Kappale 27: Tarpeiden pohjalta

Mahtava trumpettifanfaari ja raikuva rumpujen jylinä hiljensivät yleisön. Showmies Phil nosti kätensä yleisöä kohden, ”Vanhemmat, te olette odottaneet riittävän kauan. Tässä on finaalimme. Lapsenne kahdentoista vuoden taival on päättymässä. On Valmistujaispelin aika!”

Urkumusiikki täytti suuren hallin ja yhtäkkiä sivuovet aukesivat käytävillä. Oppilaat marssivat niiden läpi valmistujaislakeissaan ja pitkissä tummissa kaavuissaan. Yleisö yltyi toiseen riehakkaaseen aplodien kierrokseen, joiden joukkoon sekoittui ajoittaisia kiljahduksia ja huudahduksia.

Jonathan kuiskasi vieressään seisovalle naiselle: ”Mikä on Valmistujaispeli?”

Hän käänsi puoliksi päätään Jonathanin suuntaan ja vastasi, ”Tämä on neuvostomme koulujen nuorten välinen kilpailu.” Hän keskeytti hetkeksi kuunnellakseen kuulutukset ja jatkoi sitten, pinnistellen tullakseen kuulluksi melun yli. ”Se on muodollisen koulutuksen huipentuma. Tähän saakka muodollisen opetuksen tarkoitus on ollut osoittaa kovan työn ja ahkeran suorittamisen tärkeyttä tiedon hankinnassa. Tänä iltana kunnioitamme huippuoppilaita heidän kilpailuhenkisestä menestyksestään ja erinomaisista suorituksistaan. Mutta paras palkinto, jota ei ole vielä myönnetty, on jäähyväispokaali, jonka Valmistujaispelin voittaja saa. ”

Vilkaistessaan lavalle Jonathan näki tutulta näyttävän paksun hahmon. ”Kuka tuolla tervehtii oppilaita heidän astuessaan esiin?”

”Miksi, se on leidi Bess Tweed. Etkö tunnista häntä sanomalehdistä? Hän on meidän kunnianarvoisa puhujamme. Hallitsijoiden neuvoston jäsenenä ja poliitikkojen kuningattarena hän on kunniavieras, kuten aina, ja hän rakastaa julkisuutta. Hänen ammattinsa on yhtä aikaa saaren kunnioitetuin ja vähiten arvostettu. Joten hän on täydellinen Valmistujaispeliin.”

”Kuinka peliä pelataan?” kysyi Jonathan.

”Se toimii näin”, sanoi nainen painautuen Jonathanin korvaa lähelle. ”Leidi Tweed pitää yhden tavanomaisista valmistelluista poliittisista puheistaan. Oppilaat kirjoittavat muistiin kaikki fraasit, jotka ovat suoraan ristiriidassa sen kanssa, mitä he ovat oppineet tai harjoitelleet koulussa. Eniten ristiriitaisuuksia löytänyt julistetaan maineikkaan jäähyväispalkinnon voittajaksi. Shhh, leidi Tweed aloitti. Kuuntele.”

”… siten olemme oppineet vapauden hyveistä”, mylvi leidi Tweed. ”Tiedämme kuinka vapaasta tahdosta ja henkilökohtaisesta vastuusta seuraa kypsyys ja kasvu. Näin se on ja tämä on pakottava tilanne hienolla yhteisöllämme. Ihmiset kautta historian ovat aina etsineet vapautta. Kuinka mainiota onkaan, että elämme vapaalla saarella…”

Nainen osoitti oppilaita leidi Tweedin takana lavalla. ”Näetkö kuinka he kirjoittavat raivoisasti. Voi, niin monta pistettä kerättäväksi!”

”Väittikö leidi Tweed sen vastaista, mitä oppilaille on koulussa opetettu?” kysyi Jonathan.

Nainen tirskui, ”Vapaa tahto? Roskaa. Koulu on pakollinen, lapset pakotetaan osallistumaan ja kaikki pakotetaan maksamaan siitä. Nyt hiljaa!”

