Jonathanin harppoessa kaupungin läpi hän huomasi kunnioitusta herättävän hyvin pukeutuneen miehen polvistuneena kadulle yrittäen edetä kivuliaasti. Mies ei kuitenkaan vaikuttanut rampautuneelta – vain lyhyeltä. Jonathan tarjosi apuaan, mutta mies viittasi kintaalla avulle.

”Ei kiitos!” mies sanoi irvistäen kivusta. ”Pystyn kävelemään ihan hyvin. Polvien käyttäminen vaatii vain hiukan totuttelua.”

”Oletko kunnossa? Mutta miksi et nouse pois polviesi päältä ja kävele normaalisti?”

”Aiiii!” mies vaikersi vääntelehtien kivusta. ”Vähäisen muutoksen takia verotuksessa.”

”Verotuksessa?” Jonathan toisti. ”Mitä verotuksella on tekemistä kävelemisen kanssa?”

”Kaikki! Auts!” Mies asettui takaisin kantapäilleen leväten piinallisesta koettelemuksesta. Hän vetäisi nenäliinan paitansa taskusta ja pyyhkäisi ohimoaan. Hän siirteli painoa polvelta toisella niitä hieroakseen. Polvien kohdalle oli ommeltu monia kerroksia läpikuluneita paikkoja. ”Verotusta on hiljattain oikaistu tasapuolistamaan eri pituisia ihmisiä.”

”Tasapuolistamaan?” Jonathan kysyi.

”Kumarrutko alemmaksi, ettei minun tarvitse huutaa”, mies pyysi. ”Nyt on parempi. Hallitsijoiden neuvosto päätti, että pitkillä ihmisillä on liikaa etuja.”

”Etuja pituudesta?”

”Juuri niin! Pitkiä ihmisiä suositaan aina työnhaussa, ylennyksissä, urheilussa, viihteessä, politiikassa ja jopa avioliitoissa! Auuts!” Hän kietoi nenäliinansa harmaiden housujensa monista repeämistä uusimman ympärille. ”Joten hallitsijat päättivät tasoittaa meitä raskaalla pituusverolla.”

”Pitkiä ihmisiä verotetaan?” Jonathan vilkuili sivuilleen ja tunsi ryhtinsä valahtavan.

”Meitä verotetaan suorassa suhteessa pituutemme.”

”Vastustiko kukaan?” Jonathan kysyi.

”Ainoastaan ne, jotka kieltäytyivät menemästä polvilleen”, mies sanoi. ”Luonnollisesti myönsimme poliitikoille poikkeusluvan. Yleensä äänestämme pitkiä! Haluamme katsoa johtajiamme ylöspäin.”

Jonathan oli mykistynyt. Hän huomasi jo laahustavansa, tietoisesti pyrkivänsä kutistumaan kasaan. Molemmilla käsillä miehen polvia osoittaen hän kyseenalaisti epäuskoisesti: ”Kävelet polvillasi ainoastaan välttyäksesi verolta?”

”Varmasti!” mies vastasi tuskaisella äänellä. ”Koko elämämme muotoutuu verotukseen mukautuaksemme. Eräät ovat alkaneet jopa ryömiä.”

”Vau! Sen täytyy olla kivuliasta!” Jonathan huudahti.

”Kyllä, mutta on vielä kivuliaampaa olla ryömimättä. Auts! Ainoastaan typerykset seisovat suorassa ja maksavat korkeita veroja. Joten jos olet terävä, painu polvillesi. Seisominen tulee sinulle kalliiksi.”

Jonathan katsoi ympärilleen ja huomasi kourallisen ihmisiä kävelevän polvillaan. Nainen ylitti katua hitaasti ryömien. Monet ihmiset kipittivät puoliksi kyyryssä hartiat edellä. Vain muutamat kulkivat ylpeästi pystyssä säännöistä piittaamatta. Sitten Jonathan kiinnitti huomion tien toisella puolella kolmeen herrasmieheen istumassa puiston penkillä. ”Nuo kolme miestä”, osoitti Jonathan. ”Miksi he ovat peittäneet silmänsä, korvansa ja suunsa?”

”Ai he? He harjoittelevat”, mies vastasi nojatessaan taas polvillaan eteenpäin jatkaakseen vaappumistaan. ”He valmistautuvat uusien veroehdotuksien sarjaan.”