Varjot olivat pidentyneet myöhäiseksi iltapäiväksi. Jonathan ja hänen kaksi tuttavaansa Mary Jane ja Doobie ilmestyivät kujalle. Jossain kohtaa kadulla Mices liittyi joukkoon heidän kävellessään ruohoiseen puistoon. Ihmiset tulivat puistoon kaikilta suunnilta, jotkut jalkaisin ja toiset polvillaan, ja kerääntyivät kumpareelle keskelle puistoa.
”Hyvä”, sanoi Mary Jane, ”olemme ajoissa. Pian tämä paikka täyttyy seuraajista, jotka tulevat kuulemaan Suuren Kysyjän totuutta. Kaikki kysymyksiisi vastataan”. He istuutuivat ruohomättäälle. Doobie ruuan ja viskin vallassa vaipui pikaisesti ja nukahti. Mary Jane hiljeni. Perheet asettuivat puiden katveeseen ja kaikki odottivat jännittyneenä.
Jonathan kuuli miehen takanaan sanovan, ”Mahtavaa! En odottanut Suurta Kysyjää tänään”.
Hän kumppaninsa vastasi, ”Kukaan ei odota Suurta Kysyjää, jonka todisteiden pääelementit ovat…”
Sillä hetkellä pitkä, luiseva hahmo täysin mustiin pukeutuneena harppoi pikaisesti keskelle kokoontumista. Hänen silmänsä kävivät läpi hitaasti häntä tuijottavien kasvoja. Väkijoukon mumina taukosi ja kaikki hiljenivät.
Miehen kova ääni vaikutti nousevat maasta ja tunkeutuvan Jonathanin koko kehoon. ”Rauha on sotaa! Viisaus on tietämättömyyttä! Vapaus on orjuutta!”
Jonathan vilkaisi ympärilleen kunnioituksen vallassa olevaa hiljaista joukkoa. Suuri Kysyjä oli lumonnut yleisönsä. Mutta nuori Jonathan möläytti, ”Miksi sanot vapauden olevan orjuutta?”
Tyrmistyneenä Jonathanin julkeudesta Mary Jane torui häntä kuiskaamalla, ”Sanoin kaikkien kysymyksiesi saavan vastaukset – en sanonut, että voisit kysyä häneltä kysymyksiä.”
Suuri Kysyjä kiinnitti läpitunkevan katseensa nuoreen tutkijaansa. Aikaisemmin kellään ei ollut otsaa kyseenalaistaa häntä. Ainoa ääni puistossa oli hento tuulenvire lehdillä. Sitten Suuri Kysyjä ärähti, puoliksi Jonathanille, puoliksi yleisölle, ”Vapaus on suurin kaikista taakoista, jota ihmiskunta voi kantaa.” Mylvien äänensä kyllyydestä mies nosti kätensä ja risti ranteensa korkealla päänsä yläpuolelle, ”Vapaus on raskain kahleista!”
”Miksi?” tivasi Jonathan, kokien lopulta ulkopuolisen rohkeuden, jota ei paljon huoleta, mitä muut saattavat hänestä ajatella.
Suuri Kysyjä siirtyi suoraan Jonathanin eteen ja puhui vakavasti, ”Vapaus on valtava taakka miesten ja naisten harteilla, koska se vaatii mielen ja tahdon voimaa.” Tuskan ja kauhun karjaisulla Suuri Kysyjä varoitti, ”Vapaa tahto saattaisi teidät täyteen vastuuseen omista teoistanne!” Väkijoukko vapisi hänen sanoistaan; jotkut hakkasivat pelosta käsiään korviensa päällä.
”Mitä tarkoita ’vastuussa’?” kysyi Jonathan järkkymättömällä äänellä.
Kysyjä peräytyi askeleen ja hänen kasvonsa pehmenivät lempeään ilmaisuun. Hän kurotti poimiakseen jalkansa vieressä kasvaneen verson. ”Rakkaat siskoni ja veljeni, ette saata käsittää vaaroja, joista puhun. Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa tämän pienen kasvin elämää.” Hänen äänensä pehmeni ja hyväili yleisöä.
