Palatessaan karnevaaliteltalle Jonathan oli jo ansainnut yli 50 kaynsiä. Nainen oli mielissään löytäessään jonkun, joka otti työnteon niin vakavissaan, ja pyysi häntä tulemaan takaisin seuraavana iltana. Jonathan lupasi palata pystyessään ja lähti karnevaalista etsimään yösijaa. Hänellä ei ollut ajatustakaan mitä tekisi, joten hän vain vaelteli päämäärättömästi kaupungin katuja. Pysähtyessään katuvalon heikkoon kajoon lähistöllä lyhyt vanhempi mies yöpaidassaan asteli ulos talonsa etuterassille. Hän siristeli ja vilkuili katua reunustavan talorivin katonharjoja.

Uteliaana Jonathan kysäisi, ”Mitä katselet?”

”Tuon talon kattoa”, mies kuiskasi osoittaen pimeään. ”Näetkö tuon lihavan kaverin punaisiin, valkoisiin ja sinisiin pukeutuneena?” Hänen saaliinsa kasvaa jokaisessa talossa vierailunsa myötä.”

Jonathan katsoi miehen osoittamaan suuntaan. Epämääräinen varjomainen hahmo kapusi yhden talon harjan ylitse. ”Miksi, kyllä, näen hänet! Miksi et soita hälytystä ja varoita tuolla asuvia ihmisiä?”

”Voi, en koskaan tee niin”, puistatteli mies. ”Setä-Samtalla on häijy luonne ja hän käsittelee julmasti jokaista, joka sattuu hänen tielleen.”

”Tunnet hänet?” Jonathan vastusteli. ”Mutta…”

”Shhhh! Ei niin lujaa”, sanoi vanha mies pitäen sormea huulillaan. ”Setä-Samta tekee ylimääräisiä vierailuja niiden luo, jotka pitävät liikaa meteliä. Useimmat teeskentelevät nukkuvansa tänä kauheana yönä – vaikkakin on mahdotonta olla piittaamatta tuollaisesta yksityisyyden loukkauksesta.”

Yrittäen puhua pehmeästi Jonathan kurottautui lähemmäs miehen korvaa. ”En ymmärrä. Miksi kaikki sulkevat silmänsä, kun heidät ryöstetään?”

”Ihmiset ovat hiljaa tänä huhtikuun erityisenä yönä”, vanha mies selitti. ”Muutoin se saattaa pilata heidän jouluaaton jännityksensä, kun Setä-Samta palaa jakamaan joka taloon joitain leluja ja helyjä.”

”Oho”, sanoi Jonathan helpottuneen näköisenä. ”Setä-Samta antaa siis kaiken takaisin?”

”Tuskin! Mutta ihmiset kuvittelevat, että hän antaa. Yritän pysyä hereillä pysyäkseni kärryillä mitä hän ottaa ja mitä hän palauttaa. Tämä on tavallaan minun harrastukseni. Laskujeni mukaan Setä-Samta pitää pääosan itsellään ja muutamilla suositulla kotitalouksilla ympäri kaupunkia. Mutta”, vanha mies sanoi takoen turhautuneena kämmentään kaiteeseen”, Setä-Samta on tarkkana antaakseen jokaiselle jotain pitääkseen heidät tyytyväisenä. Se pitää kaikki unessa seuraavaan huhtikuuhun saakka, jolloin hän tulee takaisin ja ottaa haluamansa.”

”En ymmärrä”, Jonathan sanoi. ”Mikseivät ihmiset pysy hereillä ja raportoi varkaudesta ja pidä omaisuuttaan? Silloin he voisivat ostaa mitä helyjä haluavatkaan ja antaa niitä kelle haluavat.”

Vanha mies myhäili ja pyöritti päätään Jonathanin naiiviudelle. ”Setä-Samta on oikeasti jokaisen lapsuuden fantasia. Aikuiset ovat aina opettaneet lapsilleen, että Setä-Samtan lelut ja helyt, Unelmakoneen ilmaisten lounaiden tapaan, tipahtavat taianomaisesti taivaalta maksamatta kellekään yhtään mitään.”

