”Hän on kaikkein tehokkain väkijoukon herättäjä.”

Jonathan pyörähti ympäri nähdäkseen keski-ikäisen miehen loikoilevan oviaukossa kyynärpäähänsä nojaten. Hänen lyhyt lierihattu oli kallistettuna taaksepäin ja hänen tumma pukunsa näytti likaiselta, ja haisi vielä pahemmalta. Hänen housujensa paikat olivat alkaneet rispaantua. Hänen kasvoillaan kasvoi suolanharmaa sänki vihjaillen parin päivän ajamattomasta parrasta. Toinen käsi yhä kiinni pullossa, joka oli yhtä kuiva kuin luu, ja palveli häntä pääasiassa seinää vasten nojaamisen tukemisessa.

”Tweed on kaikista näkemistäni paras”, hän jatkoi uneliaasti, ”hän pystyy todella elävöittämään väkijoukon”.

Jonathan liikkui lähemmäksi kuuntelemaan, mutta ei ollut varma halusiko hän rohkaista tätä kulkuria. Tosin tämä herrasmieskulkuri ei tarvinnut rohkaisua kertoakseen uudelleen tarinansa, jonka hän todennäköisesti on toistanut tusinan kertaa itselleen. ”Hänen pontevan ja elinvoimaisen puheensa jälkeen väkijoukko oli suunnattoman vihainen.” Hän sanoi, päätään puistellen. ”Sitten lapsi, pikku-Ricco, heitti kiven ikkunaan. Lasin särkyessä ihmisjoukko hiljeni. Aluksi ei kuulunut pihaustakaan. He tiesivät, että oli väärin tuhota, mutta he olivat innoissaan.”

Kulkuri aisti, että tämä nuori mies todella kuunteli. Hän hikotteli ja jatkoi. ”Sitten Tweed, hän oli heidän kaikkien keskellä, sanoi Riccon tehneen yhteisöllä suuren palveluksen. Kertoi kaikkien olevan kiitollisuudenvelassa pojalle. Hän kertoi asioiden olevan kunnossa, koska jokainen, jolla oli noin monta ikkunaa, oli joka tapauksessa itsekäs. Hän jatkoi mainitsemalla, että nyt tehtaanomistaja joutuisi ostamaan uusia ikkunalaseja lasittajalta. Nyt jokainen joukosta oli hyvin valppaana – kerjäten vain tekosyytä heittää lisää kiviä. Tweed kertoi heille: ”Toki, antakaa mennä! Jokaisella…(hik)…kivellä ja rikotulla ikkunalla lasittaja saa uuden ikkunatilauksen, uuden työn työntekijälle ja uuden tilauksen työkaluille. Silloin jokaisella työntekijällä on enemmän kaynsejä kulutettavana lastensa kenkiin. Joten lisää työtä suutarille ja suutarilla on enemmän kulutettavanaan nahkaan ja ompeleeseen ja niin edelleen.”

Mies meni kaksinkerroin ja hengitti raastaen kuin sairas peto. Suoristuen jälleen hän veti syvään henkeä ja siirsi painoaan. Mices ilmaantui ja hieroi itseään hänen käteensä kerjäten miestä paijaamaan.

Kulkuri nauroi itsekseen, kissaa rapsuttaen. ”He nostivat Riccon olkapäilleen korkealle ilmaan. He hurrasivat ylpeää poikaa ja seurasivat hänen esimerkkiään heittämällä lisää kiviä. Aamuun mennessä koko korttelista ei löytynyt yhtään ehjää ikkunaa. He olisivat jatkaneet loppuosaan kaupunkia, mutta he halusivat säästellä voimiaan seuraavaan hulinointiin.” Mies hengitti raskaasti yrittäen saada henkeä.

Puhuessaan hän alkoi rentoutua hädin tuskin päättäen lausettaan ennen sammumistaan. Jokaisella harvalla sanalla hänen lopen uupunut päänsä vajosi ja nykäisi takaisin. Hän kampesi silmänsä auki vielä viimeisillä voimillaan ja houri hitaasti: ”He näkevät kulutuksen, mutta eivät huomaa näkymätöntä. Mitä muuta olisi voitu tehdä…(hik)…luomalla uusia asioita…sen sijaan, että korjataan kaikkia noita rikkinäisiä ikkunoita siitä, joka oli tehtaani?”