”… ja onneksemme meillä on … hienoimmat kuviteltavissa olevat koulut, erityisesti kohdatessamme kovat ajat, joita parhaat ekonomistimme ovat ennustaneet”, sanoi leidi Tweed voimalliseen sävyyn. ”Opettajamme ovat malleja esimerkillisestä käytöksestä oppilaillemme, loistaen polkua demokratiaan ja vaurauteen totuuden ja tiedon valollaan…”

Jonathanin vieressä seisova nainen nappasi häntä mielenliikutuksesta hihasta. Hän kiljahti: ”Tyttäreni on toisen rivin kolmas oppilas oikealta. Hän kirjoittaa; hän sai kaikki nuo kohdat, olen varma siitä.”

”En ymmärrä”, kysyi Jonathan. ”Mitkä kohdat?”

”Hienoimmat koulut? Mahdotonta verrata ilman vaihtoehtoja. Leidi Tweed lähetti omat lapsensa yksityisesti maaseudulle opetukseen, mutta viranomaiset osoittivat meidän lapset lähimpään neuvoston kouluun. Malliopettajat? Hah! Oppilaat joutuvat istumaan hiljaa ja ottamaan vastaan käskyjä kaksitoista vuotta. Vastineeksi he saavat arvosanat ja paperitähtiä. Jos opettaja saisi palkan sijasta paperitähtiä, hän kutsuisi sitä orjuudeksi ja menisi lakkoon! ’Loistaen polkua demokratiaan’? Ei tosiaankaan! He harjoittavat luokissaan autokratiaa.”

Leidi Tweed kumarsi päätään nöyrästi, ”… olette saapuneet tähän merkkikohtaan elämässänne. Jokainen meistä oivaltaa, että olemme vain pieni ääni suuressa ihmiskunnan kuorossa. Tiedämme, että hurja kilpailu ja armoton, ahnainen taistelu huipulle on kestämätöntä nykypäivän maailmassa. Uhrautuminen on meille jaloin hyve. Uhrautuminen muiden tarpeisiin, suurien joukkojen, jotka ovat vähemmän onnekkaita…”

Nainen lähes parkaisi riemastuksesta. ”Katso kuinka nuo oppilaat kirjoittavat! Mikä ristiriitaisuuksien kultakimpale! ’Suuressa ihmiskunnan kuorossa’? ’Uhrautuminen’? Koulussa heitä aina opetettiin erinomaisuuteen, henkilökohtaiseen parhaaseensa. Ja Tweed itse ei ole mikään vätys. Hän on joukon äänekkäin, vaativin ja häikäilemättömin. Hän on onnistunut kynsimään tiensä johtajuuteen kaikilla mahdollisilla kuviteltavissa olevilla keinoilla. Nämä oppilaat tietävät, etteivät he päässeet tälle lavalle uhraamalla arvosanansa ympärillään olleille taitamattomille oppilaille.”

Jonathan ei vain pystynyt käsittämään tätä. ”Tarkoitat, että koulussa oppilaita käsketään henkilökohtaiseen erinomaisuuteen. Ja silti valmistujaisissa leidi Tweed käskee heitä uhraamaan itsensä muille?”

”Nyt ymmärrät”, vastasi nainen. ”Leidi Tweed saarnaa valmistuneille muuttuneesta maailmasta. Jokaiselle kykyjensä mukaan ja jokaiselle tarpeidensa mukaan. Se on heidän tulevaisuutensa.”

”Eivätkö he voisi pyrkiä johdonmukaisuuteen ja opettaa samoja asioita ennen ja jälkeen valmistumisen?” kysyi Jonathan.

”Viranomaiset ovat sen parissa”, sanoi nainen. ”Koulut toimivat vanhanaikaisen perinteen mukaan, joka myöntää korkeat arvosanat parhaasta suorituksesta. Ensi vuonna he suunnittelevat muuttavansa arvostelujärjestelmän päinvastaiseksi. He kaavailevat käyttävänsä kannustimia ja palkintoja valmistaakseen oppilaat uuteen todellisuuteen. Arvosanat tullaan myöntämään tarpeiden pohjalta saavutusten sijaan. Huonoimmat oppilaat saavat kympit ja parhaat oppilaat neloset. Heidän mukaansa huonoimmilla oppilailla on suurempi tarve saada hyviä arvosanoja kuin parhailla oppilailla.”