Jokainen, Jonathania lukuun ottamatta, sulki tiukasti silmänsä ja keskittyi. Hypnoottisesti Suuri Kysyjä alkoi kuvailla kokoontujille näkymää. ”Tämä pieni kasvi on vain heiveröinen pala pensaikkoa, multaan juurtuneena ja maahan kiinnittyneenä. Se ei ole vastuussa teoistaan. Kaikki sen toimet ovat ennalta määritettyjä. Ah, pensaikon autuutta.”
”Rakkaat, kuvitelkaa nyt eläintä. Suloinen, pieni hiiri vilisee kasvien joukossa ruokaa etsimässä. Tämä karvainen olento ei ole vastuussa teoistaan. Kaikki mitä hiiri tekee on luonnon ennalta määräämää. Ah, luonto. Onnellinen eläin! Kumpikaan, kasvi tai eläin, eivät kärsi mistään tahdon taakasta, koska kumpikaan ei kohtaa vaihtoehtoja. Ne eivät voi koskaan olla väärässä!”
Muutama yleisössä mumisi, ”Kyllä Suuri Kysyjä, kyllä, kyllä, niin se on”.
Äkkiä tämä karismaattinen johtaja suoristui pitemmäksi ja jatkoi, ”Avatkaa silmänne ja katsokaa ympärillenne! Ihminen, joka antautuu arvoille ja valinnoille, voi olla väärässä, kerron teille! Väärät arvot ja valinnat voivat vahingoittaa teitä ja muita! Jopa tieto valinnoista tulee aiheuttamaan kärsimystä. Tämä kärsimys on vastuuta.”
Ihmiset vapisivat ja painautuivat lähemmäksi toisiaan. Jonathanin vieressä istuva poika huusi yllättäen, ”Voi mestari. Kuinka voimme välttää tämän kohtalon?”
”Kerro meille kuinka pääsemme eroon tästä hirvittävästä taakasta”, aneli toinen.
”Se ei tule olemaan helppoa, mutta yhdessä voimme valloittaa tämän hirveän uhan.” Sitten hän puhui niin pehmeällä äänellä, että Jonathanin täytyi nojata eteenpäin kuullakseen hänen sanansa. ”Luottakaa minuun. Teen päätökset puolestanne. Silloin vapaudutte kaikesta syyllisyydestä ja vastuusta, jota vapaus tuo. Päätöksentekijänä otan kaiken kärsimyksen itselleni.”
Sitten Kysyjä nosti kätensä korkealla ja huusi. ”Nyt jokainen teistä, lähtekää liikkeelle. Haravoikaa kadut ja kujat, koputtakaa jokaiselle ovelle. Hankkikaa äänestäjät, kuten olen teitä opastanut! Voittoni on lähellä, päätöksentekijänne hallitsijoiden neuvostossa!” Ja yleisö ylisti hyväksyntäänsä, nousi yhdessä ja hajaantui kaikkiin suuntiin. He työnsivät ja tönivät innoissaan ollakseen ensimmäisenä kaduilla.
Ainoastaan Jonathan ja Suuri Kysyjä jäivät jäljelle – ja Doobie ruoholle lempeästi kuorsaamaan. Jonathan istui epäuskoisena. Hän katseli ryhmän hullua syöksymistä, sitten hän vilkaisi mustiin pukeutuneen miehen kasvoja. Kysyjä katsoi Jonathanista ohi ikään kuin kaukaista näkyä tuijottaen. Jonathan rikkoi aavemaisen hiljaisuuden vielä yhdellä kysymyksellä: ”Mitä ansiota on antaa kaikki päätökset sinulle?”
”Ei mitään”, vastasi Kysyjä väheksyvällä virneellä. ”Hyveellisyyttä voi esiintyä ainoastaan, jos on valinnanvapaus. Laumani suosii tyyneyttä hyveellisyyden sijaan. Entäs sinä pienokainen liian monine kysymyksinesi, mitä sinä suosit? Anna minun päättä myös sinun puolestasi. Silloin kysymyksilläsi ei ole merkitystä.”
Jonathan käveli sanattomana pois tyhjästä puistosta. Suuren Kysyjän nauru kaikui hänen takaansa.
|
Kun heidän eniten kaipaamansa vapaus oli vapautta vastuusta, ateenalaiset lakkasivat olemasta vapaita.
Fyodor Dostojevskin suurinkvisiittori Karamazovin veljeksissä
|
Ajatuksia keskustelulle
|