Kappale 4: Ruokapoliisi

Polut yhtyivät leveämmäksi maaseudun soratieksi. Viidakon sijaan Jonathan ohitti laitumia, viljapeltoja ja täyteläisiä hedelmätarhoja. Kaiken kypsymässä olevan ruuan näkeminen muistutti Jonathania, kuinka vähän hän oli syönyt lounaaksi. Hän kääntyi viehättävää valkoista maalaistaloa kohden ja toivoi saavansa tietää sijaintinsa, ja ehkä toisen aterian.

Talon kuistilta hän löysi nuoren naisen ja pienen pojan itkemässä toisiaan vasten painautuneina.

”Anteeksi”, Jonathan sanoi vaivautuneena. ”Mikä hätänä?”

Nainen katsoi ylös silmät kyyneleistä kosteina. ”Minun mieheni, voi, minun mieheni!” hän voihkaisi. ”Tiesin, että jonain päivänä näin tulisi käymään. ”Ruokapoliisi on pidättänyt hänet”, hän nyyhkytti.

”Olen hyvin pahoillani. Sanoitko ’ruokapoliisi’?” Jonathan kysyi. Hän taputti pienen pojan päätä myötätuntoisesti. ”Miksi he pidättivät hänet?”

Nainen puri hampaitaan yhteen yrittäen olla itkemättä. Halveksuvasti hän sanoi: ”Hänen rikoksenaan oli kasvattaa liikaa ruokaa!”

Jonathan oli tyrmistynyt. Tämä saari oli todella omituinen paikka! ”On rikos kasvattaa liikaa ruokaa?”

Nainen jatkoi: ”Viime vuonna ruokapoliisi antoi hänelle määräyksen, kuinka paljon ruokaa hän saisi tuottaa ja myydä maalaisväestölle. He kertoivat, että hinnat laskisivat liiasta ruuasta ja se vahingoittaisi muita viljelijöitä.” Hän puri hiukan huultaan ja tokaisi sitten: ”Mieheni oli parempi maanviljelijä kuin kaikki muut yhteensä!”

Jonathan kuuli takaa pistävää naurun remakkaa. Raskasrakenteinen mies patsasteli polulta ylväästi taloa kohden. ”Hah!” hän virnuili: ”Minusta paras viljelijä on se, joka saa maatilan. Eikö niin?” Mahtipontisella käden liikkeelle mies tuijotti naista ja hänen poikaansa komentaen: ”Pakatkaan tavaranne ja lähtekää pois täältä! Hallitsijoiden neuvosto on myöntänyt tämän maan minulle.”

Mies nappasi portailla lojuvan leikkikoiran ja tyrkkäsi sen Jonathan käsiin. ”Hän tarvitsee varmasti apuasi, poju. Liikettä kinttuun, tämä on nyt minun paikkani.”

Nainen nousi seisomaan silmät vihasta kiiluen: ”Mieheni oli parempi viljelijä kuin sinä pystyt koskaan olemaan.”

”Se on kyseenalaista”, mies myhäili epäkohteliaasti. ”Toki hän oli oikea viherpeukalo. Hän oli myös oikea nero oivaltamaan mitä kasvattaa ja kuinka miellyttää asiakkaitaan. Melkoinen mies! Mutta hän unohti erään asian – hallitsijoiden neuvosto asettaa hinnat ja viljat. Ja ruokapoliisi toimeenpanee hallitsijoiden säännöt.”

”Senkin loinen!” nainen huusi. ”Viljelymenetelmäsi ovat kelvottomia! Tuhlaat hyvää lantaa ja siemeniä kaikessa mitä kasvatat ja kukaan ei halua ostaa tuotoksiasi. Istutat tulviville alueille tai auringon polttamalle savelle ja koskaan ei ole mitään väliä, jos menetät kaiken. Laitat vain hallitsijoiden neuvoston maksamaan moskasta. He ovat jopa maksaneet sinulle koko satosi tuhoamisesta.”

Jonathanin otsa rypistyi, ”Ei ole olemassa mitään etua olla hyvä maanviljelijä?”

”Hyvänä maanviljelijänä olemisesta on vain haitta”, nainen vastasi kasvojensa muuttuessa punaisiksi. ”Toisin kuin tämä rupikonna, aviomieheni kieltäytyi liehittelemästä hallitsijoita ja yritti tuottaa rehellistä satoa ja todellista myyntiä.”

Mies ajoi naisen ja hänen poikansa pois kuistilta ja murahti: ”Riittää! Hän kieltäytyi noudattamasta vuosikiintiöitä. Kukaan ei leiki ruokapoliisin kanssa ilman seurauksia. Nyt, poistukaa minun maaltani!”

Jonathan auttoi naista kantamaan omaisuutensa. Nainen ja hänen poikansa kulkivat hitaasti pois entisestä kodistaan. Tien kaarteessa he kääntyivät vielä kerran katsomaan viehättävää taloa ja latoa. ”Mitä sinulle nyt tapahtuu?” Jonathan kysyi.

