Mahtava trumpettifanfaari ja raikuva rumpujen jylinä hiljensivät yleisön. Showmies Phil nosti kätensä yleisöä kohden, ”Vanhemmat, te olette odottaneet riittävän kauan. Tässä on finaalimme. Lapsenne kahdentoista vuoden taival on päättymässä. On Valmistujaispelin aika!”

Urkumusiikki täytti suuren hallin ja yhtäkkiä sivuovet aukesivat käytävillä. Oppilaat marssivat niiden läpi valmistujaislakeissaan ja pitkissä tummissa kaavuissaan. Yleisö yltyi toiseen riehakkaaseen aplodien kierrokseen, joiden joukkoon sekoittui ajoittaisia kiljahduksia ja huudahduksia.

Jonathan kuiskasi vieressään seisovalle naiselle: ”Mikä on Valmistujaispeli?”

Hän käänsi puoliksi päätään Jonathanin suuntaan ja vastasi, ”Tämä on neuvostomme koulujen nuorten välinen kilpailu.” Hän keskeytti hetkeksi kuunnellakseen kuulutukset ja jatkoi sitten, pinnistellen tullakseen kuulluksi melun yli. ”Se on muodollisen koulutuksen huipentuma. Tähän saakka muodollisen opetuksen tarkoitus on ollut osoittaa kovan työn ja ahkeran suorittamisen tärkeyttä tiedon hankinnassa. Tänä iltana kunnioitamme huippuoppilaita heidän kilpailuhenkisestä menestyksestään ja erinomaisista suorituksistaan. Mutta paras palkinto, jota ei ole vielä myönnetty, on jäähyväispokaali, jonka Valmistujaispelin voittaja saa. ”

Vilkaistessaan lavalle Jonathan näki tutulta näyttävän paksun hahmon. ”Kuka tuolla tervehtii oppilaita heidän astuessaan esiin?”

”Miksi, se on leidi Bess Tweed. Etkö tunnista häntä sanomalehdistä? Hän on meidän kunnianarvoisa puhujamme. Hallitsijoiden neuvoston jäsenenä ja poliitikkojen kuningattarena hän on kunniavieras, kuten aina, ja hän rakastaa julkisuutta. Hänen ammattinsa on yhtä aikaa saaren kunnioitetuin ja vähiten arvostettu. Joten hän on täydellinen Valmistujaispeliin.”

”Kuinka peliä pelataan?” kysyi Jonathan.

”Se toimii näin”, sanoi nainen painautuen Jonathanin korvaa lähelle. ”Leidi Tweed pitää yhden tavanomaisista valmistelluista poliittisista puheistaan. Oppilaat kirjoittavat muistiin kaikki fraasit, jotka ovat suoraan ristiriidassa sen kanssa, mitä he ovat oppineet tai harjoitelleet koulussa. Eniten ristiriitaisuuksia löytänyt julistetaan maineikkaan jäähyväispalkinnon voittajaksi. Shhh, leidi Tweed aloitti. Kuuntele.”

”… siten olemme oppineet vapauden hyveistä”, mylvi leidi Tweed. ”Tiedämme kuinka vapaasta tahdosta ja henkilökohtaisesta vastuusta seuraa kypsyys ja kasvu. Näin se on ja tämä on pakottava tilanne hienolla yhteisöllämme. Ihmiset kautta historian ovat aina etsineet vapautta. Kuinka mainiota onkaan, että elämme vapaalla saarella…”

Nainen osoitti oppilaita leidi Tweedin takana lavalla. ”Näetkö kuinka he kirjoittavat raivoisasti. Voi, niin monta pistettä kerättäväksi!”

”Väittikö leidi Tweed sen vastaista, mitä oppilaille on koulussa opetettu?” kysyi Jonathan.

Nainen tirskui, ”Vapaa tahto? Roskaa. Koulu on pakollinen, lapset pakotetaan osallistumaan ja kaikki pakotetaan maksamaan siitä. Nyt hiljaa!”

”… ja onneksemme meillä on … hienoimmat kuviteltavissa olevat koulut, erityisesti kohdatessamme kovat ajat, joita parhaat ekonomistimme ovat ennustaneet”, sanoi leidi Tweed voimalliseen sävyyn. ”Opettajamme ovat malleja esimerkillisestä käytöksestä oppilaillemme, loistaen polkua demokratiaan ja vaurauteen totuuden ja tiedon valollaan…”

Jonathanin vieressä seisova nainen nappasi häntä mielenliikutuksesta hihasta. Hän kiljahti: ”Tyttäreni on toisen rivin kolmas oppilas oikealta. Hän kirjoittaa; hän sai kaikki nuo kohdat, olen varma siitä.”

”En ymmärrä”, kysyi Jonathan. ”Mitkä kohdat?”