Nähtyään Jonathanin uupuneen ulkoasun vanha mies sanoi, ”Näyttäisi, että sinulla on ollut rankka päivä, nuori kaveri.”

”Olen etsimässä yösijaa”, Jonathan sanoi ujosti.

”Näytät mukavalta kaverilta”, mies sanoi, ”Miksi et yöpyisi meidän luona. Rose ja minä pidämme seurasta.”

Jonathan otti vastaan vanhan miehen tarjouksen. Sisällä Jonathan tapasi Rosen, vanhan miehen pullean vaimon. Nainen tarjosi hänelle iloisesti kupin kaakaota ja lautasellisen vastapaistettuja keksejä. Viimeisen murusen hävittyä Jonathan levittäytyi divaanille, jonka pariskunta oli valmistellut hänelle vilttien ja peiton kera. Vanha mies sytytti pitkän piipun ja nojasi taaksepäin keinutuolinsa tyynyihin.

Koti ei ollut iso tai vauraasti kalustettu, ja ei missään nimessä uusi. Mutta väsyneelle nuorelle muukalaiselle, se oli täydellinen turvapaikka. Pieni tuli takassa lämmitti ja valaisi puupaneelista huonetta. Takanreunuksen yllä roikkui kaksi taulua, toisessa oli perhepotretti ja toinen esitti sukupuuta. Koruttomalla paljaalla lattialla oli hyvin kulunut ovaali matto. Asettuessaan paikalleen Jonathan kysyi: ”Kuinka tämä huhtikuun perinne alkoi?”

”Meillä oli aikaisemmin ’jouluksi’ kutsuttu loma, upea aika vuodesta. Se oli uskonnollinen juhla, jota leimasi lahjojen antaminen ja ilonpito. Jokainen nautti siitä niin paljon, että hallitsijoiden neuvosto päätti, että se oli liian tärkeä jätettäväksi hillittömäksi spontaanisuudeksi ja kaoottiseksi juhlinnaksi. He ottivat sen haltuunsa, jotta se voitaisiin toteuttaa ’oikein’.” Hänen sarkastinen äänensävynsä paljasti paheksunnan. ”Aluksi sopimattomat uskonnolliset symbolit saivat mennä. Hallitsijat muuttivat viralliseksi juhlan nimeksi ’Xmas’. Ja suosittu myyttinen lahjojen jakaja nimettiin uudelleen ”Setä-Samtaksi”, asuun pukeutuneeksi veronkerääjäksi.”

Vanha mies piti taukoa vetääkseen piipustaan pari syvää henkäystä ja pakatakseen tupakkaa. Hän jatkoi, ”Xmas verolomakkeet tulee nyt toimittaa kolmena kappaleena hyväntahdon virastoon. Hyväntahdon virasto määrittää jokaiselta veronmaksajalta vaaditun anteliaisuuden määrän hallitsijoiden luoman yhtälön perusteella. Olet juuri todistanut vuosittaista perintää.”

”Seuraavaksi tulee tuhmien ja kilttien -virasto. Siveellisyyksien virallisen kirjanpitäjän avustuksella jokainen toimittaa lomakkeen selittäen yksityiskohtaisesti vuoden hyvät ja pahat käytökset. Tuhmien ja kilttien -virasto työllistää virkamiesten ja tutkijoiden armeijan tarkastaakseen niiden kelpoisuuden, jotka anovat vastaanottavansa lahjoja joulukuussa.”

”Lopulta hyvän maun komissio yhtenäistää hyväksyttävien lahjavalikoimien koot, värit ja tyylit antaen ilman kilpailuttamista sopimukset esivalituille valmistajille, joilla on oikeat poliittiset kytkökset. Jokainen, ilman syrjintää, vastaanottaa tarkalleen samat valtion julkaisemat juhlakoristeet kotiensa somistamista varten. Xmas-aattona armeija kutsutaan laulamaan sopivia juhlalauluja.”

Mutta nyt lopen uupunut nuori seikkailija oli vaipunut syvään uneen. Vanhan miehen vetäessä peiton Jonathanin olkapäiden ylitse ulkoa kuului kissan maukumista. Rose kuiskutti, ”Hyvää Xmasta!”