Nainen huokasi, ”Minulla ei ole varaa maksaa korkeita hintoja ruuasta. Onneksi meillä on sukulaisia ja ystäviä, joihin voimme luottaa. Muussa tapauksessa voisin anella hallitsijoiden neuvostoa huolehtimaan Davysta ja minusta. He pitäisivät siitä.” hän valitti. Nainen otti pientä poikaa kädestä ja nosti olalleen suuren mytyn: ”Mennään Davy.”

Jonathanin kosketti vatsaansa – nyt hän tunsi itsensä sairaammaksi kuin nälkäiseksi.


 

 

Tuotteet ja tuotanto kuuluvat tuottajille. On epäoikeudenmukaista orjuuttaa tuottajia ryöstämällä sen, jonka he ovat työllään tuottaneet.

Alan Burris, A Liberty Primer

Vuonna 1982 Amerikan veronmaksajat kuluttivat 2,3 miljardia dollaria ostaakseen  Amerikan maitotuottajilta lähes kaiken maitojauheen, kaiken juuston ja kaiken voin.

Johann Neuman, 1983

Ja elämäsi ja vapautesi tuotosten menettäminen on sen osan menettämistä menneisyydestäsi, jona sait ne aikaan.

Ote Jonathan Gulliblen perusperiaatteista

 


”Mitä pidät ongelmana viljelyksessä?”

”No, minun aikanani”, viljelijä kertoo, ”kun puhuimme siitä mitä 25 hehtaarilla pystyisi kasvattamaan, tarkoitimme satolajeja – emme valtion tukia.

 

Ajatuksia keskustelulle

  • Miksi joillekin viljelijöille maksetaan siitä, etteivät he kasvata viljaa?
  • Mitä se aiheuttaa kuluttajien hinnoille ja ruuan saatavuudelle?
  • Kuinka se vaikuttaa köyhiin ihmisiin?
  • Millaista riippuvuutta aiheutuu?
  • Kuinka valtio hyötyy?
  • Onko tällaisesta käyttäytymisestä olemassa oikeita esimerkkejä?
  • Miksi meillä on tuontitulleja ruualle?
  • Mitä eettisiä näkökohtia voimankäyttöön sisältyy?

Kommentit

Monissa maissa tehokkaita viljelijöitä, jotka kasvattavat runsaasti ruokaa tai myyvät ruokaa liian halvoilla hinnoilla, voidaan rangaista sakoilla tai vankeudella. Tämä valtion sekaantuminen talouteen on yksilön oikeuksien rikkomus ja käytännöllisenä ja humaanina asiana se on kuluttajille haitallista.

Syy joidenkin ihmisten köyhyyteen ei ole siinä, että jotkut viljelijät tuottavat liian paljon. Korkeampi tuotanto alentaa hintoja ja hyödyttää kaikkia, myös köyhiä. Ihmisistä tulee köyhempiä, koska tehokkaampia viljelijöitä estetään tuottamasta. Tällaiset interventiot toteutetaan valtion hallintoelimien, tariffien ja tukien avulla. Jopa tehokkaat viljelijät menettävät kannustimet tuotantoon. Tukien määräämisen jälkeen niillä on tapana jäädä pysyviksi. Niiden poistaminen vaatisi harvinaista rohkeutta poliitikoilta.

Valtion väliintulojen puuttuessa kuluttajakysyntä kontrolloi mitä ja kuinka paljon tuotetaan hinnoilla, joita ihmiset ovat valmiit maksamaan.

Taustaa

The Economist aikakausilehti raportoi aikanaan, että Yhdysvalloissa viljelijöille maksettiin, jotta he ottaisivat pois tuotannosta jopa kolmanneksen viljeltävän maan kokonaismäärästä. Tämä oli noin 26 miljoonaa hehtaaria, noin Iso-Britannian suuruinen maa-ala.

Vieläkin Yhdysvaltain maanviljelijöille maksetaan satojen tuhoamisesta muun muassa sokerijuuren, luumujen ja puolukoiden osalta. Omituisesti tätä tietoa ei edes piilotella. Sanomalehdet julkaisevat etusivuillaan uutisia hurrikaanien tai raekuurojen vahingoista, mutta ne raportoivat sisäsivuilla paljon suuremmista valtion viranomaisten satojen tuhoamisista. Useimmat ihmiset hyväksyvät tämän, koska he olettavat valtioidensa toimivan hyvissä pyrkimyksissä kansalaisten etujen mukaisesti. Japanilla ja Euroopalla on pahimmat toimintaperiaatteet, jotka varmistavat ettei halpa ulkomaantuonti aiheuta heidän omien maataloustuotteiden alihintaista myyntiä. Kaikki tämä tapahtuu kuluttajien haitaksi.

Viitteitä

The Machinery of Freedom – David (“Davy”) Friedman, Economics in One Lesson – Henry Hazlitt ja  A Liberty Primer – Alan Burris ovat kaikki hyödyllisiä viitteitä.

Monet kirjat ja artikkelit kertovat kamalista maatalouspolitiikoista; merkittävänä James Bovardin The Farm Fiasco – järkyttävä analyysi maatalouspolitiikan tuhlauksesta, petoksista ja korruptiosta.

Mary Ruwart kirjan Healing Our World kappale “Destroying the Environment” käsittelee tukien laajoja vaikutuksia luonnonvaraisille eläimille, vesistölle ja viljelytavoille.