Päätään pyöritellen Jonathan toisti sanat varmistaakseen, että hän oli kuullut ne oikein: ”Huonoimmat oppilaat saavat kympit ja parhaat oppilaat neloset”.

”Juuri niin”, nainen nyökkäsi.

”Mutta mitä tapahtuu saavutuksille? Eivätkö kaikki yritä tulla enemmän tarvitseviksi ja vähemmän kyvykkäiksi?”

”Tweedin mukaan merkityksellistä on, että tästä tulee rohkea, humanitaarinen toimi. Parhaat oppilaat oppivat ihmisen uhrautumisen hyveen ja huonoimmat oppilaat ohjeistetaan vakuuttavuuden hyveeseen. Koulun viranomaisia on myös taivuteltu omaksumaan samat suunnitelmat opettajien ylennyksiin.”

”Kuinka opettajat pitivät siitä?” kysyi Jonathan.

”Jotkut pitivät ja jotkut vihasivat sitä. Tyttäreni mukaan parhaimmat opettajat uhkasivat erota, jos suunnitelma toteutetaan. Toisin kuin oppilailla, opettajilla on edelleen tuo valinnanmahdollisuuden ylellisyys – toistaiseksi.”


 

 

 

 

 
Jokaiselle kykyjensä mukaan; jokaiselle tarpeidensa mukaan.


Karl Marx


 

 

 

 


On aika hyväksyä, että julkinen koulutus toimii kuin suunnitelmatalous, byrokraattinen järjestelmä, jossa jokaisen rooli on määritetty etukäteen ja innovaatiolle ja tuottavuudelle on vain vähän kannustimia. Ei ole yllätys, ettei koulujärjestelmämme parane: Se muistuttaa enemmän kommunistista taloutta kuin omaa markkina-
talouttamme.
 

Albert Shanker, puheenjohtaja American Federation of Teachers

 

 

 

 

 

 

On outoa, että lähes kaikki yhä jättävät päätökset lasten koulutuksesta valtiolle perheiden sijaan.

Ken Schoolland Sheldon Richmanin teoksen Separating School and State kirja-arviossaan

 

 

 

 

 

 

 

 
Emme tarvitse koulutusta, emme tarvitse ajatusten hallintaa, opettaja jätä lapset rauhaan.

Pink Floyd


Ajatuksia keskustelulle

  • Muuttuisiko oppilaiden suoritukset, jos huonoista arvosanoista annettaisiin korkeat arvosanat ja päinvastoin?
  • Voiko talousjärjestelmä toimia näin?
  • Onko opettaja paras roolimalli oppilaille jäljiteltäväksi heidän kasvaessaan?
  • Tuleeko kaikki kansalaiset pakottaa maksamaan opettajien palkat?
  • Ovatko koulut ristiriidassa todellisen elämän kanssa?
  • Hyväksyisivätkö opettajat oppilaille tarjotut kannustimet?
  • Mitä tapahtuu kun kaikkein eniten tarvitseville annetaan eniten palkintoja?
  • Mitä eettisiä näkökohtia tämä kappale tuo esiin?

Kommentit

Miksi ihmisiä kutsutaan puhumaan valmistujaisjuhliin? Toisinaan nämä vieraat ovat erittäin menestyneitä yksilöitä, roolimalleja saavutuksista yrityselämässä, taiteissa, urheilussa tai tieteissä. Mutta usein poliitikkoja kutsutaan puhumaan juhliin. Tämä on outo valinta, koska julkisen mielipiteen mittaukset osoittavat säännöllisesti erittäin alhaista arvostusta rehellisyydestä ja suoraselkäisyydestä poliitikoille. Silti poliitikkojen ihaillaan myös paljon kuuluisuuden asemastaan ja heidän kyvystään tarjota verorahoja  tai poliittisia suosionosoituksia koulutusinstituutioille.