”Hienoimmat koulut? Mahdotonta verrata ilman vaihtoehtoja. Leidi Tweed lähetti omat lapsensa yksityisesti maaseudulle opetukseen, mutta viranomaiset osoittivat meidän lapset lähimpään neuvoston kouluun. Malliopettajat? Hah! Oppilaat joutuvat istumaan hiljaa ja ottamaan vastaan käskyjä kaksitoista vuotta. Vastineeksi he saavat arvosanat ja paperitähtiä. Jos opettaja saisi palkan sijasta paperitähtiä, hän kutsuisi sitä orjuudeksi ja menisi lakkoon! ’Loistaen polkua demokratiaan’? Ei tosiaankaan! He harjoittavat luokissaan autokratiaa.”

Leidi Tweed kumarsi päätään nöyrästi, ”… olette saapuneet tähän merkkikohtaan elämässänne. Jokainen meistä oivaltaa, että olemme vain pieni ääni suuressa ihmiskunnan kuorossa. Tiedämme, että hurja kilpailu ja armoton, ahnainen taistelu huipulle on kestämätöntä nykypäivän maailmassa. Uhrautuminen on meille jaloin hyve. Uhrautuminen muiden tarpeisiin, suurien joukkojen, jotka ovat vähemmän onnekkaita…”

Nainen lähes parkaisi riemastuksesta. ”Katso kuinka nuo oppilaat kirjoittavat! Mikä ristiriitaisuuksien kultakimpale! ’Suuressa ihmiskunnan kuorossa’? ’Uhrautuminen’? Koulussa heitä aina opetettiin erinomaisuuteen, henkilökohtaiseen parhaaseensa. Ja Tweed itse ei ole mikään vätys. Hän on joukon äänekkäin, vaativin ja häikäilemättömin. Hän on onnistunut kynsimään tiensä johtajuuteen kaikilla mahdollisilla kuviteltavissa olevilla keinoilla. Nämä oppilaat tietävät, etteivät he päässeet tälle lavalle uhraamalla arvosanansa ympärillään olleille taitamattomille oppilaille.”

Jonathan ei vain pystynyt käsittämään tätä. ”Tarkoitat, että koulussa oppilaita käsketään henkilökohtaiseen erinomaisuuteen. Ja silti valmistujaisissa leidi Tweed käskee heitä uhraamaan itsensä muille?”

”Nyt ymmärrät”, vastasi nainen. ”Leidi Tweed saarnaa valmistuneille muuttuneesta maailmasta. Jokaiselle kykyjensä mukaan ja jokaiselle tarpeidensa mukaan. Se on heidän tulevaisuutensa.”

”Eivätkö he voisi pyrkiä johdonmukaisuuteen ja opettaa samoja asioita ennen ja jälkeen valmistumisen?” kysyi Jonathan.

”Viranomaiset ovat sen parissa”, sanoi nainen. ”Koulut toimivat vanhanaikaisen perinteen mukaan, joka myöntää korkeat arvosanat parhaasta suorituksesta. Ensi vuonna he suunnittelevat muuttavansa arvostelujärjestelmän päinvastaiseksi. He kaavailevat käyttävänsä kannustimia ja palkintoja valmistaakseen oppilaat uuteen todellisuuteen. Arvosanat tullaan myöntämään tarpeiden pohjalta saavutusten sijaan. Huonoimmat oppilaat saavat kympit ja parhaat oppilaat neloset. Heidän mukaansa huonoimmilla oppilailla on suurempi tarve saada hyviä arvosanoja kuin parhailla oppilailla.”

Päätään pyöritellen Jonathan toisti sanat varmistaakseen, että hän oli kuullut ne oikein: ”Huonoimmat oppilaat saavat kympit ja parhaat oppilaat neloset”.

”Juuri niin”, nainen nyökkäsi.

”Mutta mitä tapahtuu saavutuksille? Eivätkö kaikki yritä tulla enemmän tarvitseviksi ja vähemmän kyvykkäiksi?”

”Tweedin mukaan merkityksellistä on, että tästä tulee rohkea, humanitaarinen toimi. Parhaat oppilaat oppivat ihmisen uhrautumisen hyveen ja huonoimmat oppilaat ohjeistetaan vakuuttavuuden hyveeseen. Koulun viranomaisia on myös taivuteltu omaksumaan samat suunnitelmat opettajien ylennyksiin.”

”Kuinka opettajat pitivät siitä?” kysyi Jonathan.

”Jotkut pitivät ja jotkut vihasivat sitä. Tyttäreni mukaan parhaimmat opettajat uhkasivat erota, jos suunnitelma toteutetaan. Toisin kuin oppilailla, opettajilla on edelleen tuo valinnanmahdollisuuden ylellisyys – toistaiseksi.”