremmin. Kaikki uskolliset kannattajat, Robbins, Hicks, Beveridge ja loput mukaan luettuina, olivat vaihtaneet puolta ja 1930-luvun lopulla ainoastaan Hayek jäi koskemattomaksi keynesiläisessä rynnäkössä.10 Mutta Misesille on täytynyt olla erittäin kitkerä takaisku, että hänen suosikkioppilaistaan, kuten Machlupista ja Haberleristä, oli tullut keynesiläisiä, vaikkakin suhteellisen konservatiivisia.
Misesillä oli huikean vaikutusvaltansa Itävallassa lisäksi merkittävä vaikutus taloustieteilijöihin Saksassa. Georg Halm liittyi Misesiin hyökkäyksessä mahdollisuudesta talouslaskentaan sosialismissa. L. Albert Haln, saksalainen pankkiiri ja taloustieteilijä, oli ollut protokeynesiläinen inflationisti 1920-luvulla, mutta kääntyi 1930-luvulla vakavaksi Keynesin arvostelijaksi. Muut Misesistä vahvasti vaikutteita saaneet saksalaiset taloustieteilijät olivat Wilhelm Röpke, Alfred Müller-Armack, Goetz A. Briefs, ammattiliittojen asiantuntija, Walter Sulzback, marxilaisen luokkakäsityksen kriitikko, Alexander Rüstow, taloushistorioija, Mortiz J. Bonn ja Ludwig Pohle. Luigi Einaudi Italiasta ja rahatalouden asiantuntija Jacques Rueff Ranskasta olivat myös Misesin ystäviä ja hänen vaikutuspiirissään.
1 Ks. viite 17.
2 Mises, My Years, s. 208.
3 Mises, Notes, s. 97–98.
4 Intellektuellin elämän kahviloista ja yksityisistä seminaareista Wienissä, ks. tarkkanäköinen kuvaus teoksessa Craver, “Emigration,” s. 13–14.
5 Mises, My Years, s. 207.
6 Misesin yksityisseminaarista, ks. Mises, My Years, s. 201–211; Mises, Notes, s. 97–100; Craver, “Emigration,” s. 13–18.
7 Pian Morgenstern johti instituutin ratkaisevasti ei-misesiläisille poluille, tukien ekonometrisiä tutkimuksia ystävänsä Karl Mengerin vaikutuksen alaisena, mukaan lukien Mengerin oppilaiden Gerhard Tintner ja Abraham Waldin töitä. Craver, “Emigration,” s. 19–20.
8 Osa tästä tarinasta löytyy Mises, My Years, s. 205.
9 Robbinsin kirjasta tunnettiin paremmin sen toinen painos vuodelta 1935, joka oli jo valitettavasti merkittävästi vähemmän misesiläinen ja paljon neoklassisempi kuin ensimmäinen painos.
10 Luopuminen oli niin tunteisiin vetoavaa, että ainakin kaksi näistä miehistä valitsi epätavallisen toimintatavan ja kiistivät avoimesti omat mises-vaikutteiset työnsä. Lionel Robbins kritisoi toistuvasti omaa teostaan Great Depression ja Hicks arvosteli itävaltalaisittain suuntautunutta Theory of Wages –teostaan. Ainoa antikeynesiläinen Hayekin lisäksi oli Cannanin oppilas W. H. Hutt, jonka nerokkaat puoli-itävaltalaiset Keynesin kritiikit jäivät ilman huomiota, koska Hutt opetti ja julkaisi Etelä-Afrikassa, ei aivan taloustieteellisen ajattelun ja argumenttien keskipisteessä.