Poliitikot ovat malleja ristiriidoille, koska heidän sanansa ovat kovin usein ristiriidassa heidän toimiensa tai heidän edustamansa järjestelmän kanssa. Poliitikot sanovat valmistavansa nuoria demokratiaan, vaikka tämä on jyrkässä ristiriidassa luokkahuoneen auktoritaarisen ympäristön kanssa. He sanovat opetuksen valmistavan nuoria elämään yhteiskunnassa, joka on omistautunut vapaudelle ja itsenäiselle ajattelulle. Kuitenkin rahoitus ja osallistuminen ovat molemmat pakollisia. Poliitikot rehvastelevat heidän omistautumisellaan laatuopetukseen, vaikka ei ole mitään tapaa tietää tai saavuttaa laatua ilman vertailukohtia ja valinnan vapautta. Nuoria moititaan motivaation puutteesta, mutta ”arvosanat ja paperitähdet” eivät anna paljon syitä motivaatiolle. Merkitykselliset kannustimet puuttuvat yksi-koko-sopii-kaikille valtion koulumonopolissa. Arvosanat ja paperitähdet eivät riittäisi motivoimaan opettajia ja poliitikkoja menemään töihin joka päivä.

On vaarallista olla vain yksi koulutuksen lähde – jossa valtion on isäntä ja vanhempia ja oppilaita kohdellaan palvelijoina. Koulutuspalveluiden kuluttajille tulee sallia valinnanvapaus koulutuksessa. Jos suvaitsevaisuus on erilaisuuden hyväksymistä, silloin valikoiman suvaitsevaisuus on tärkeätä opetuksessa.

Vapaaehtoisessa koulutusjärjestelmässä ihmiset maksavat ainoastaan kouluista, opettajista ja kirjoista, jotka tarjoavat lisäarvoa. Koulujen väliset kilpailulliset kannustimet varmistaisivat, että valikoimaa opetuksessa tarjottaisiin kilpailukykyisillä hinnoilla yhdessä parhaan asiakaspalvelun ja innovaation kanssa. Tämä loisi perustan oppimiselle, joka soveltuisi hyvin oppijan tarpeisiin.

Millainen elämä odottaa nuoria, kun he valmistuvat koulusta? Poliittinen järjestelmä voimakeinoin verottaa tuottavien ihmisten ansiot antaakseen vaurautta tuottamattomille ihmisille. Tämä on Marxin sanonnan mukaista: ”Jokaiselta kykynsä mukaan; jokaiselle tarpeen mukaan.”

Oppimisen ei tarvitse olla kallista ollakseen tehokasta. Kuitenkin ilman valinnanmahdollisuuksia ja valtion jatkuvassa indoktrinaatiossa kaikki oppilaat, myös köyhät, häviävät.

Huomioita

Nämä koulutusjärjestelmää koskevat kappaleet ovat säännöllisesti olleet oppilaiden suosikkeja!

Viitteitä

Yksi parhaista kirjoista koulutuksen historiasta Yhdysvalloissa on Sheldon Richmanin Separing School and State. Se paljastaa tuntemattoman motiivin pakollisten valtion koulujen omaksumisessa.

Klassisessa romaanissa Atlas Shrugged Ayn Rand kertoo tarinan Twentieth Century Motor Companysta ja mitä tapahtuu, kun se pyrkii soveltamaan periaatetta, ”Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan”, maksuissaan työläisille. Randin objektivismin filosofia vakuuttaa, että jokaisella yksilöllä on oikeus toteuttaa omia unelmiaan. Tämä henkilökohtaisen intressin harjoittaminen parantaa kaikkien elämää markkinoilla.

Mary Ruwart osoittaa kuinka köyhiä voidaan kouluttaa kirjassaan Healing Our World in an Age of Aggression.

Nobelin palkintoehdokkaat Leon Louw ja Frances Kendall esittävät ajatuksen kuponkijärjestelmästä koulutuksessa teoksessa South Africa – The Solution.

Doug Thorburnin kirja Drunks, Drugs & Debits: How to Recognize Addicts and Avoid Financial Abuse käsittelee henkilökohtaista vastuuta. Se paljastaa hulluuden uhrata vastuullinen henkilökohtainen käyttäytyminen vastuuttomalle henkilökohtaiselle käyttäytymiselle.

Ken Schoollandin Shogun’s Ghost: The Dark Side of Japanese Education keskittyy koulutukseen samoin kuin hänen artikkelinsa: http://www.jonathangullible.com/
should-we-shogunize-schools.

Koulutuksesta ja lapsiin kohdistuvasta politiikasta: http://www.cato.org/research/#domestic-issues.