Jonathan, Mices kumppaninaan, jatkoi matkaa. Rakennukset suurenivat ja kadut täyttyivät ihmisistä. Jalkakäytävät tekivät kävelemisestä helpompaa, jopa polvillaan käveleville. Kulkiessaan suuren tiilitalon ohi hän kuuli yläpuoleltaan koneen ulvontaa. Nopeatempoinen nakutus kuulosti painokoneelta. ”Ehkä se on kaupungin sanomalehti”, Jonathan ajatteli ääneen, ikään kuin vastausta kissalta odottaen. ”Hieno juttu! Silloin voin lukea kaiken saaresta.”

Pikaisesti hän kääntyi kulman ympäri etsien sisäänkäyntiä ja törmäsi katukiveyksellä hienosti pukeutuneeseen käsikädessä kulkevaan pariskuntaan. ”Anteeksi”, Jonathan ilmaisi, ”täälläkö kaupungin lehteä painetaan?”

Rouva hymyili ja herrasmies korjasi Jonathania. ”Luulenpa, että olet erehtynyt, nuori mies. Tämä on virallinen rahan luomisen virasto, ei sanomalehti.”

”Vai niin”, Jonathan sanoi pettyneenä. ”Toivoin löytäväni jonkin merkittävän painon.”

”Piristyhän”, mies sanoi. ”Ei ole olemassa merkitykseltään suurempaa painoa kuin tämä virasto. Eikö näin olekin, rakkaani?” Mies taputti naisen hansikaskättä.

”Pitää paikkansa”, nainen sanoi tirskuen. ”Virasto saa aikaan paljon onnellisuutta painamallaan rahalla.”

”Sehän kuulostaa upealta!” Jonathan sanoi innoissaan. ”Raha tekisi minut nyt varmasti onnelliseksi. Jos voisin painaa hiukan rahaa, niin…”

”Voi ei!” mies sanoi paheksuvasti. Hän heilutti sormeaan Jonathan kasvojen edessä. ”Se ei tule kysymykseen.”

”Luonnollisesti”, nainen sanoi myötäillen. ”Rahan painajia, joita hallitsijoiden neuvosto ei ole valtuuttanut, kutsutaan ’väärentäjiksi’ ja heidät heitetään telkien taakse. Emme suvaitse konnia.”

Mies nyökkäili ponnekkaasti. ”Kun väärentäjät painavat väärää rahaansa ja kuluttavat sitä, rahaa on liikaa kierrossa. Hinnat nousevat – palkoista, säästöistä ja eläkkeistä tulee arvottomia. Se on puhdasta varkautta!”

Jonathan rypisti kulmiaan. Mitä hän ei ollut ymmärtänyt? ”Luulin, että sanoitte suuren määrän rahaa painamisen tekevän ihmiset onnellisiksi.”

”Kyllä, se pitää paikkansa”, nainen vastasi. ”Sillä oletuksella…”

”…että se on virallisesti painettua”, mies keskeytti ennen kuin hän pystyi lopettamaan. Pariskunta tunsi toisensa niin hyvin, että he saattoivat loppuun toistensa lauseet. Mies vetäisi takkinsa taskusta suuren nahkalompakon ja otti esiin paperinpalan Jonathanille esitelläkseen. Osoittaen hallitsijoiden neuvoston virallista leimaa hän huomautti, ”Katso, tässä. Siinä sanotaan ’laillinen maksuväline’ ja se tekee tästä virallista rahaa.”

”Virallisen rahan painamista kutsutaan ’rahapolitiikaksi’”, nainen jatkoi aivan kuin hän olisi lainannut koulussa opetetusta tekstistä. ”Rahapolitiikka on osa kokonaissuunnitelmaa.”

Laittaen lompakkonsa pois mies lisäsi: ”Jos se on virallista, silloin ne, jotka laskevat tätä ’laillista maksuvälinettä’ liikkeelle, eivät ole varkaita.”

”Eivät tosiaankaan!” nainen kommentoi. ”Hallitsijoiden neuvosto kuluttaa tätä laillista maksuvälinettä meidän puolestamme.”

”Kyllä, ja he ovat erittäin anteliaita”, mies vastasi silmäniskulla. ”He käyttävät virallista rahaa heidän uskollisiin alamaisiinsa, erityisesti niihin, jotka auttavat heitä tulemaan valituiksi.”

”Vielä yksi kysymys, ellette pahastu”, Jonathan jatkoi. ”Sanoitte, että kun väärennettyä rahaa on kaikkialla, hinnat nousevat ja palkoista, säästöistä ja eläkkeistä tulee arvottomia. Eikö näin tapahdu myös tämän laillisen maksuvälineen kanssa?”

Pariskunta katsoi toisiaan riemuisasti. Herrasmies vastasi, ”No, hinnat kyllä nousevat, mutta olemme tyytyväisiä, kun hallitsijoilla on enemmän rahaa meihin kulutettavaksi. On niin paljon työllistettyjen, työttömien, poikkeuksellisten, poikkeuksettomien, nuorien, ei-nuorien, köyhien ja ei-köyhien tarpeita.”

Nainen lisäsi: ”Hallitsijat tutkivat pikkutarkasti hintaongelmiemme syitä. Pääsyyllisiksi he ovat löytäneet huonon onnen ja huonon sään. Luonnonoikut aiheuttavat nousevat hinnat ja laskevan elintason – erityisesti metsämaillamme ja maatiloillamme.”

”Nimenomaan!” huudahti hänen seuralaisensa. ”Saartamme ympäröivät katastrofit, jotka tuhoavat talouttamme korkeilla hinnoilla. Puun ja ruuan korkeat hinnat tulevat jonain päivänä koitumaan varmasti tuhoksemme.”

”Ja halvat hinnat”, nainen huudahti. ”Ulkopuoliset verisellä kilpailullaan yrittävät aina myydä meille kynttilöitä ja takkeja turmiollisen alhaisilla hinnoilla. Viisas hallitsijoiden neuvostomme kohtelee ankarasti myös näitä hirviöitä!” Kääntyen seuralaisensa puoleen nainen kiskaisi kärsimättömästi häntä hihasta.

” Olet oikeassa”, mies sanoi hänelle. ”Toivottavasti ymmärrät, nuori mies. Meillä on tapaaminen investointipankkiirimme kanssa. Meidän täytyy päästä mukaan maa-alueiden ja arvometallien noususuhdanteeseen. Mennään, kultaseni.” Herrasmies nosti hattuaan, rouva kumarsi kohteliaasti ja molemmat toivottivat Jonathanille hyväntuuliset jäähyväiset.